yle.fi

Käyttäjän Astrolihjamo kuva

Keskustelu kokemusraportista: Keikka

Kirjoittanut: Astro 14 Kesäkuu, 2009 - 12:27

Alla alkuperäisen kokemusraportin teksti

Ensimmäinen keikkani Lahtarit-orkesterin kitaristina oli 12.6. Tampereen Vastavirta-klubilla. Pikkuisenhan tämä jännitti jo ennakkoon ja paikan päällä vielä enemmän. Minä olin huvihuoneistolla jo puoli seitsemältä ja muu orkesteri hieman myöhemmin. Teimme soundtsekin, mutta siitä nyt ei paljon viisastunut, vaikeuksia saada rummut kasaan ja kitaraan ääntä, todellista ammattilaisten meininkiä. Kaikkiaan oli neljä bändiä soittamassa ja meille lankesi kakkospaikka. Painimalla emme kuitenkaan joutuneet soittojärjestystä ratkaisemaan. Sitten hermostunutta odotusta, kahvinjuontia ja tuttujen kanssa seurustelua.

Ensimmäinen bändi lopettaa! Nyt iskee paniikki! Takahuoneeseen virittämään kitarat ja rekvisiitta pitää muistaa myös, pitääköhän käydä vessassa? Ai taustakangasta ei saadakaan paikalleen, kuka unohti hakaneulat? Mutta tuskinpa sekään vaikuttaa lopputulokseen. Kitarat lavalle ja vielä backstagelle laittamaan käsivarsinauha paikoilleen ja eikä keppiäkään parane unohtaa. Ja sitten lavalle soittamaan. Apua! Jos ensimmäisestä kappaleesta selvitään, niin ollaan voiton puolella. Hyvinhän tämä menee, ei tarvitse enää kovinkaan jännittää. Soittomokia tulee, mutta sehän nyt oli odotettavissakin. Oma kitara ei kuulu kovin häävisti itselle, muille kai paremmin. Välillä on suuriakin vaikeuksia saada rytmistä kiinni, jotenkin kappaleet kuitenkin pysyvät kasassa. Tahti on armoton, minä aloitan aina uuden biisin edellisen loputtua. Basisti ei taida oikein tykätä, kiroaa siihen malliin. Ja nyt nousee alaston mies lavalle ja muutenkin yleisä vaikuttaa tykkäävän. Vielä viimeisen rallin kitaraintron saan hapuiltua läpi, eiköhän tästä nyt kuitenkin selvitä ja vielä voittajina!

 

Kommentit

1/5 Eläväinen kuvaus! Hyvin

Kirjoittanut: Lunasol 14 Kesäkuu, 2009 - 12:29

Eläväinen kuvaus! Hyvin välittyivät jännityksen ja epävarmuuden kokemukset.

2/5 Eläväinen kuvaus! Hyvin

Kirjoittanut: Lunasol 14 Kesäkuu, 2009 - 12:29

Eläväinen kuvaus! Hyvin välittyivät jännityksen ja epävarmuuden kokemukset.

Käyttäjän marjaana08 kuva

3/5 Missä kuulee Lahtareita

Kirjoittanut: Marjaana08 14 Kesäkuu, 2009 - 16:24

Olisipa jauska kuulla tai nähdä bändiäsi tämän kuvauksen jälkeen. Täällä pitäisi olla mahdollisuus liitttää kuvia ja videoita tai äänitteitä-.

Käyttäjän Astrolihjamo kuva

4/5 MySpace

Kirjoittanut: Astro 14 Kesäkuu, 2009 - 18:02

Allaolevasta osoitteesta löytyy ääninäytteitä Lahtareilta ja yritän saada sinne huomenna myös keikkakuvia.

www.myspace.com/lahtarit 

Käyttäjän Astrolihjamo kuva

5/5 Ja taas!

Kirjoittanut: Astro 12 Huhtikuu, 2011 - 14:50

Yhtyeemme toinen keikka on 21. huhtikuuta Heinolassa Ravintola Tukkijätkässä. Kesällä luvassa Lahtareitten ensimmäinen single! Ja se on sitten vinyyli.