yle.fi

millamakea

Kuka minä olen:

Olen kolmekymppinen nainen, jonka ajan täyttää aviomies, opinnot, koira, kissa sekä erilaiset liikuntalajit. Viime vuoden panostin erityisesti fyysisen kunnon kohennukseen, joten ajattelin, että tänä vuonna voisin kiinnittää erityistä huomiota psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoon ja toivottavasti myös kohennukseen. Alkutilanne on se, että rakastan lukemista (tosin en käytä kirjastoa vaan ostan itse kirjoja kun en kerkeä kuukaudessa kuitenkaan lukea kirjaa loppuun), joskus laitan kirjoja kiertoon bookcrossingin kautta (onko tuo kulttuuriteko?), teatterissa kävin viime joulukuussa kymmenen vuoden tauon jälkeen, konserteissa kävin viimeksi n. 12 vuotta sitten, näyttelyissä en viihdy kovinkaan hyvin ellei niillä ole jokin selkeä tarkoitus tai taiteilija ole sellainen, jota jo valmiiksi fanitan. Elokuvia katselen jonkin verran, näitäkin ostan omaksi, musiikkia kuuntelen/katselen musiikkitelevision kautta. Siispä paljon on parannettavaa.

Kulttuurikuntokalenteri

Muodossa: 28.01.2013
MaTiKeToPeLaSu
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Kirjoita kokemusraportti

Millainen oli viimeisin kulttuurikokemuksesi? Kokemusraportilla voit kertoa siitä myös muille.

Täytä kokemusraportti

Käyttäjän seuraamat profiilit

Käyttäjällä ei ole yhtään kulttuurikuntoilijaa seurannassa

Käyttäjän viimeisimmät merkinnät