YLE kulmilla Mediapäivillä Helsingin Messukeskuksessa 13. - 15.4.2007
YLE är här


AVAAMME MEDIAN KULISSEJA SUURELLE YLEISÖLLE

Perjantaina 13.4. YLE nauhoittaa yleisön edessä Uutisvuodon, Musiikki-TV Specialin sekä Pressiklubin.

YLE OSASTOLLA
YLEn viiden tähden kanavaperhe esittäytyy. Tule, näe ja koe YLEn osastolla, elämyksellisessä ja vuorovaikutteisessa ympäristössä YLEn ohjelmasisältöjä enemmän kuin koskaan. Paikalla myös päivittäin aamusta iltaan televisiosta ja radiosta tuttuja yleläisiä ja kiinnostavia artisteja.

YLE MEDIAPÄIVIEN ESIINTYMISLAVOILLA
YLE tarjoaa yleisölle kolmisenkymmentä lavaesiintymistä ja nauhoittaa niistä osan. Esiintymistaltioinnit ovat nähtävillä myös YLEn osastolla. Tarjolla monipuolista ajankohtaista esitystä - faktaa, viihdettä ja kulttuuria Euroviisuista YLE Extraan. YLE raottaa mm. Euroviisujen järjestelyverhoa ja huhtikuun 27. päivänä aloittavan uuden YLE Extra-kanavan asennetta.

Käytännönläheistä mediakasvatusta. YLEn Mediabussi kiersi viime vuonna viidessäkymmenessä kahdessa koulussa ja opetti mediataitoja reilusti yli kolmelle tuhannelle oppilaalle. Nyt Mediabussi karauttaa Mediapäiville. Mediakompassi puolestaan opastaa mm. kuvakäsikirjoituskoneen käyttöä.

Mediapäivien kolmen päivän katkeamaton keskusteluohjelma. Julkisuudesta tutut henkilöt tulevat toimittajien tentattavaksi. YLE tuo kortensa kekoon ja Talk Show-lavalla nähdään urakoimassa toimittajat Minna Joenniemi, Bettina S ja Arto Nyberg.

Musiikki-TV etsii lähetyksiinsä tulevaisuuden juontajakykyjä.
Juontajakokelaat joutuvat todelliseen tulikasteeseen, kun koekuvaukset tehdään suuren yleisön edessä. Tartu tilaisuuteen.

LISÄKSI
Messukeskuksen aulatiloissa perjantaina ja lauantaina Tartu Mikkiin -karaoketeltta. Yleisö osallistuu Tartu Mikkiin-ohjelmien tekoon. Käytä siis tilaisuus hyväksesi ja tartu mikkiin!

YLE on kulmilla - ole Sinäkin! Lämpimästi tervetuloa!

KOKO OHJELMA:




PERJANTAINA 13.4.2007

Perjantaita isännöi YLE Uutisista tuttu Matti Rönkä

YLE OSASTOLLA


UUTISVUOTO
Ensimmäistä kertaa Uutisvuodon historiassa ohjelma nauhoitetaan YLEn katakombien ulkopuolella.

Uutisvuoto ­ vapaan tiedonvälityksen ja isänmaan asialla,
juontajana Peter Nyman ja kapteenina Jari Tervo.
10.00 - 10.30 Kameraharjoitus
10.30 - 11.30 Prompteriharjoitus
11.30 - 13.00 Nauhoitus

Nauhoitettu ohjelma nähdään Ykkösellä lauantaina 14.4. klo 21.30 ja YLEn osastolla lauantaina ja sunnuntaina.


YLE Kuvapalvelu
Peter Nyman

 

MUSIIKKI - TV SPECIAL
Sekoitus maanantain tuoreista, Parhaan kotimaisen musiikkivideo-äänestyksen tuloksista, Suomen virallisesta albumilistasta ja musavideotoiveista. Paikalla myös artistivieras.
Juontajina Marja Hintikka ja Ile Uusivuori

13.30 - 15.00
Nauhoituksen valmistelua. Yleisö tervetullut osastolle.
Paras musiikkivideo? Osallistu äänestykseen. Seuraa myös, miten ohjelma rakennetaan ja valaistaan nauhoituskuntoon.

15.00 - 15.45
Nauhoitus; mm. toimitusjohtaja Mikael Jungnerin musavideotoive toteutetaan.
Nauhoitettu ohjelma nähdään Kakkosella samana iltana klo 24.45 ja YLEn osastolla lauantaina ja sunnuntaina.

