YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Harmoniaa ja mielenrauhaa – Kiinassa ei sanota ei!

08.09.2006

Jouni Hilvo osaa mandariinikiinaa ja esiintyy hillitysti. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Taiwanissa riisipellon kupeessa subtrooppisessa ilmastossa. Jounin vanhemmat Heikki ja Helena päättivät lähteä Taiwaniin lähetystyöntekijöiksi, kun Jouni oli 7-vuotias. Kotiin Suomeen palattiin vasta 15 vuoden kuluttua. Hilvoille käsitteet ying ja yang ovat tuttuja, ja he tietävät miksi monista kiinalaisista hotelleista puuttuu neljäs kerros.

Kotisatamassa tavataan myös Petra Vallisaari, joka opiskelee kiinalaista lääketiedettä kiinankielellä Pekingissä. Petra saa helpotusta päänsärkyynsä akupunktiosta ja yrttilääkkeistä. Suomessa 14 vuotta asunut Wei Huo antaa meille oppitunnin taijissa, jota jo tuhannet suomalaisetkin harrastavat.

Jouni Hilvo (kuvassa kesk.) vietti nuoruutensa Taiwanissa, jonne hänen vanhempansa, Heikki ja Helena, lähtivät lähetystyöntekijöiksi.

Ohjelmassa tutustutaan myös taiji-voimisteluun Suomeen asettuneen Wei Huon kanssa.