YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Viipurin tenho tarttuu nuoriinkin

30.11.2007

Jaakko Selin saa vieraikseen nuoremman polven Karjalan kävijät Timo Korhosen ja Satu Stirkkisen. Timon juuret ovat Viipurissa, Sadun Antreassa. Heidän kiinnostuksensa Karjalaan syttyi lapsuusvuosina vanhempien ja isovanhempien tarinoita kuunnellessa. Molemmat ovat tehneet kymmeniä kotiseutumatkoja ja toimivat aktiivisesti karjalaisjärjestöissä. He ovat myös mukana talkoilla tehtävissä Monreposin puiston kunnostushankkeissa, joita käymme paikan päällä katsomassa.

Petteri Mökkösen tie on vienyt Viipurista Kanadaan, mutta eläkepäivinään hän on halunnut tutustua nyky-Viipuriin ja osallistua paikkojen kunnostustalkoisiin. Lapsuuden kotitalokin on löytynyt.

Kotisatamassa tavataan myös Viipurin pienoismallin luonut arkkitehti Juha Lankinen.
Juha itse on syntynyt Viipurissa 1937, ja hänen isänsä suunnitteli aikoinaan kymmeniä kaupungin rakennuksista. Isän ottamat valokuvat mahdollistivat Viipurin tarkan pienoismallin tekemisen,
ja niitä nähdään myös illan ohjelmassa.

Viime vuosina Viipurin katukuva on siistiytynyt, sanovat Kotisataman vieraat. Lallukan talo on yksi esimerkki täysin kunnostetusta rakennuksesta. Salmelan taidekeskuksen johtaja Tuomas Hoikkala remontoi kauppias Juho Lallukan 1900-luvun alussa rakennuttamaan kansallisromanttiseen rakennukseen residenssiä suomalaisille taiteilijoille. Tuomas uskoo, että Viipurissa alkanut suotuisa kehitys jatkuu, ja kaupungin kiehtova ilmapiiri saa myös suomalaiset taiteilijat viihtymään.

Suomalaiset rakennuttavat Viipuriin myös uutta: Papulan kaupunginosaan on nousemassa uusi asuinalue, josta Kotisatamassa kertoo Veli-Matti Kullas.

Satu Stirkkinen ja Timo Korhonen matkailevat aktiivisesti Viipurissa.

Viipurin pienoismallin luonut Juha Lankinen.

Viipurin rakennusprojektista kertoo Veli-Matti Kullas.