Kysymyksiä luontoaiheista voi lähettää palaute-sivun kautta. Vastaamme niihin kykymme mukaan. Kysy!
Siivekkäiden perhe-elämää
Mennyttä kesää ehdottomasti eniten leimannut yksittäinen asia oli vesisade. Suuri sademäärä vaikutti luonnossa kaikkeen mahdolliseen. Kaikki reagoivat jotenkin, jotkut lajit kukoistivat ja toiset kärsivät.
Kesä 2004 jää ainakin eteläisessä Suomessa muistiin ennätyksiä hipovana sadekesänä. Pohjoisessa taas kesä oli ajoittain jopa hieno ja aurinkoakin riitti. Toukokuun alkupuolella oli lyhyt lämmin jakso, jonka jälkeen Atlantilla syntyneet matalapaineet ryhtyivät tuomaan harvinaisen pitkiä yhtäjaksoisia sateita maahamme.
Etukäteen voitiin jo aavistella, että useiden lintulajien pesimätulokset tältä kesältä tulevat olemaan todella huonoja. Sateisen sään tuoma viileys ja kosteus heikensivät monien vaihtolämpöisten eläinten elinoloja ja siten varsinkin hyönteissyöjälinnut joutuivat vaikeuksiin. Rengastajien kertoman mukaan esimerkiksi pöntöissä pesiviltä tiaisilta ja siepoilta löytyi nyt runsaasti pesiin kuolleita poikasia, joten ”pahnan pohjimmaiset” eivät olleet saaneet taisteltua osuuttaan kesän niukasta hyönteisravinnosta.
Myös sorsalintujen poikastuotto oli ilmeisesti heikoin sitten vuoden 1986. Untuvikkojen tarvitsemat pienet hyönteiset olivat vähissä ja pienet poikaset kestävät myös heikosti jatkuvaa sadetta ja kylmää. Suuremmat linnut pärjäävät yleensä paremmin säänvaihteluissa, joten esim. Helsingin seudun valkoposkihanhikanta vahvistuu edelleen. Tämä kesä olikin sitten ensimmäinen jolloin ryhdyttiin vakavasti pohtimaan keinoja parhaimmillaan tuhatpäisiksi paisuneiden hanhiparvien aiheuttamien, lähinnä ulostehaittojen vähentämiseksi ihmisten paljon käyttämiltä alueilta.
Alkujaan arktisena lajina valkoposkihanhen poikaset kestävät hyvin kylmää ja niiden ravintona käyttämät ruohokasvitkin olivat nyt harvinaisen reheviä. Joten ravintoa tälle lajille riitti tänä kesänä hyvin. Lokeistamme menestyvin, harmaalokki pärjäsi tietysti hyvin kuten aina, mutta muilla lajeilla oli tavallista heikompi vuosi.
Lokkien ja tiirojen kalliopainanteissa olevat pesät muuttuivat vesilätäköiksi ja munat menivät pilalle. Osa jo kuoriutuneistakin poikasista menehtyi märkään ja kylmään tuulisilla ja suojattomilla luodoilla. Myös suurimman lokkimme merilokinkin pesintätulos jäi normaalista. Lintuluodoilla vahvimmat lajit tai yksilöt valtaavat parhaat paikat, jotka ovat yleensä keskiosissa korkeimmilla kohdilla, heikompien joutuessa tyytymään laidoilla tai alempana sijaitseviin pesäpaikkoihin. Lähellä vedenpintaa olevat pesät ovat alttiina vedenpinnan nousuille ja koville myrskyille.
Tuhoutumisprosentti alhaalla onkin paljon suurempi kuin ylempänä turvallisemmilla alueilla olevilla pesillä. Merilokilla olisi tietysti vahvimpana lokkinamme mahdollisuus valita vain parhaat pesäpaikat. Usein se toki näin tekeekin, mutta paradoksaalista kyllä, sillä on hyvin riskialtis taipumus pesiä myös matalille luodoille ja vesikiville joista munat tai poikaset joutuvat helposti myrskyn vietäviksi. Matoja syövillä rastailla ja kottaraisilla näytti sujuvan hyvin. Madot pysyivät lähellä maanpintaa ja ruokaa riitti poikasille yllin kyllin.
