yle.fi

Seela Sella. Kuva: Jyrki Salokorpi.

Seela Sella
Näyttelijä

> Palaa takaisin kokemuksiin

Millainen kulttuurikuntoilija olet?

– Kulttuuri on minulle jokapäiväinen, arkinen asia, siitä on tullut addiktio ja elämäntapa. Sen vuoksi ei itse aina edes huomaa olevansa kulttuurikuntoilija. On etsittävä virikkeitä, ettei kulttuurinkuluttamisesta tule rutiinia!

Mitä itsessäsi haluaisit taiteen avulla treenata, vahvistaa, virkistää?

– Yritän kehittää tietopuolta, lukea filosofiaa. Vaikka Pekka Himasta. Kun sitten tulee vastaan vaikea kohta, pistän kirjan pois, mietin asiaa ja taistelen sen kirjan kanssa. Ja kohta huomaan ettei se niin vaikeaa olekaan. Se on henkistä jumppaa, ei pääse laiskistumaan. Jos kirja ärsyttää, se on jo hyvä! Kun luen sarjakuvia lehdestä, enkä ymmärrä jotain, pysähdyn ja mietin mitä se tarkoittaa. Meillä on Suomessa hirveän hyviä sarjakuvia. Rakastan esimerkiksi Naisen kanssa -sarjaa.

Toinen puoli minussa on lapsellinen ja romanttinen. Uneton Seattlessa on elokuva, joka täytyy katsoa aina, kun on surullinen. Sitä katsoessani minä itken ja itken onnen kyyneleitä, on niin ihanaa, kun ne lopussa saavat toisensa. Tunteita täytyy pitää yllä.

Suhteeni teatteriin on jokapäiväistynyt, mutta hyvän esityksen näkeminen on yhä fantastista. Silloin uskoo koko kulttuurin voimaan ja tulee onnelliseksi, nuoreksi ja kauniiksi. Huono esitys taas tekee kiukkuiseksi, vihaiseksi. Kulttuurin avulla pystyy kehittämään ihmisen tunnekenttää, empatiaa. Teatteriesitys voi olla herttainen – itku ja nauru ovat lähellä koko ajan. Tai se voi olla hurja, synnyttää jopa inhontunteita. Ihmisen on saatava kokea kaikkia tunteita. Taiteen avulla negatiivisia tunteita voi kanavoida; nuoren ihmisen on mahdollista huomata, että samoja kielteisiä tunteita on kaikilla.

Yksi asia, mikä tekee minuun vaikutuksen, on ooppera. Se on niin dramaattista. Ja baletti, sitä katsoessaan tuntee olevansa kevyt. Lapsena haaveilin tanssimisesta, mutta onneksi ei ollut rahaa, ja äiti laittoi balettituntien sijaan lausuntatunnille. Tällä kropalla minusta ei olisi tullut balettitanssijaa. Mutta klassisen musiikin kuuntelu herättää minussa olevan koreografin: kun kuuntelen klassista musiikkia, niin tanssin ne aina läpi. Minkä koreografin maailma onkaan minussa menettänyt!

Kulttuurivinkkisi?

– Vanhemmat, ottakaa mukaan omat tai naapurin lapset ja menkää katsomaan Fröbelin palikoita. On niin ihanaa, kun näkee lasten iloa. Vanhemmatkin näkevät, kuinka pienestä ihminen tulee onnelliseksi. Ei meidän aina tarvitse saada niin suuria kokemuksia.