Metso on kookkain Suomen metsäkanalintu. Uros eli ukkometso voi kasvaa jopa metrin pituiseksi ja painaa nelisen kiloa. Naaras eli koppelo on paljon pienempi. Tummavärisen ukkometson tunnusmerkkeinä ovat punaiset silmänympärykset ja komea pyrstö, jota se esittelee erityisesti soidinmenojen yhteydessä. Koppelo on ruskeankirjava ja sillä on pyöreäkärkinen pystö. Metsokanta on vähentynyt vuodesta 1945 lähtien lähes puoleen. Siitä huolimatta sitä tavataan lähes koko maan alueella lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia ja saaristoalueita. Metsoa yritettiin istuttaa Ahvenanmaalle vuonna 1927, mutta elinvoimaista kantaa sinne ei saatu syntymään. Vähentymisestä huolimatta metsoja esiintyy yhä runsaasti Keski-Suomen alueella, mistä syystä se sopii erittäin hyvin maakunnan nimikkolinnuksi. Metso viihtyy luonnontilaisissa havumetsissä, mutta vuodenaikojen mukaan se vaihtaa jonkin verran asuinpaikkojaan. Havumetsät ovat metsoille tärkeitä etenkin talvisin, koska ne ovat erikoistuneet neulasravintoon. Nykyaikainen metsätalous näyttää aiheuttaneen ongelmia metsoille etenkin eri vuodenaikoina vaihtuvien elinympäristötarpeiden vuoksi. Kannan vähenemiseen vaikutti aikaisemmin myös metsästys (noin 26.000 -27.000 yksilöä vuodessa). Sittemmin metsästystä on rajoitettu voimakkaasti eikä sillä enää ole suurta vaikutusta kannan säilymiselle. Nykyisin metsokantamme lienee noin 130.000 yksilöä. Yhtä ukkometsoa kohti kannassa on puolitoista koppeloa, mistä syystä pari -käsite ei sovellu kovin hyvin tälle lajille. Metson pesä sijaitsee yleensä maassa puun tai pensaan juurella. Naaras munii kerrallaan 6-8 munaa, joita se hautoo noin neljä viikkoa. Pesintäaikana metso myös piileskelee, mistä syystä se tuntuu välillä katoavan kokonaan Suomen luonnosta. Talvisin metsot etsiytyvät suojaisiin, luonnotilaisiin havumetsiin. Kevään tullessa metsot hakeutuvat uudelleen aukeille paikoille ja jopa ihmisasutusten lähelle soidinmenoja varten. Tällöin mekin voimme kuulla ja nähdä helpommin tämän komean Keski-Suomen maakuntalinnun.