Kolopesijänä kottaraisen jälkikasvu sai olla myös kurjilta säiltä suojassa. Onneksi yhä useammat ihmiset ovat alkaneet tulla koloissa pesivien lintujen avuksi laittamalla pönttöjä kolopulasta kärsiville linnuillemme. Lisäksi nykyään ainakin useisiin julkisomistuksessa oleviin metsiin on alettu jättää luonnon kannalta arvokkaita lahoavia, lintujen lisäksi monille muillekin eläinlajeille kodin antavia puuvanhuksia pystyyn. Sateista huolimatta myös rastaiden poikaset näyttivät selvinneen avopesissään hyvin. Ilmeisesti ruokaa oli nyt niin helposti löydettävissä, että emojen oli mahdollista viipyä sateiden aikana pidempään pesällä suojaamassa pieniä poikasia kylmettymiseltä.
Laulurastas ( Turdus philomelos )
Laulurastaan pesintä sujui muiden rastaiden tavoin hyvin, sillä matoja, etanoita ym. oli runsaasti saatavilla. Rastaille tyypilliseen tapaan se pesii tavallisesti kaksi kertaa kesässä ja munii neljästä kuuteen munaa kerralla. Poikaset syntyvät parin viikon hautomisen jälkeen sokeina ja kaljuina. Emo istuukin huonoilla säillä usein pienten poikasten päällä lämmittämässä niitä. Parin viikon pesässä olon jälkeen poikaset lähtevät lähiympäristöön yleensä vielä lentokyvyttöminä. Käytäntö on rastaille tyypillinen ja usein kaupunkien puistoissa pesivän räkättirastaan maassa loikkivia poikasia otetaankin turhaan hoitoon. Viimeistään muutamia päiviä pesästä lähdön jälkeen poikaset yleensä jo pystyvät lennähtämään ainakin alimmille oksille.
Valkoposkihanhi ( Branta leucopsis )
Itämerelle kotiutunut tundran laji runsastuu kovaa vauhtia. Se on säänkestävä ja puolustaa tehokkaasti poikasiaan petoja, kuten isoja lokkeja ja varislintuja vastaan. Siitä huolimatta osa untuvikoista kuitenkin aina menetetään, mutta valkoposkihanhi on pitkäikäinen lintu ja parinkin poikasen jäädessä pesueesta eloon kanta kasvaa hyvää vauhtia. Kasvin osista kasattu pesä saattaa sijaita saaren keskiosissa parin sadan metrinkin päässä vedestä, mutta yleensä se kuitenkin tehdään melko lähelle rantaa. Vanhempien poistuessa ruokailemaan munat peitellään pesämateriaalilla suojaan aina valppailta pesärosvoilta. Muuttomatkalle perheet lähtevät syksyllä yhdessä ja poikaset pysyvät vanhempiensa seurassa seuraavaan kevääseen asti.
Kalalokki ( Larus canus )
Tämä lokkilaji on se kaikille tuttu kesämökin kalakaveri. Kalalokki oppii tietämään verkoille lähtöajan, tunnistamaan henkilöt ja saapuu uskollisesti odottamaan perkeitä. Se muistuttaa ulkonäöltään huonomaineista harmaalokkia, mutta on sitä paljon pienempi ja hyvätapaisempi. Harmaalokin tavoin se on oppinut hyödyntämään kaupungeissa kerrostalojen kattoja pesäpaikkoina. Rannikkokaupungeissa talojen katoilla pesiikin satoja lokkipareja. Jostain syystä kalalokin poikaset hyppäävät usein jo pieninä katoilta alas pihamaalle selviten viidenkin kerroksen pudotuksesta vahingoittumattomina. Näinhän ne tietysti tekevät pesiessään vanhoissa variksen pesissäkin. Ylhäällä katolla ne olisivat ainakin liikenteeltä turvassa, mutta alttiina esim. isompien lokkien ja varisten poikassaalistukselle. Poikaset syntyvät reilun kolmen viikon hautomisen jälkeen untuvapeitteisinä ja saavuttavat lentokyvyn noin kuukauden ikäisinä. Kalalokeista osa jää talvehtimaan etelärannikolle kaupunkeihin ja satamiin.
Meriharakka ( Haematopus ostralegus )
Kahlaajista varhaisimpia saapujia on rannikkoalueiden äänekäs porkkananokka meriharakka. Se aloittelee pesintäänsä jo huhtikuussa, jolloin se munii kolme munaa kahlaajille tyypilliseen hyvin vaatimattomaan maahan rapsuteltuun pesäkuoppaan. Meriharakka voi olla taajamissa yllättävän kesy laji ja se saattaa tehdä pesänsä aivan ihmisten käyttämän polun viereenkin. Osa yksilöistä on myös omaksunut ”lokkimaisia” piirteitä alkaen pesiä talojen katoilla, joskus kilometrinkin päässä vedestä. Ilmeisesti tasakatto, jolla on hiekkaa tai soraa, muistuttaa niin kovasti merenrantasoraikkoa, että kelpaa hyvin tarkoitukseen. Lähes kuukauden haudontaurakan jälkeen untuvikot kuoriutuvat ja hajaantuvat pian pesän ympäristöön. Tanakkarakenteisena lajina meriharakka pystyy myös puolustamaan poikasiaan melko hyvin esim. isoja lokkeja vastaan.
