yle.fi

Keskustelu kokemusraportista: Kultakuume

Kirjoittanut: Lunasol 22 Huhtikuu, 2009 - 13:19

Alla alkuperäisen kokemusraportin teksti

Kultakuumessa tutkija Mikko ? kertoi uutta tietoa kuplettilaulaja Alfred J. Tannerista. Olipa asiansa osaava tutkija, jolla oli myös kertomisen lahja hallussaan! Tanner vaikutti olleen oikein esittämsen mestari, joka on muuntautunut moneen - sellaisen kuvan sain.

Kalasatamaan Helsingissä on avattu uusi taitelijatalo. Kuvataitelija Noora ? kuvasi hienosti paikan, erityisesti työskentelytilan, merkitystä taiteilijalle. Juttu antoi mukavasti tietoa ja ajateltavaa.

Kolumnisti Helena Kallio runokuu-aiheinen kolumni oli mitä vaikuttavin! Suosittelen kuuntelemaan. Millä antaumuksella, nokkeluudella ja oivalluksilla hän huhtikuuta, tuota runokuuta, lähestyikään! Olen haltioitunut!

Kommentit

Käyttäjän calluna kuva

1/1 Oli Mikko-Olavi Seppälä

Kirjoittanut: Calluna 22 Huhtikuu, 2009 - 19:50

Pari vuotta sitten sain olla kuuntelemassa Mikko-Olavi Seppälää, joka esitteli helsinkiläistä ravintolakulttuuria ennen II maailmansotaa ja sen ajan tunnettuja viihdetaiteilijoita. Aivan mainio kaveri.  Hän myös esiintyi itse oman bändinsä kanssa, joka oli pukeutunut asianmukaisesti  ajan tyyliin, jonka ajan musiikkia esitti eli 20-luvun tyyliin.