15.45 - 17.00
Seuraa Musiikki-TV:n purkua, Pressiklubin rakennusta, valaisua ja harjoituksia

YLE Kuvapalvelu
Marja Hintikka ja Ile Uusivuori

 

 

PRESSIKLUBI
Maailmanhistorian viimeinen Pressiklubi-keskustelu nauhoitetaan elävän yleisön edessä. Mediakritiikkiä, mediasatiiria, mediapeliä ja mediahömppää Mediapäiviltä Timo Harakan ja terävän journalistijoukon voimin.

17.00 - 17.30
Nauhoitus

Lähetys tulee ulos samana iltana TV2:stä klo 20.00.
Ohjelma nähdään myös YLEn osastolla lauantaina ja sunnuntaina.

 

 

YLE Kuvapalvelu
Timo Harakka

YLE ESIINTYMISLAVOILLA

 

SELF MADE MEDIA LAVA
10.00 - 11.00
YleX:n radioelämää
Toimittaja Satu Huhtaniska kertoo ääni- ja kuvanäyttein, miten YleX Tänään -lähetys syntyy: miten tehdään päivän juttu, ketä haastatellaan, onko editointi vaikeaa, millaista on radiojuontaminen.
Tuottaja Pia Ljungman puolestaan valottaa minkälainen kanava YleX on nyt ja tulevaisuudessa.Varmaa on vain, että sessio on taatusti rento ja kysymykset tervetulleita pitkin tätä YleX-matkaa.

 

 

YLE Kuvapalvelu
Satu Huhtaniska

 

TALK SHOW LAVA
10.30 - 11.00
Talk Show NonStop
Toimittaja Minna Joenniemen tentattavana PMMP:n Paula Vesala

 


YLE Kuvapalvelu
Minna Joenniemi

 

SELF MADE MEDIA LAVA
13.00 - 14.00
Mediabussin animaatiopaja
vetäjänä mediakouluttaja Markku Sipi
Mediapäivien yleisön joukosta kootaan animaattoritiimi tosi toimiin.

 


YLE Kuvapalvelu
Markku Sipi

 

MEDIALAVA
13.30 -14.00
Uutismixi-visailu
juontajina Riina Malhotra, Markus Liimatainen ja Kirsi Tirkkonen

Uutismixi-visailuun osallistuu kaksi joukkuetta Vantaan Kivimäen ja yksi Hämeenkylän koulusta kannustusjoukkoineen.

 


YLE Kuvapalvelu
Riina Malhotra, Markus
Liimatainen ja Kirsi Tirkkonen

 

MEDIALAVA
15.45 -16.45
Sinustako Musiikki-TV:n juontaja?
Juontajina Marja ja Ile.

Musiikki-TV etsii tulevaisuuden juontajakykyjä.
Koekuvaukset tehdään suuren yleisön edessä.

Ilmoittautuminen koekuvauksiin
YLEn osastolla klo 14.30 mennessä.
Kokelaat lavalle ilmoittautumisjärjestyksessä.

YLE nauhoittaa esityksen.
Nähtävänä YLEn osastolla lauantaina ja sunnuntaina.

takaisin alkuun

YLE Kuvapalvelu
Marja Hintikka ja Ile Uusivuori

 

Lauantaina 14.4.2007
Lauantaita isännöi YLE Uutisten Matti Rönkä

 

YLE OSASTOLLA

10.00 - 18.00
YLEn viiden tähden kanavaperhe esittäytyy. Tule, näe ja koe YLEn osastolla, elämyksellisessä ja vuorovaikutteisessa ympäristössä YLEn ohjelmasisältöjä enemmän kuin koskaan. Tule myös tapaamaan televisiosta ja radiosta tuttuja yleläisiä.
Ohjelmisto- ja digikioskit antavat mahdollisuuden myös omatoimiseen YLEn ohjelmasisältöihin tutustumiseen.

Osallistu YLE Teeman äänestykseen
Suomalainen elokuva täyttää sata vuotta. Juhlan kunniaksi Teeman nettisivuilla avautuu Mediamessuilla äänestys, jossa yleisö voi äänestää parasta kotimaista elokuvaa ennakkoon laaditulta listalta. Toukokuun 26. päivän Teemalauantai omistetaan kokonaan suomalaiselle elokuvalle ja äänestyksen tulos nähdään myös silloin.

Tutustu myös YLEn uusiin palveluihin. Nettiselaimella pääset suoraan Elävään arkistoon. Voit myös seurata 13.4. alkavaa Kansainvälistä Paulon sellokilpailua reaaliajassa verkkosivun kautta, lähettää kilpailijoille kannustuksia ja viestejä. Sivulla voit pelata myös selloaiheista peliä.

YLE Kuvapalvelu
Matti Rönkä isännöi

 

YLE LAVOILLA

 

SELF MADE MEDIA
10.00 - 11.00
Mediabussin animaatiopaja
vetäjänä mediakouluttaja Markku Sipi
Mediapäivien yleisön joukosta kootaan toistamiseen animaattoritiimi tosi toimiin.


