yle.fi

Kymi Sinfonietta

Käyttäjän Sinfonietta kuva

Kuka minä olen:

Kymi Sinfonietta on energinen orkesteri Kymenlaaksosta. Kymi Sinfonietta kuuluu Suomen kärkiorkestereiden joukkoon kokoluokassaan, ja sen kapellimestari- ja solistikaarti edustaa kansainvälistä huippua. Orkesteri konsertoi lähes viikottain kahdessa kaupungissa, Kotkassa ja Kouvolassa. Orkesterin mielenkiintoinen ohjelmisto on nähtävissä nettisivuilla www.kymisinfonietta.fi

II Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun orkesteri on Kymi Sinfonietta. Kymenlaakson Virolahdelta kotoisin ollut säveltäjämestari Uuno Klami lukeutuu sävelkieleltään Suomen kosmopoliiteimpiin ja valloittavimpiin säveltäjiin. Hänen nimeään kantavan sävellyskilpailun avulla halutaan löytää hyvää uutta musiikkia, joka on kirjoitettu nimenomaan sinfonietta-kokoonpanolle. Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun tekee ainutlaatuiseksi mm. se, että tuomaristo kuulee kilpailun finaaliin valitut teokset harjoituksissa sekä kahdessa konsertissa ennen lopullisen ratkaisun tekemistä. Näin ratkaisu perustuu myös useassa esityksessä saatuun soivaan kuulokuvaan. Loppukilpailuun valitut teokset sekä niiden säveltäjät esittäytyvät elävälle yleisölle Kouvolassa 18.9.2009 ja Kotkassa 19.9.2009 järjestettävissä finaalikonserteissa.

Kulttuurikuntokalenteri

Muodossa: 28.01.2013
MaTiKeToPeLaSu
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Kirjoita kokemusraportti

Millainen oli viimeisin kulttuurikokemuksesi? Kokemusraportilla voit kertoa siitä myös muille.

Täytä kokemusraportti

Käyttäjän seuraamat profiilit

Käyttäjällä ei ole yhtään kulttuurikuntoilijaa seurannassa