SUNNUNTAI 14.05.2006 klo 11.40

Maakuntajoukot ovat aloittelemassa toimintaansa eri puolilla maata. Oulun seudulla noin 140 vapaaehtoisen reserviläisen joukko harjoitteli tällä viikolla sodanajan taitoja mutta harjoituksessa perehdytään myös rauhanajan tehtäviin. .
Kaupunkien kasvimaapalstoilla on alkanut vilske. Lappeenrannan Skinnarilassa on paljon venäjältä tulleita paluumuuttajia ja alueen palstaviljelijöistäkin heitä on noin puolet. Alkuasukkaat ja uudisasukkaat viihtyvät hyvin keskenään ja saavat oppia toisiltaan.
Tulevaisuuden kaupunkitaksia kootaan Ilomantsissa. Helsingin ammattikorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu rakentavat ketterää ja saasteetonta taksia esimerkiksi Lontoon kaduille.
Kemijärven kulkuri
Monipalveluauto Kulkuri on odotettu vieras Kemijärven kylillä. Kirjojen lisäksi Kulkuri tuo kylille monia palveluita, jotka muuten olisivat tavoitettavissa vain Kemijärven keskustassa kymmenien kilometrien päässä.
Viime viikon aurinkoiset päivät vilkastuttivat veneiden ja venetarvikkeiden kauppaa Jyväskylässä. Venekauppiaat arvioivat alkuvuoden myynnin hieman kasvaneen ennätykselliseen viime vuoteen verrattuna.
Melonnan suosio on kasvanut Seinäjoella kohisten. Yhtenä syynä on melontaseura Kyrönjoen Koskihäjyjen ilmaiset opastukset. Seinäjoen seudun melontaympäristö kohenee nyt kun lakeuden jokiluontopolku saa opasteita ja laitureita.
.
|