YLE Kuvapalvelu
Markku Sipi

TALK SHOW LAVA
10.30 - 11.00
Talk Show NonStop
Toimittaja Arto Nybergin vieraana tutkijatohtori Kaarina Nikunen.


YLE Kuvapalvelu
Arto Nyberg

MEDIALAVA
11.00 - 11.30
Radiostar unplugged
Musiikkipäällikkö Jorma Hietamäen artistivieraana Jani Wickholm.
YLE nauhoittaa esityksen. Nähtävänä YLEn osastolla sunnuntaina 15.4.

 

YLE Kuvapalvelu
Jorma Hietamäki

 

MEDIALAVA
11.30 - 12.00
Mitkä vaalit?
Politiikasta voi puhua myös huumorilla ja asenteella
Superfarmin toimittaja Silvia Modig

YLE nauhoittaa esityksen. Nähtävänä YLEn osastolla sunnuntaina 15.4.

 

YLE Kuvapalvelu
Silvia Modig taustalla

SELF MADE MEDIA LAVA
12.30 - 13.00
Mediakompassin käyttöopas
Oppaana toimittaja Tuula Rajavaara
Tule ja tutustu mm. Mediakompassin kuvakouluun ja kuvakäsikirjoituskoneeseen.

 

YLE Kuvapalvelu
Tuula Rajavaara

TALK SHOW LAVA
13.00 - 13.30
Talk Show NonStop

Toimittaja Arto Nybergin vieraana kirjailija Riikka Pulkkinen

 

YLE Kuvapalvelu
Arto Nyberg

MEDIALAVA
13.30 - 14.00
Radiostar unplugged
Musiikkipäällikkö Jorma Hietamäen artistivieraina
Jann Wilde & Rose Avenue.

 


Jann Wilde

LAPSIPARKKI SISÄÄNTULOAULASSA
13.30 - 16.30
BUU-klubbs ledarna Heidi, Hencka och Ville ritar och leker med barn. De stämplar med BUU-stämplen och det visas också bekanta program från BUU-klubben.

 

YLE Kuvapalvelu
Heidi, Hencka och Ville


SELF MADE MEDIA
14.30 - 15.00
Sinustako Extran katsoja? Riittääkö asenne?

Voit törmätä Extran Ivan Puopoloon, joka kiertää lavan lähistöllä ja kuvaa Extralle katsojia. Arttu Silvast puolestaan lataa kuvat Extran verkkosivuille. Seuraa hommia ja tutustu YLE Extraan!

 

YLE Kuvapalvelu
Ivan Puopolo

 

ILMIÖLAVA
16.00 - 17.00
Euroviisut - kaikki pelissä
Paneelikeskustelu viisuista ilmiönä
Keskustelun vetäjänä A-ohjelmien toimittaja Sari Helin.

Keskustelijoina
Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner
Idols-tuomari Jone Nikula, Jann Wilden manageri Tommi Liimatainen ja YLEn Euroviisutiimin Viihteen ohjelmapäällikkö Ilkka Talasranta, ohjaaja Timo Suomi sekä tapahtumavastaava Kjell Ekholm.

YLE nauhoittaa keskustelun. Nähtävänä YLEn osastolla sunnuntaina 15.4. Parhaat palat striimataan nettiin, yle.fi/euroviisut

 

YLE Kuvapalvelu
Sari Helin

YLE Kuvapalvelu
Mikael Jungner

TALK SHOW LAVA
16.00 - 16.30
Talk Show NonStop
Arto Nybergin vieraana digikriitikko Petteri Järvinen.

 

YLE Kuvapalvelu
Arto Nyberg

MEDIALAVA
16.30 - 17.00
Medialavalle nousee esiintymään yksi Paulon sellokilpailuun osallistujista.

 

17.00 - 17.30
Medialavan näytöllä viisufiilistelyä.

17.30 - 18.00
Viisufiilistelyä
Juontajana ja haastattelijana Jaana Pelkonen.

Vieraina kaksinkertainen Suomen viisuedustaja Fredi,
säestäjänä myös viisut kokenut Antti Hyvärinen.

YLE nauhoittaa esityksen.
Nähtävänä YLEn osastolla sunnuntaina 15.4.

YLE Kuvapalvelu
Jaana Pelkonen


takaisin alkuun



Sunnuntaina 15.4.2007
Päivää isännöi TV1:n kuuluttaja Juha Ahonen.


