SUOMALAISEN KULTTUURIN KULTAKAUSI
TV1:SSÄ JA YLE TEEMASSA


Tulevana talvena TV1 ja YLE Teema esittävät paljon suomalaisen kulttuurin kultakauteen liittyviä ohjelmia. Pääsarjana on TV1:n Kotikatsomossa 6.1. alkava Venny, joka kertoo Juhani Ahon, Venny Soldan-Brofeldtin ja Tilly Soldanin kolmiodraamasta. Lisäksi ohjelmia nähdään mm. Jean Sibeliuksesta ja Eino Leinosta. Tammikuun 18. päivä YLE Teemalla nähdään kokonainen teema-ilta kultakaudesta.

Suomalaisen kulttuurin kultakausi sijoittuu 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Tärkeä tekijä kultakauden syntymisen kannalta oli Järnefeltin suku, jonka ympärille suomalaiset kulttuurivaikuttajat ryhmittyivät. Kultakausi vaikutti Suomen kulttuurisen identiteetin muotoutumiseen ja loi osaltaan pohjaa Suomen itsenäistymiselle. Kultakausi päättyi ennen
ensimmäistä maailmansotaa.


Kultakausi-ohjelmat TV1:ssä ja YLE Teemassa:


TV1 25.12. klo 10.05 Suomalainen Juha

Toiveuusintana nähtävä ohjelma kartoittaa juhuuden eli suomalaisen miehen olemuksen sisintä Juhani Ahon Juha lähtökohtanaan. Edellinen esitys: TV1 29.8.2002.


Kuva: YLE Kuvapalvelu


TV1 alkaen 6.1. klo 21.20 Venny

TV1:n Kotikatsomon kahdeksanosainen draamasarja
Mies ja kaksi naista saman katon alla - onko se mahdollista? Keskeiset henkilöt ovat kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldt, kirjailija Juhani Aho ja Vennyn sisar Tilly Soldan. Venny on kertomus menneen maailman taiteilijoista, ihanasta ajasta ennen vuotta 1914, jolloin Euroopan valot sammuivat ja kaikki muuttui. Kun elettiin kultakautta, aikaa ennen syntiinlankeemusta. www.yle.fi/venny


Kuva: YLE Kuvapalvelu

TV1 alkaen 8.1. klo 20.00 Henkinen Eurooppamme
kahdeksanosainen ohjelmasarja

Erkki Toivanen johdattaa katsojat kulttuurimme merkkihenkilöiden jalanjäljille Eurooppaan. Moni heistä oli kultakauden taiteilijoita. 1. Aho Pariisissa, 2. Sibelius Wienissä, 3. Eino Leino Roomassa, 4. Snellman Saksassa, 5. Alvar Aalto Italiassa, 6. Topelius Englannissa, 7. Helene Schjerfbeck Bretagnessa ja 8. Gallén-Kallela Pariisissa


Kuva: YLE Kuvapalvelu

Sarjaa esitetään 7.1. alkaen klo 8.15 Aamu-tv:ssä. Ohjelmia on esitetty jo YLE Teemassa 27.11. lähtien.


TV1 alkaen 14.1. klo 10.10 Näin syntyy tv-draama
uusinta keskiviikkoisin klo 12.30
Kolmiosainen ohjelma seuraa TV1:n Venny-kausisarjan syntyä suunnittelusta ensimmäisen osan valmistumiseen.


Kuva: YLE Kuvapalvelu


YLE Teema 18.1. Kultakausi-teemailta

Teemailta taustoittaa kultakautta ja kertoo sen merkityksestä suomalaiselle taiteelle. Ohjelmassa mm. potpuri dokumentteja, RSO:n konsertti sekä elokuva.