YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Vuoristogorilloja ja ugandalaista muotia!

11.05.2007

Katariina Laurila-Shambwe on ehtinyt kuuden Itä-Afrikan vuotensa aikana niin heimopäällikön vaimoksi kuin Ugandalaisen televisioaseman johtajaksi. Katariina saapuu Jaakko Selinin vieraaksi kertomaan elämästään Kampalassa. − Afrikka ei voi olla muuttamatta ihmistä, nykyään elän todella kiinni hetkessä, kertoo Katariina. Perin afrikkalainen on Katariinan lemmikkikin, sillä hänen kotoaan löytyy pieni apina.

Tuomas Leinonen on biologi ja luonto-opas, jota viehättävät Ugandassa etenkin lukuisat apinalajit. Kotisatamassa tutustumme lähemmin mahtaviin vuoristogorilloihin, joita Tuomas on safarilla päässyt näkemään parin metrin etäisyydeltä.

Katariinan mukaan Afrikassa joutuu tottumaan köyhyyteen, koska sitä näkee kaikkialla. Suomalainen Milla Happonen työskentelee katkaistakseen köyhyydenkierteen opettamalla naisille helmikorujen valmistusta Helping Hands - verkostossa. Uusi elinkeino on antanut naisille mahdollisuuksia parempaan elämään.

Lincoln Kayiwa ja Miia Pietilä tekivät Taideteollisesta korkeakoulusta viiden viikon opintomatkan Ugandaan. Lincoln ja Miia kertovat Kotisatamassa ugandalaisesta muotoilusta ja käsitöistä. Käymme myös Ugandan muotiviikoilla katsomassa paikallisten suunnittelijoiden luomuksia.

Katariina kutsuu Ugandaa pieneksi Hollywoodiksi, sillä siellä rakastetaan tähtiä. Kotisatamassa tapaamme Ugandalaisen pop-laulajan Mad Icen, joka työstää uutta levyään Suomessa Kristian Maukosen kanssa.

Afrikka on opettanut Katariina Laurila-Shambwen elämään hetkessä.

Tuomas Leinonen kertoo kokemuksistaan safarilta.

Lincoln Kayiwa ja Miia Pietilä esittelevät ugandalaisia käsitöitä.