YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Boheemi Berliini kiehtoo taiteilijoita

12.10.2007

Jaakko Selin saa Kotisatamaan vieraikseen Jaakko Laineen ja Teppo Jokisen, jotka asuvat valtavassa vanhassa varastorakennuksessa Berliinissä, Weddingin kaupunginosassa. Jaakolla on talossa homeopaatin vastaanotto, Teppo tekee taiteentutkimusta, ja iltaisin alakerrassa järjestetään kulttuuritilaisuuksia.

Etenkin Itä-Berliinin entiset työläiskaupunginosat ovat nykyään opiskelijoiden ja kulttuuriväen suosiossa. Berliinissä voi asua ja elää hyvinkin edullisesti, kertoo Prentzlauer Bergin alueella seitsemän vuotta asunut suomalainen taiteilija Nina Braun.

Kotisatamassa nähdään myös Juhani Seppovaaran valokuvia, joihin on taltioitu DDR:n aikaisia esineitä, mainoksia ja postikortteja. Nyttemmin Juhanikin on löytänyt Berliinistä itselleen uuden kodin.

Jaakko Selinin vieraaksi saapuu myös Maija Jalass, joka toimi 8 vuotta Berliinissä suomalaisen seurakunnan pappina. Eläkepäivinään Maija jatkaa hyttyspönttökampanjaansa, jolla kerätään varoja Berliinin asunnottomien auttamiseksi.

Jaakko Laine ja Teppo Jokinen

Juhani Seppovaara

Maija Jalass