YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Lomailua Alanyassa, seikkailuja Ararat-vuoren kupeessa !

02.03.2007

Marja ja Rainer Lampinen huomasivat sattumalta juna-aikataulusta, että silloisen Neuvostoliiton läpi voi matkustaa junalla Turkkiin. – Emme yhtään tienneet mikä perillä odottaa, mutta hurmaannuimme täysin elämänmenoon ja ihmisten vieraanvaraisuuteen, kertoo Marja parikymmentä vuotta sitten tehdystä ensimmäisestä Turkin matkastaan. Sittemmin valokuvatoimistoa pyörittävä pariskunta on matkannut pitkin poikin Turkkia ja sen naapurivaltioita niin työkseen kuin henkilökohtaisesta mielenkiinnosta. Istanbulin matkan tuliaisina syntyi valokuvanäyttely ”Istanbulin kalabaliikki”, johon Rainer on kuvannut katuelämää ja arkea.

Kotisatamassa Tarja Lindholm kertoo, miten riihimäkeläisperhe päätyi hankkimaan loma-asunnon Alanyasta. Turkissa hintataso on alhainen, joten perhe ostaa esimerkiksi lasten kouluvaatteet sieltä. – Suunnitelmissa tietysti siintää ajatus viettää eläkkeellä talvikaudet Alanyassa, Tarja haaveilee.

Jaakko Selin saa vieraakseen myös Kristiina Koivusen, joka opinnäytetyönsä myötä kiinnostui kurdeista ja kaakkois-Turkista Ararat-vuorineen. Silkkitie ei ole historiaa, vaan basaarikulttuuri elää edelleen vahvana ja tavarat liikkuvat vilkkaasti, kertoo Kristiina, joka on pukeutunut lahjaksi saamaansa kurdinaisten juhlapukuun.

Riikka Campomanes ja Namira-yhtye esittävät Kotisatamassa itämaisen fantasiatanssin, johon on ammennettu ideoita Turkista.

Suomalaistunut Mehmet Alakas valmistaa äitinsä reseptien mukaan lihapullia, bulguria, kanahöystöä ja porkkana-tsatsikia. Aterian päätteeksi keitetään aidot turkkilaiset kahvit, joiden kanssa sopii nauttia ruusuntuoksuisia makeisia.

Reseptit:

LIHAPULLAT - KÖFTE
Naudan jauhelihaa
sipulia
persiljaa
mustapippuria
suolaa
cayennepippuria
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
korppujauhoa
vettä
Pyöritä palloiksi kuin normaalit lihapyörykät, paistetaan rasvassa.

KANASOTE
kanafilettä kuutioina
munakoiso
tuore paprika
suolaa
mustapippuria
currya
valkosipuli
vahvaa punapippuria
Paista pannulla kypsäksi.

RIISI - BULGURPILAV
Bulgurriisiä
sipuli kuutioina
suolaa
tomaattipyrettä hyppysellinen
paprika pieninä kuutioina
Keittäminen tärkeätä! Oikea suhde on yksi osa burguria, kaksi vettä.

PORKKANA-YOGURTTIKASTIKE
Viipaloitu porkkana paistetaan rasvassa. Kun viipaleet ovat pehmenneet, otetaan pois pannulta, valutetaan rasva pois ja annetaan jäähtyä tarjoiluastiassa. Sen jälkeen lisätään suola, valkosipulijauhe ja maustamaton yogurtti ja sekoitetaan. Valmis tarjoiltavaksi.

Marja ja Rainer Lampinen ovat hurmaantuneet täysin turkkilaiseen elämänmenoon.

Kristiina Koivunen esittelee Jaakko Selinille eläinaiheita mattokuvioinnissa.

Mehmet Alakas opettaa mielle monta herkullista turkkilaista reseptiä.

Turkkilaisia lihapullia ja bulguria.

Tanssin viehkeyttä Riikka Campomanesin ja Namira-yhtyeen tapaan