YLE OSASTOLLA

10.00 - 17.00
YLEn viiden tähden kanavaperhe esittäytyy. Tule, näe ja koe YLEn osastolla, elämyksellisessä ja vuorovaikutteisessa ympäristössä YLEn ohjelmasisältöjä enemmän kuin koskaan. Tule myös tapaamaan televisiosta ja radiosta tuttuja yleläisiä.
Ohjelmisto- ja digikioskit antavat mahdollisuuden myös omatoimiseen YLEn ohjelmasisältöihin tutustumiseen.

Osallistu YLE Teeman äänestykseen
Suomalainen elokuva täyttää sata vuotta. Juhlan kunniaksi Teeman nettisivuilla avautuu Mediamessuilla äänestys, jossa yleisö voi äänestää parasta kotimaista elokuvaa ennakkoon laaditulta listalta. Toukokuun 26. päivän Teemalauantai omistetaan kokonaan suomalaiselle elokuvalle ja äänestyksen tulos nähdään myös silloin.

Tutustu myös YLEn uusiin palveluihin. Nettiselaimella pääset suoraan Elävään arkistoon. Voit myös seurata 13.4. alkavaa Kansainvälistä Paulon sellokilpailua reaaliajassa verkkosivun kautta, lähettää kilpailijoille kannustuksia ja viestejä. Sivulla voit pelata myös selloaiheista peliä.


YLE Kuvapalvelu
Juha Ahonen isännöi

YLE LAVOILLA

SELF MADE MEDIA
10.00 - 10.30
Mediakompassin käyttöopas
Oppaana toimittaja Tuula Rajavaara
Opastusta nuorille ja aikuisille.

Tutustu mm. Mediakompassin kuvakouluun ja kuvakäsikirjoituskoneeseen.

YLE Kuvapalvelu
Tuula Rajavaara

 

LAPSIPARKKI SISÄÄNTULOAULASSA
10.00 - 13.30
Pelottaako Pikku Kakkonen? No eipä tietenkään!
Lasten Aamujen Veeran matkaan on hypännyt Pikku Kakkosesta tuttuja lastenohjelmia, pehmoja, sormileikkejä, lauluja ja muuta mukavaa.

Aikuiset pärjäävät omillaan. Veera leikkii lasten kanssa.

 

YLE Kuvapalvelu
Pikku Kakkosen Veera

 

TALK SHOW LAVA
10.00 - 10.30
Talk Show NonStop
Lavalle nousee Bettina S vieraineen.

 

YLE Kuvapalvelu
Bettina S

11.00 - 11.30
Talk Show NonStop
Toimittaja Minna Joenniemen tentittävänä taiteilija Adel Abidin.

 

YLE Kuvapalvelu
Minna Joenniemi

 

SELF MADE MEDIA
11.30 - 12.00
Sinustako Extran katsoja? Riittääkö asenne ?

Voit törmätä Extran Ivan Puopoloon, joka kiertää lavan lähistöllä ja kuvaa Extralle katsojia. Arttu Silvast puolestaan lataa kuvat Extran verkkosivuille.

Seuraa hommia ja tutustu YLE Extraan!

YLE Kuvapalvelu
Arttu Silvast

TALK SHOW LAVA
12.30 - 13.00
Talk Show NonStop
Lavalla urakoi toimittaja Bettina S.

 

YLE Kuvapalvelu
Bettina S

 

MEDIALAVA
12.30 - 13.00
Yleisölle esiintyy yksi Paulon sellokilpailuun osallistujista.

 

TALK SHOW LAVA
13.00 - 13.30
Talk Show NonStop
Toimittaja Minna Joenniemen haastateltavana kirjailija Risto Ihamäki

 

YLE Kuvapalvelu
Minna Joenniemi

 

14.30 - 15.00
Talk Show NonStop
Toimittaja Bettina S:n vieraineen.

 

YLE Kuvapalvelu
Bettina S

MEDIALAVA
15.30 - 16.00
Radiostrar unplugged
Nokkahuilun 2000 vuotta
Toimittaja Riikka Holopaisen haastateltavana
nokkahuilistit Eero Saunamäki ja Anna Lehto Sibelius-Akatemiasta. Musisointia 1000-luvulta aina moderniin nykymusiikkiin asti.

 

YLE Kuvapalvelu
Riikka Holopainen


Anna Lehto ja
Eero Saunamäki

 

TALK SHOW LAVA
16.00 - 16.30
Talk Show NonStop
Minna Joenniemi vieraineen.

 

YLE Kuvapalvelu
Minna Joenniemi

 

16.30 - 17.00
Talk Show NonStop
Bettina S:n vieraana Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara

 

YLE Kuvapalvelu
Bettina S

takaisin alkuun

 

 

ENEMMÄN SISÄLTÖÄ - MERA INNEHÅLL

YLE