YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Ikuinen Rooma

14.12.2007

Jaakko Selin saa viimeiseen Kotisatamaan vieraikseen joukon Rooman suomalaisia.
Tarja Belardinelli asui Roomassa 17 vuotta, mutta muutti miehensä Alessandron ja tyttärensä Lidian kanssa tänä syksynä Suomeen. – Päätös oli mieheni, Roomassa arki on rankempaa kuin Suomessa, sanoo Tarja.

Taiteilija Nanna Susi ihastui Roomaan vieraillessaan Rooman Biennaalissa. Nanna viihtyi ikuisessa kaupungissa kuusi vuotta. Nykyisin Nanna käy poikansa Rafaellon kanssa Roomassa useita kertoja vuodessa ja kotiin tuomisina on usein mm. italialaista pastaa.

Andreo Larsenille Rooma on intohimo. – Rooma ei ole koskaan pysähtynyt, historia on siellä elävästi läsnä, ihastelee Andreo. Hänen kotitalonsa Rooman keskustassa on rakennettu 1500-luvulla. Kotisatamassa nautitaan Andreon kanssa espressot. – Italialainen ei laita maitoa kahviin klo 11.40 jälkeen, kertoo Andreo, joka tutustui ruokakulttuuria käsittelevää kirjaansa varten 164 roomalaiseen ravintolaan.

Tomi Metsäkedon kanssa käymme Roomassa laulutunnilla. Tomi on harjoituttanut ääntään italialaisen opettajattaren luona seitsemän vuoden ajan. Kuvataiteilija Hannu Palosuo näyttää meille ateljeensa ja korttelikapakkansa ja lentoemäntä Annika Ripatti kertoo roomalaisista häävalmisteluistaan.

Tarja Belardinelli

Taiteilija Nanna Susi

Andreo Larsen