SUNNUNTAI 01.01.2006

Maa- ja metsätalousministeriö on julkistanut paljon keskustelua herättäneen Suomen susikannan hoitosuunnitelman. Sen mukaan maa jaetaan kolmeen kannanhoidon suuralueeseen. Susikantaa pyritään levittämään läntiseen Suomeen, mutta maan vahvimmalla susialueella Itä-Suomessa kantaa ei kasvateta.
Tornion koiravaljakkoturma on herättänyt keskustelun matkailun ohjelmapalvelujen turvallisuudesta. Lapin matkailuyrittäjien turvallisuussuunnitelmien taso on kirjava. Vuodenvaihteen jälkeen kunnilta vaaditaan turvallisuussuunnitelmien tarkempaa valvontaa.
Matkailun ohjelmapalveluista juuri koiravaljakkoyrittäjien määrä on kasvanut reilusti viime vuosina. Ala on työvoimavaltainen juuri ennaltaehkäisevän turvallisuustyön vuoksi. Pari vuotta sitten kävimme tutustumassa koiravaljakkoyrittäjän toimintaan Kuusamossa.
Joulun kasvot
Työelämän, kodin ja yhteiskunnan kysymyksiä pohtivat vuoden siivooja, vuoden porokokki, vuoden nainen ja vuoden isovanhemmat.
Tasan vuosi sitten uudenvuodenpäivänä vietettiin kansallista surupäivää Tsunamin uhrien muistolle. Kotimaan viikossa nähdään uusintana surupäivän tunnelmista ja tuokiokuvista eri puolilla maata kertova ohjelma "Suomi suree".
.
|