|YLE|                          w w w . y l e . f i / k o t i m a a n k a s v o t







NUKEN TEKIJÄ






Nurmolainen Tiia-Maria Olsson on pitänyt koko elämänsä lapsista ja erityisesti vauvoista. Työkseen hän on hoitanut muun muassa keskosvauvoja ja työskennellyt vieriosastolla sairaalassa. Kolmen biologisen tyttären lisäksi Olssonilla on kuusi sijaiskotilasta. - Ei niitä erota omista lapsista mikään, yhtä rakkaita ovat kuin omatkin, Olsson kertoo.



Muutama vuosi sitten Olssonin sydämen valloittivat reborn-nuket, jotka muistuttavat oikeita vauvoja, ainoastaan itku puuttuu. USA:sta lähtöisin oleva nukkevauvojen valmistus lumosi hänet heti. - Olen pitänyt aina maalaamisesta ja näpertämisestä. Kun tämä tuli kohdalle, ajattelin, että tämä on se juttu. Voiko parempaa enää ollakaan, kuin että saan maalata ja saan maalata vielä vauvoja, Olsson kertoo.



Reborn-nukkevauvojen jalat ja pää liikkuvat kuin oikealla vauvalla ja ne tehdään saman painoisiksi, kuin oikeatkin vauvat ovat. - Nämä sopisivat hyvin opetusnukeiksi äitiysneuvoloihin ja terveydenhoitolaitoksiin. Vauvalla voi harjoitella vaipanvaihtoa, kantamista, pukemista ja kuinka tukea päätä, Olsson listaa.



Haaveena Tiia-Maria Olssonilla on löytää vanha tila Etelä-Pohjanmaalta, jonne hän voisi tehdä oman reborn-vauvojen pysyväisnäyttelyn. - Siellä olisi hoitopöytää, missä äitiysneuvolasta voitaisiin käydä tutustumassa vauvoihin ja niiden hoitoon. Se olisi varmasti tervetullut asia nuorille äideille ja isille.



Toimittaja Maria Tolppanen







<< Takaisin arkiston etusivulle