YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Koti-isä on Japanissa outo ilmestys!

27.04.2007

Katja Valaskivi eli nuoruudessaan vuoden japanilaisessa perheessä ja pääsi harvinaisella tavalla japanilaisten lähipiiriin. Katjan puoliso Jaakko sai puolestaan myöhemmin huomata, että suomalainen koti-isä ei niin vain tutustukaan paikallisiin perheenäiteihin Tokion leikkipuistoissa. Katja ja Jaakko saapuvat Jaakko Selinin vieraiksi kertomaan kolmesta ainutlaatuisesta Japanin vuodestaan.

Vierailemme Riikka Oikavan majatalossa Pukkilassa, jossa asiakkaille tarjoillaan pakoa arjesta japanilaisen estetiikan ja elämysten muodossa. Aki Suzuki esittää Kotisatamassa japanilaista modernia tanssia.

Japanilainen populaarikulttuuri, etenkin sarjakuvat ovat tuttuja Suomessakin, ja piirroshahmoja saattaa kävellä vastaan esimerkiksi Tampereella. Siellä järjestettiin manga- ja anime-tapahtuma, jossa Cosplayn osallistujat kilpailivat pukeutumisessa japanilaisiksi fantasiahahmoiksi. Kaarina Nikunen on tutkinut fanikulttuuria ja tulee kertomaan, miksi juuri japanilainen piirroskulttuuri on valloittanut eri-ikäisten suomalaisten sydämet.

Jaakon, Katjan ja Jaskan sitkeyttä ja polvia testataan, kun Jouni Elomaa pystyttää Kotisatamaan aidon chado-teeseremonian. Vaiheikasta ja tarkkuutta vaativaa seremoniaa opiskellaan Japanissa vuosikausia, mutta Jounin mukaan tärkeintä teeseremoniassa on kuitenkin henkinen kasvu ja puhdas sydän.

Japanilainen kulttuuri on osa Katja ja Jaakko Valaskiven arkea.

Aki Suzuki on yksi japanilaisen buton menestyksekkäimistä esittäjistä maailmalla.

Kaarina Nikula selvittää suomalaisten ihastusta japanilaiseen animaatioon.

Markku Peltola (vas) ja Jouni Elomaa (oik) ovat perehtyneet japanilaiseen teetaiteeseen, chadoon.