yle.fi


Special Prix Europa: Varjoinen talo

Special Prix Europa: Varjoinen talo

Poikkeuksellisen luottamuksen tulos
28. lokakuuta 2010 Kirjoittaja: Anna-Maija Halonen Kommentit: 0

Käsikirjoittaja Pipsa Longan ja äänisuunnittelija Tiina Luoman ohjaama Varjoinen talo-kuunnelma voitti Special Prix Europa-palkinnon radiofiktiosarjassa Berliinissä. Tuomaristo kehui kuunnelman kertovan poikkeuksellisen radiofonisesti hiljaisuudesta, surusta ja menetyksestä. Tekijöiden varhaisen yhteistyön ansiosta ääni ja teksti muodostavat täysin yhtenäisen kokonaisuuden.

Kuunnelma on kuvaus surevan ihmisen mielenmaisemasta. Se kertoo aikuisesta tyttärestä, joka astuu hiljattain kuolleen äitinsä taloon. Talo on täynnä muistoja ja salaisuuksia, varjoja ja valoja. - Varjoinen talo on omistettu läheisensä menettäneille, niille jotka kantavat surun ja elävät sen kanssa, Lonka ja Luoma kertovat.

Kuunnelma on osa projektia, joka sai alkunsa tarpeesta antaa ohjaajille ja kirjoittajille aikaa sekä mahdollisuuden pohtia äänellistä ilmaisua ja omaa suhdettaan ääneen.
- Lähtökohtana oli äänelle kirjoittaminen. Tekijöille annettiin teema, joka tässä tapauksessa oli uskonnot. Teeman pohjalta oli vapaus viedä teos haluamaansa suuntaan, projektin toimeksiantaja, dramaturgi Soila Valkama kertoo.

- Pääsin välittömästi mukaan siihen luottamukselliseen ja ainutlaatuiseen ilmapiiriin, joka kuunnelman tekemisen ympärillä koko ajan oli, sanoo tuottaja Lotta-Kaisa Riistakoski. Tämä oli ensimmäinen tuottamani kuunnelma Radioteatterille ja olen kiitollinen siitä, että pääsin työskentelemään inspiroivien tekijöiden kanssa.

Työn onni

Vuosi sitten valmistunut projekti on poikkeuksellisen luottamuksen tulos.

- Olen tehnyt paljon kuunnelmia, mutta näin vahvaa yhteistyötä en ole koskaan kokenut, kertoo Luoma. Tämä on intuitioon perustuvaa työtä. Heti kun alkaa vallankäyttö, se on pilalla. Kun antaa toiselle ihmiselle hänelle kuuluvan kunnioituksen, siitä seuraa levollisuus ja onni. On onnellista tulla töihin.

- Tämä on työ jonka olen halunnut tehdä kaikilla sen osilla, ja olen tosi onnellinen jokaisesta työvaiheesta, sanoo Lonka. Työ oli vaikea, muttei ihmisten vaan aiheen takia. Aihetta piti lähestyä vakavuudella, joka itse asiassa tuottaa sen onnellisuuden: ei tee tarpeetonta työtä, vaan se on tärkeää. Eikä se tarkoita sitä emmekö olisi nauraneet!

- Olemme ystävystyneet, mutta emme syö toistemme elämää. Työsuhde ja myös ystävyys hengittävät. Uuden työn aloittaminen tällaisen tärkeän työn jälkeen tuntuu kuin parisuhteessa puolison pettämiseltä, mutta siitä tunteesta on päästävä yli. On päästettävä menneestä irti jotta voi aloittaa uuden työn, uuden suhteen, jopa me aloitamme uuden suhteen jos ja kun teemme tulevaisuudessa taas yhteistyötä.

Tekovaiheeseen liittyy monia ihania sattumia, muun muassa soittorasian ja sen kautta teoksen musiikin löytyminen. Lonka ja Luoma kertovat:

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Ääniä talossa ja kotona

- Nuuksiossa nauhoitettiin pianisti Gustav Nyströmin soittamana kuusi erilaista versiota Beethovenin bagatellista.Studiopäiviä nauhoituksiin käytettiin kaksi, lisäksi yhtenä päivänä Nuuksion talossa nauhoitettiin myös koko tarina kolmella eri tavalla: näyttelijä Milka Ahlrothilla oli langaton mikrofoni, joka vapautti hänet käyttämään koko taloa. Yhden version teimme niin että kuljin Milkan mukana koko tarinan läpi. Lisäksi nauhoitimme tiettyjä kohtauksia sovituissa paikoissa normaalisti mikit paikoillaan, kertoo Luoma.

- Talosta löytyi myös mahtava seinäkello, joka rupesi yhtäkkiä lyömään kesken nauhoituksen ja säikäytti Milkan. Milkan hieno reaktio käytettiin, ja kellon lyönneistä saatiin siirryttyä kirkonomaiseen tilaan manipuloimalla lyönnit kirkonkelloiksi.

- Kaappikello oli etsimämme metronomi, sanoo Lonka. Narisevat portaat, astioitten siirtelyt, pakkaaminen, kirjeet, kynttilän sytyttäminen nauhoitettiin myös talossa.

- Yksi tärkeä äänellinen lisä kuunnelmaan olivat lapseni, paljastaa Luoma. Nauhoitin heitä salaa kotona, kevyitä sattumanvaraisia keskusteluja jotka muodostivat tähän kuunnelmaan ”alamaailman”.

- Näistä äänistä syntyi talon varjomaailma, jonka en ennen tiennyt olevan näin elävä. Talossa kuuluvat edelleen äänet, huudot kolmenkymmenen vuoden takaa, lopettaa Lonka. On siedettävä varjojen huuto.

kuva: Lotta-Kaisa Riistakoski. Kuvassa Milka Ahlroth

Kuunnelmassa näyttelee Milka Ahlroth. Musiikin on soittanut pianisti Gustav Nyström.
Videolla näkyvät maalausten yksityiskohdat ovat Mark Rothkon maalauksista.

Kuunnelman on kirjoittanut Pipsa Lonka. Äänisuunnittelija on Tiina Luoma. Ohjaus Pipsa Lonka ja Tiina Luoma. Dramaturgi Soila Valkama ja tuottaja Lotta-Kaisa Riistakoski.

Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Tuomariston kommentit

Kuunnelman ensiesitys oli Yle Radio 1:llä tammikuussa 2010. Kuunnelma uusitaan sunnuntaina 28.11.2010 klo 15.00, maanantaina 29.11.2010 klo 19.03 sekä tiistaina 30.11.2010 klo 11.00. Palkittu kuunnelma on myös kuunneltavissa Yle Areenassa.

http://areena.yle.fi/audio/1389991

Mitä muuta kuultiin?

Prix Europa on tärkeä kohtaamispaikka ja keskusteluareena eurooppalaisille radiofiktion tekijöille. Keskustelua herätti esimerkiksi kysymys siitä, ollaanko tekemässä äänitaidetta vai radioystävällistä kuunneltavaa.

- Varjoinen talo sekä kilpailun voittanut virolainen kuunnelma Silence and Cries (Vaikuts ja karjed) erottuivat muista kuunnelmista äänellisyydelleen. Useat muut kuunnelmat olivat tekstivetoisia, esimerkiksi kirja-adaptaatioita, tuottaja Lotta-Kaisa Riistakoski summaa.

- Yleisellä tasolla voisi sanoa, että teoksissa nousi tänä vuonna esiin väkivalta ja sen uhka. Esimerkiksi sotamuistoihin liittyvä häpeä oli pinnalla, kun entisiä sankareita kyseenalaistettin.

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.