Tervapääsky ( Apus apus )
Lintujen lintu. Ilmameressä elämiseen sopeutuneelle ja näin ollen lentävistä hyönteisistä ravinnon hankinnassaan täysin riippuvaiselle lajille pitkät, useiden päivien sadejaksot tietävät ikävyyksiä. Aikuiset linnut tekevät tarvittaessa helposti satojen kilometrien siirtymisiä sateiden tieltä, mutta poikasille tilanne on hankalampi. Ne pystyvät vähentämään ravinnonkulutustaan vaipumalla horrokseen, mutta huonoina kesinä pesäpoikasaika voi venyä jopa kahteen kuukauteen. Mennyt kesä oli tervapääskyn pesinnälle liki katastrofaalinen. Pesinnät olivat alkuaankin noin viikkoa aikataulusta jäljessä ja päiväkausien sateet pitivät emoja pitkiä aikoja poissa pesäpaikoiltaan. Ruokintavälit alkoivat venyä toistuvasti todella pitkiksi ja ilmeisesti suuri osa poikasista lopulta menehtyi pesiin. Elo-syyskuun taitteessa alkoi sitten löytyä myös pesistä epätoivoissaan maahan loikanneita erittäin pahasti nälkiintyneitä poikasia, joista onnettomista useimmat valitettavasti menehtyivätkin miltei saman tien.
Vielä syyskuun alkupuolelta oli havaintoja pesissä yhä elossa olevista poikasista, joilla ei kuitenkaan ollut enää toivoakaan kehittyä lentokykyisiksi. Vanhoja lintuja ei juurikaan siihen aikaan enää näkynyt, joten emolinnut olivatkin todennäköisesti joutuneet pelastamaan itsensä ja lähtemään jo muuttomatkalle pitkäaikaisen matalapaineen viimein hellitettyä hetkeksi. Kuvissa jo lentoonlähtövalmiina oleva poikanen löytyi keskenkasvuisena maasta 25.08. vain 21 gramman painoisena siiven pituuden ollessa 13 cm. Eloonjääminen niin paljon laihtuneena olikin suoranainen ihme, yleensä elimistö on siinä vaiheessa jo liikaa kuivunut ja menettänyt toimintakykynsä. Vastaavassa kunnossa olevat poikaset menehtyvät yleensä melko pian. Hyvin lähellä kuolema oli tämänkin kovia kokeneen pienokaisen kohdalla ja muutaman päivän ajan näyttikin jo siltä, että aineenvaihdunta ei enää jaksaisi käynnistyä. Ankaran kamppailun jälkeen kohtalo kuitenkin päätti antaa elämän vielä jatkua. Nälkiintymisen vuoksi melko pienikokoiseksi jäänyt, mutta pippurinen taistelijaluonne kohosi lopulta kauniisti taivaalle 09.09. aloittaen muuttomatkansa kohti eteläistä Afrikkaa 39 gramman painoisena siiven pituuden ollessa tuolloin 15.2 cm.
Toivottavasti hankala alku tuo tullessaan pitkän ja menestyksekkään elämän, sitkeydestähän ainakin on jo hänen kohdallaan näyttöä saatu.
Pyrstötiainen ( Aegithalos caudatus )
Söpöyden perikuva, pieni ja palleroinen pyrstötiainen on kerrassaan viehättävä ilmestys. Se pesii kaksi kertaa kesässä munien kerralla 8-12 munaa. Pyrstötiaisen pesä on yksi linnustomme taidokkaimpia. Se on taitavasti sammalesta rakennettu, sisältä höyhenillä vuorattu ja päältä jäkälillä, naavalla ym. naamioitu katettu taideteos. Höyhenten sulkema kulkuaukko sijaitsee pesän yläosassa sivulla. Poikasten päät ilmestyvät aukosta höyhenten seasta emojen tuodessa ruokaa, mutta muuten ne pysyttelevät hiljaa pesän uumenissa. Pesän naamiointi on niin hyvä, että yleensä edes lähellä pesivät pedot, kuten harakka eivät osaa etsiä sieltä poikasia. Joskus kuultu kysymys on, että kuinka niin hirveän pitkäpyrstöinen poikaslauma sopii olemaan niin pienessä pesässä sisällä ? Vastaus on, kuten harakallakin. Poikaset lähtevät pesästä lyhytpyrstöisinä. Pyrstösulat kasvavat täyteen mittaansa vasta myöhemmin pesästä lähdön jälkeen.
