SUNNUNTAI 22.01.2006

Pakkanen on pannut arjen koetukselle.Paukkuvat pakkaset jäädyttivät nopeasti jyväskylän keskustassa suositun luistelualueen luonnon jäällä. Luistelumahdollisuus avautui kuin varkain.
Kuopiossa julkistettiin nuorten liikennekäyttäytymist'ä koskeva selvitys. Tampereella Lukuisia rock ja popbandejä ilahdutti tieto että harjoitustiloihin tulee kohennusta vanhan leipomon myötä.
Viikon puheenaihe vaalihuipentuman ohella on ollut Matti Nykäsestä kertova elokuva. Jyväskylässä elokuvan lisäksi puhuttaa Nykäsen nimokkomäen kohtalo.
Vaasaasa on meneillään kuukkelin elämästä kertova näyttely. Kuvaajana on keihäänheittäjänä aikoinaan euroopan mestaruuden ja olympiahopean voittanut Hannu Siitonen.
Vaalitunnelmia
Presedentin vaalin ensimmäisen kierroksen tulostunnelmia Pohjanmaalta, Kaakkois-Suomesta ja Lapista.
.
|