Punatulkku - Kymenlaakson maakuntalintu. Punatulkku liitetään meillä yleensä talveen, jolloin se hakeutuu ihmisasutuksien liepeille. Talvisessa maisemassa punarintainen uros onkin helposti helposti havaittavissa. Kesäisin, jolloin ravintoa on tarjolla runsaammin, punatulkut katoavat metsiin pesimään. Pariutumisen jälkeen uros houkuttelee naaraan pesäpaikalle toistelemalla vaimeaa kutsuääntä. Muutoin punatulkku viheltää pehmeästi - hjy ja rupattelee hiljaisesti - bytt, bytt. Punatulkun laulu muodostuu kutsuäänistä ja vihellyksistä, mutta se sisältää myös kirskahtavia ääniä. Punatulkkukanta on erityisen vahva sen nimikkomaakunnassa Kymenlaaksossa.

Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä

Kuva: Esko Kitula, YLE.

Taustaa

Punatulkun tuntomerkit. Pituus 16-19 cm. Aikuisen koiraan vatsahöyhenistö on punainen, päälaki musta, selkä siniharmaa ja siivet mustavalkoiset. Naaraan selkä ja vatsahöyhenistö on ruskeanharmaa. Nuoret punatulkut ovat ruskeanharmaita ja niiden päälaelta puuttuu vielä musta "hattu". Punatulkku pesii lähes koko maassa lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia. Pesimiskautena se etsiytyy havumetsiin. Pariutumisen jälkeen koiras alkaa esitella pesän rakennusaineista ja pesäpaikkoja naaraalle, joista naaras valitsee lopullisen. Pari tekee hyvin piilotetun pesän useimmiten tiheäoksaisen kuusen haaraan 2-5 metrin korkeuteen. Joskus ne valitsevat pesäpuukseen myös tuuhean katajan. Pesän rakentamiseen ne käyttävät kuivia oksia, kanervia, jäkäliä ja vuoraukseen juurikuituja sekä jouhia. Pesä on linnun pieneen kokoon nähden melko suuri. Naaras tekee pesään 5-6 sinivihreää, tummatäpläistä munaa. Naaras hautoo niitä 13-14 vuorokautta. Pesäpoikaskausi kestää 12-16 vuorokautta. Punatulkkupariskunta tekee useimmiten kaksi, joskus jopa kolmekin poikuetta yhden kesän aikana. Pesimisaikana punatulkut elävät varsin huomaamattomasti tiheissä kuusimetsissä. Kun niiden laulukin on melko vaikeasti tunnistettavissa, ei ihme, että koko laji näyttää katoavan kesän ajaksi Suomen luonnosta. Kun talven tullen punatulkkujen ravintonaan käyttämät hyönteiset, silmut ja siemenet vähenevät, laji siirtyy asutuksen piiriin. Ihmisten suorittaman ruokinnan ansiosta suurin osa punatulkkukannasta pystyy talvehtimaan täällä. Tosin osa punatulkuista muuttaa etelämmäksi, osa jopa Keski-Eurooppaan saakka. Punatulkkukantamme on melko vahva, noin 200.000 paria. Huonosti hoidetut talviruokintapaikat ovat joskus aiheuttaneet salmonella-epidemioita, jotka ovat tappaneet joukoittain punatulkkuja. Laji on kuitenkin kestänyt hyvin nämä tilapäiset menetykset. Näin on syytä olettaa, että näemme jatkossakin talvisin lintulaudoilla ruokailevia punatulkkuja niin Kymenlaaksossa kuin muuallakin Suomessa.

Lisää aiheesta:

Kymenlaakson maakunta sijaitsee Suomenlahteen laskevan Kymijoen alajuoksun molemmin puolin. Maakunnan pinta-ala on 5.800 neliökilometriä ja asukasluku noin 200.000 henkilöä. Kymenlaakson suurimmat kaupungit ovat Kotka, Kouvola ja Hamina. Maakunnan väestön painopistealueet sijaitsevat Kotkan ja Kouvolan välisellä seudulla, mikä soveltuu myös hyvin maanviljelykseen. Kymenlaakso tunnetaan myös vahvana teollisuusalueena. Kymijoen varrelle on asettunut useita merkittäviä puunjalostustehtaita, joiden tuotteita myydään ympäri maailmaa. Kymenlaakso on luonnoltaan moni-ilmeinen. Runsasvetisen Kymijoen länsipuolella sijaitsee alava Elimäen-Anjalan savilakeus, joka on otettu jo kauan sitten maanviljelykseen. Joen itäpuolella on taas jyrkkärinteisiä rapakivimäkiä, joka kasvavat metsää. Maakunnan pohjoisosalle antavat leimansa Salpausselät ja niiden välille jäävät monet järvet. Eräät Pohjois-Kymenlaakson harjut ja laakeat kankaat kohoavat jopa useita kymmeniä metrejä ympäristöään korkeammalle. Näistä tunnetuimmat ovat Selänpään, Utin ja Kaipiaisten harjumuodostumat. Niiltä löytyy myös harjukuoppia eli suppia. Kymenlaakson rannikkolla on monihaaraisia niemiä ja pikkusaaria, mikä tekee alueen varsin pirstaleiseksi. Monet rannikon läheisyydessä sijaitsevat saaret ovat hyvinkin vehmaita, mutta ulompien saarien kasvillisuus on merelliseen tapaan varsin karua. Moni-ilmeisyydestään huolimatta Kymenlaakso on yllättävän metsävaltainen maakunta. Metsien osuus maapinta-alasta kohoaa 60-70 %:n välille. Laajimmat ja samalla runsaskasvuisimmat metsät sijaitsevat maakunnan pohjois- ja kaakkoisosissa. Siellä kallioiset metsät näyttävät paikoitellen aidoilta erämailta. Pohjoisosien metsien valtapuuna on mänty. Kymenlaakson eteläiset metsät ovat puolestaan kuusivaltaisia, mikä sopii hyvin myös maakunnan nimikkolinnulle.