YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Salsaa ja macho-banaaneja!

13.10.2006

Jaakko Selinin isännöimässä Kotisatamassa tavataan toimittaja Tytti Kotilainen, joka ideologisessa innostuksessaan muutti kahden lapsensa kanssa kolmeksi vuodeksi Kuubaan 1990-luvun alussa. Mukaan lähti myös perheen kookas koira, jonka lentomatka maksoi enemmän kuin ihmisen matka.

Mukana ohjelmassa on myös Leona Kotilainen, joka tuolloin 12-vuotiaana ei suostunut menemään kouluun vaan hänelle hankittiin kotiopettajia. Tytin vanhempi poika palasi puolen vuoden jälkeen Suomeen.

Kotilaiset lähtivät Kuubaan kommunisteina, ja vaikka Neuvostoliitto hajosi, ideologia vain vahvistui.

Gabriel Rosell on Kuubasta Suomeen muuttanut it-insinööri, joka valmistaa Kotisataman keittiössä mojitoja ja suolaiseksi pikkupurtavaksi banaanilastuja. Marika ja Ramon Silverio tanssivat salsaa ja opettavat katsojille sen perusliikkeet.

Toimittaja, matkanjärjestäjä Folke West tuo tuoreet terveiset Karibialta ja kertoo Che Guevara-dokumenttisarjansa tekemisestä.

Isäntänä Jaakko Selin.



------------------------------------
MOJITO–juoma
------------------------------------

- Puserra puolikkaan limetin mehu lasin pohjalle.
- Lisää makusi mukaan hienoa sokeria, ainakin 1 tl, sekä tuoreita mintunlehtiä.
- Hierrä mausteita lasin pohjalla, että maut irtoavat.
- Lisää kivennäisvettä ja jääpaloja, (alkoholilliseen versioon hieman vaaleaa rommia).
- Koristele tuoreilla mintunoksilla.



------------------------------------
TOSTONES – suolaiset paistetut banaanilastut
------------------------------------

Etnisistä kaupoista saa ruokabanaaneja, jotka ovat koostumukseltaan hieman erilaisia kuin tavallisen ruokakaupan banaanit. Valitse mahdollisimman vihreitä.

Kuori banaanit. Leikkaa reiluja palasia, noin tuuman (n. 2,5 cm) mittaisia paloja.
Laita palat paistinpannulle, jossa runsaasti ruokaöljyä. Anna öljyn lämmetä matalalla lämmöllä.
Kypsytä hitaasti 10-15 minuuttia, banaanien ei tarvitse ruskistua tässä vaiheessa.
Nosta banaanipalat öljystä, litistä kevyesti talouspaperien välillä esim. perunanuijaa käyttäen.
Paista vielä kertaalleen litistetyt palat öljyssä, tällä kertaa kevyesti ruskistaen.
Suolaa valmiit banaanilastut kevyesti.
Nautitaan heti!

Marika ja Ramon Silverio tanssivat salsaa.

Folke West (kuvassa vas.) kertoo elämästään Karibialla.