Teos on tekijän taidetta

Timo Bergholm toimi Yleisradion tv-teatterin päällikkönä vuosina 1967-1986. Suomen suuri teatteri-sarjassa Bergholm kertoo pitkän uransa monista vaiheista. Seuraavassa haastattelussa Bergholm keskittyy teoksiin.

Elämää, ei teatteria

”Kun aloitin tv-teatterissa vuonna 1966 ohjelmisto oli pääasiallisesti teatterinäytelmiä, siis tv-studiossa tehtyä teatteria. Tv-teatterin päällikkönä vuodesta 1967 alkaen tarkoitukseni oli siirtää ohjelmiston pääpaino tv:lle kirjoitetuille draamoille. Siitä slogan: "Tv-teatterin pitäisi muistuttaa elämää, ei teatteria".

Murros näkyi myös työn arjessa: Eino S. Repo (Yleisradion pääjohtaja vuosina 1965-69) päätti että kaikki sinuttelevat toisiaan. ”Eikä puku päällä voi tehdä tv-ohjelmia,” siteeraa itse villapaidassa aina viihtynyt Bergholm.

”Tällaista ohjelmiston radikaalia muutosta ei tietenkään tehdä hetkessä. Vähitellen ohjelmistoon tuli kuitenkin yhä enemmän nimenomaan tv:lle kirjoitettuja draamoja, tv:lle dramatisoituja romaaneja ja tv-elokuvia. Tänä päivänä Ylen draama ei enää juurikaan esitä teatterinäytelmiä. Siinä mielessä tuo vuosikymmenten takainen tavoite on toteutunut.”

”Asialla on tietenkin myös toinen puoli. Paljon tärkeämpi! Missä määrin tv-ohjelmisto ylipäätään ”muistuttaa” elämää? Uutiset ja asiaohjelmat "muistuttavat" elämää silloin, kun ne valppaalla tavalla kertovat ihmisille tärkeistä asioista, liittävät yksittäiset asiat ja tapahtumat laajempiin kokonaisuuksiin ja parhaimmillaan aktivoivat katselijat itse ottamaan asioista enemmän selvää.”

”Draaman, taiteellisten ohjelmien ja persoonallisten dokumenttien luonne on toisenlainen. Ne vievät katsojan retkelle tai matkalle johonkin uuteen, osaksi tuntemattomaan. Ainakin näkökulma asioihin on toinen kuin asiaohjelmissa. Se on rohkeasti persoonallinen taiteilijan näkökulma.”

”Taideteos "muistuttaa" elämää silloin kun se koskettaa. Katsoja tuntee, että hänelle on kerrottu jotain todella tärkeätä. Vaikka aihepiiri olisi vieras katsoja tuntee kuitenkin, että juuri hänelle ja hänestä on puhuttu.”

Teoksen syvin olemus

Tällaisista ohjelmista on Ylessä totuttu käyttämään nimeä teos. Se on mielestäni hyvin käyttökelpoinen nimi, koska se pitää sisällään myös esimerkiksi dokumentit. Minä en lukisi teosten piiriin Kotikatu- ja Uusi päivä -tyyppisiä ohjelmia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ne tämän takia olisivat huonompia ohjelmia. Eivät uutisetkaan ole. Tai merisää. Mutta kai tässä on pakko todeta, että teosten osuus Ylen ohjelmistossa on laskenut ja laskee. Tämä koskee niin dokumentteja kuin draamaakin. Minisarjat kuuluvat teosten piiriin (Kahdeksan surmanluotia, Fanny ja Alexander), kausisarjat voivat mielestäni olla teoksia (Fassbinderin sarja tv:ssä joskus vuosia sitten), ikuisuussarjat tuskin."

"Teokset voivat olla hyviä tai huonoja. Tässä suhteessa ne eivät eroa mitenkään muista ohjelmista. Taide edustaa kuitenkin tieteen ohella ihmisen keskeistä tapaa ottaa ympäröivää maailmaa haltuunsa, käsitellä omaa itseään ja suhdettaan ympäröivään todellisuuteen. Mielestäni mikään muu ei voi ihmiselle korvata taidetta. Teokset edustavat Ylessä taidetta."

"Tv-teatterin pitäisi muistuttaa elämää, ei teatteria" -tavoite piti sisällään tavallaan kaksi asiaa. Toinen on tämä tekotapaan liittyvä: teatterille kirjoitetuista tv:lle kirjoitettuihin, ulos studioista. Toinen asia on irtautua teatterin traditiosta ja etsiä tv:lle ominaista taiteellista ilmaisua, etsiä tv-teoksen muotoa ja sisältöä ja sitä kautta "muistuttaa" todellisuutta, elämää."

Lasten ja nuorten draaman puolesta

”Satujen, tarinoiden ja kertomusten merkitystä lapsen kehitykselle ei kukaan ole kieltänyt. Lasten draamat ovat teoksia lapsille,” toteaa Bergholm.

”Miksi Yle on radikaalisti vähentänyt, miltei lopettanut lasten ja nuorten draaman tekemisen? Joulukalenterit, pienet näytellyt pätkät makasiiniohjelmissa tai pitkiin sarjoihin kirjoitetut lapsia ja nuoria käsittelevät storylinet eivät ole teoksia. Joulukalenterissa ei todellakaan ole mitään vikaa ohjelmana, mutta lasten draamaa se ei ole.

Kukaan muu kuin Yle ei Suomessa voi säännöllisesti tehdä draamaa lapsille ja nuorille. Tämä ymmärrettiin Ylessä hyvin vuosikymmeniä. Lastentoimitus voitti draamoillaan kansainvälisiä palkintoja kymmenittäin ja kasvatti samalla uusia sukupolvia tv-draamalle.”

Pitkät sarjat, teokset ja huippuhetket

Bergholm palauttaisi teokset pitkien sarjojen rinnalle.

”Suomen suurin teatteri-sarjassa haastateltu ohjaaja Matti Ijäksen ajatus, että Yle kiinnittää viisi ohjaajaa draamaan vaikkapa 3-5 vuoden sopimuksilla, on hyvä. Nämä ohjaajat tekisivät nimenomaan teoksia, eivät vuorotellen esimerkiksi Uutta päivää. Ja olennaista on, että ohjaajilla olisi mahdollisimman suuri itsenäisyys. Ylen intresseissä pitäisi olla se, mitä parhaat suomalaiset ohjaajat haluavat juuri nyt kertoa katsojille. Ei se mitä jotkut tilaajat luulevat katsojien haluavan."

Huippuhetkiksi päällikön urallaan Bergholm lukee nimenomaan teokset.

”Huippuhetkiä olivat ne kun saatoimme tarjota katsojille tv-draaman, joka oli suomalaisten tekijöidensä näköinen, persoonallinen ja kaikin puolin onnistunut. Draaman, jonka sen tekijät olivat välttämättä juuri nyt halunneet tehdä. Tällaisia huippuhetkiä oli aika ajoin: Kahdeksan surmanluotia, Painija, Manillaköysi, Rautatie, Lokki ja monet muut.”