YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Mutakylpyjä ja huvilaelämää

19.10.2007

Lappeenrantalaiset tilitoimistoyrittäjät Arja ja Mikko Patrikainen päättivät 1990-luvun lopussa tutkia mahdollisuuksia isännöintifirman perustamiseen Viroon. Nyt he asuvat Pärnussa ja ovat houkutelleet peräänsä myös tyttärensä perheineen. Niinpä Pärnussa on nykyään Lappi-aiheinen ruokapubi, jonka kylkeen kaavaillaan pientä hotellia.

Kotisatamassa tavataan myös Hellevi Bengs, joka on 14 vuoden ajan viettänyt kesänsä Pärnussa. Hellevi ihailee kaupungin puuarkkitehtuuria ja nauttii torin tuoreista antimista. Hellevin mukaan Pärnusta löytyy kesäisin jokaiselle jotakin: on pitkä hiekkaranta, useita kulttuuritapahtumia ja toisaalta mahdollista viettää rattoisaa huvilaelämää.

Pärnun kaupungin omistamassa kylpylässä pääsemme Päivi Näsäsen opastuksella tutustumaan mm. kylmähoitoon ja laavakivihierontaan. Jopa 80 % kylpylän asiakkaista on suomalaisia.

Jaakko Selin saa vieraakseen myös kirjailija Sofi Oksasen, jonka Viron mummola sijaitsi kolhoosin kupeessa Läänemaalla. Sofi puhuu Viron ilmapiirin koventumisesta; hänen mielestään viime aikoina suvaitsemattomuus on lisääntynyt.

Pärnulainen Ain Hinsberg ja kihnulainen Maria Mickelson, tuovat Kotisatamaan tuulahduksen käsityöperinteestään tunnetulta Kihnun saarelta, joka sijaitsee noin tunnin lauttamatkan päässä Pärnusta.

Arja ja Mikko Patrikainen

Kirjailija Sofi Oksanen

Ain Hinsberg