Peippo ( Fringilla coelebs )
Maamme toiseksi runsaimman lintulajin laulu on kevään toivotuimpia. Puoli kuuta peipposesta. . . . . lupaa vanha loru kesän tulosta. Tulkinta on hiukan optimistinen, sillä laulua kuulee etelässä yleisesti jo huhtikuussa. Peippo aloittaa pesinnän toukokuussa munimalla 4-6 munaa kauniiseen sammalista rakennettuun ja jäkälillä naamioituun pesään. Pesämateriaalit ja naamiointikin on hyvin samanlainen kuin pyrstötiaisella, mutta peipon pesä on päältä avoin. Toukokuussa puut alkavat vasta kasvattaa lehtimassaa, joten pesärosvot joskus havaitsevatkin pesän vielä miltei lehdettömästä puusta ja peippo joutuu aloittamaan alusta. Toinen pesintä sitten onnistuukin havaintojen mukaan yleensä paremmin. Onnistuneenkin ensimmäisen pesinnän jälkeen se usein munii vielä heinäkuussa uuden poikueen. Poikaset jättävät pesän lentokykyisinä parin viikon iässä, jonka jälkeen emot ruokkivat niitä vielä toiset pari viikkoa.
Lapinpöllö ( Strix nebulosa )
Ulkoisesti miltei huuhkajan kokoinen, mutta vain noin kilon painoinen lapinpöllö on erikoistunut myyrienpyyntiin. Toisin kuin huuhkaja se ei tarpeen tullen pysty kasvattamaan saaliseläinten kokoa esim. jäniksiin ja myyräkatovuodet ovatkin lapinpöllölle totinen paikka. Katovuosina se tekeekin nälkävaelluksia, mutta etenkin talvisin huonossa myyrätilanteessa kuolema korjaa satoa lapinpöllön kohdalla. Vuoden 2004 keväällä myyrätilanne oli huono laajoissa osissa Suomea ja useat pöllöparit jättivätkin pesinnän tänä vuonna väliin. Normaalivuosina lapinpöllö aloittaa pesinnän huhtikuussa munimalla 3-6 munaa esim. vanhaan variksen pesään tai vaikka puun juurelle maahankin. Noin kuukauden haudonnan jälkeen poikaset kuoriutuvat. Runsaan kolmen viikon iässä, vielä lentokyvyttöminä, poikaset alkavat hajaantua pesän ympäristöön. Näihin ruskeahkon untuvan peittämiin menninkäisen näköisiin otuksiin metsässä törmätessään kannattaa vetäytyä paikalta heti pois sillä emot eivät epäröi puolustaa poikasiaan ihmistäkään vastaan.
Nykyisen metsänkäytön myötä etenkin kololinnuilla on vaikeuksia löytää pesäpaikkoja, vaikka reviiri olisi muuten suotuisa pesimiselle. Pöntötys onkin erinomaisen tervetullut apu siivekkäille ystävillemme ja tarjoaahan se mukavaa seurattavaakin kesän kuluessa. Pöntönteko-ohjeita löytyy esim. internetistä. Pöntöt on syytä sijoittaa paikoilleen viimeistään maaliskuussa, sillä esim. täällä talvehtivat lajit kuten tiaiset alkavat katsella pesäpaikkoja jo hyvin varhain. Pöntöissä pesivät pöllöt vieläkin aikaisemmin. Myös vuosihuolto on syytä muistaa, sillä vanhoissa pesänpohjissa voi olla valmiina syöpäläisiä. Huolto onkin parasta tehdä talvipakkasella. Yhtenä huomionarvoisena seikkana pikkulintujen pönttöjen kulkuaukko kannattaa suojata metallilevyllä, sillä esim. käpytikka ja orava yrittävät päästä silloin tällöin poikasiin käsiksi. Kuvan pönttöön on orava yrittänyt jyrsiä tietään sisälle.
Mikäli rakennusprojekteista on jäänyt ylimääräistä lautaa ja nikkarointivire jää päälle vielä pönttöjen rakentamisen jälkeenkin, niin mikäänhän ei estä rakentamasta kalakaverillekin pesimälavaa mökin rantaan. Kalalokki hyväksyy ilomielin kuvan kaltaisen lavan pesäpaikakseen ja onhan se poikasille paljon turvallisempikin kuin esim. vanhat variksen pesät jotka sijaitsevat yleensä korkealla tai rannan kivet, joilta munat saattavat helposti vieriä alas.
