alkaen tiistaina 8.7.2003 klo 20.00 TV2.
Kotirappu kertoo tamperelaisen kerrostalon elämästä 80-luvun puolivälissä. Sarjan tapahtumat ja ihmiset ovat jokaiselle lähiössä asuneelle tuttuja. Matti Viironen näyttelee isännöitsijää, jonka harteille lankeaa niin yhtiökokousten pito kuin talkoitten järjestäminen. Naapuriltaan (Risto Salmi) hän saa tehtäväkseen vahtia tämän vaimoa (Riitta Räty) sillä aikaa kuin mies on keikkahommissa Ruotsissa. Rappuun muuttaa nuoripari (Vesa Kietäväinen ja Johanna Salminen) ja heitä painostaa pojan yliaktiivinen äiti (Sylvi Salonen). Ahti Haljalan näyttemällä vanhalla pojalla on maailman viisain koira. Se onkin tarpeen, sillä tietysti hänen tehtävänään on vahtia kurittoman nuorison käytöstä Kotirapussa.

Tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi ja kuitenkin niin paljon. Haaveet ovat yksinkertaisia. Kun saisi velat maksettua ja pääsisi kerrostalosta omakotitaloon. Isännöitsijä laskee, että naapuri (Martti Palo) rakentaa itselleen sadantuhannen markan saunaa, ja saa tietenkin hartiapankkirakentajan vihat päälleen.

Kotirappu perustuu kirjoittajansa omaan kokemaan ja moniin sosiologisiin tutkimuksiin lähiöitten elämästä 1980- luvun Suomessa. Erityisesti Matti Kortteisen haastattelututkimus LÄHIÖ on ollut suurena innoittajana sarjan syntyyn. Se esitettiin ensimmäisen kerran Kakkosella vuonna 1987 ja sai hyvin myönteisen vastaanoton.