Paavo Nurmi antoi noin kuukausi ennen Berliinin olympiakisoja lehtihaastattelun, missä hän epäili kestävyys-juoksijoidemme tasoa. Tästä syystä Suomen kansa kuunteli 2.8.1936 varsin jännittyneinä radiosta kisojen 10000 m:n juoksun selostusta. Martti Jukola saattoi kuitenkin suomalaisten suureksi riemuksi kertoa juoksijoidemme kolmoisvoitosta. Samalla Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo lunastivat paikkansa Suomen urheiluhistoriassa.

Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä


Volmari Iso-Hollo, Arvo Askola, Ilmari Salminen ja Japanin Kohei Murakoso Berliinin kisojen 10.000 m:n juoksun viimeisen kierroksen alkaessa. Kuva: Urheilumuseo.

» Lue lisää aiheesta


Taustaa






Suomen edustajina Berliinin olympiakisojen 10.000 metrin juoksussa olivat Arvo Askola, Volmari Iso-Hollo ja Ilmari Salminen. Suomalaiset tekivät taivalta ennalta tehdyn suunnitelman mukaan hieman yli kolmen minuutin kilometrivauhdilla - Paavo Nurmen tuolloin voimassa ollut 10.000 metrin maailmanennätys oli 30.06,2. Kovan vauhdin takia muut juoksijat alkoivat hiljalleen jäädä. suomalaisten kyydistä. Kilpailun väriläikäksi kohosi kuitenkin Japanin pikkuinen Kohei Murakoso, joka roikkui suomalaisten matkassa viimeisen kierroksen alkuun saakka. Tuolloin juoksijamme tekivät nykäyksen ja japanilainenkin alkoi jäädä. Takasuoralla Askola lisäsi vauhtia ja siirtyi kärkeen. Loppusuoran alkaessa Kymenlaaksosta kotoisin oleva kaksikko Askola - Salminen alkoivat hurjan kamppailun olympiavoitosta. Iso-Hollo jäi suosiolla varmistelemaan kolmoisvoittoamme. Lopussa Ilmari Salminen oli tapansa mukaan hiukan Askolaa vahvempi ja puristi hänen ohitseen niukkaan voittoon. Salminen ja Askola juoksivat kilpailussa omat ennätyksensä. Salmisen aika oli 30.15,4 ja Askolan 30.15,6. Iso-Hollon aika oli 30.20,2. Neljänneksi tullut Murakoso teki myös oman ja Japanin ennätyksen. Hänen aikansa oli 30.25,0. Suomalaisten kestävyysjuoksijoiden kaikkien aikojen upein kilpailu oli ohi.







Lisää aiheesta:



Ilmari Salminen syntyi 21.9.1902 Elimäellä. Hän aloitti juoksemisen asevelvollisuusaikanaan, mutta osallistui vakavissaan ensimmäisiin kilpailuihinsa vasta 24-vuotiaana. Salminen voitti vuonna 1928 kaksi olympiaedustajien karsintakisaa, mutta ei tullut valituksi. Tästä sydämistyneenä hän oli vähällä lopettaa koko juoksijauransa. Salminen palasi kuitenkin kilpakentille uudelleen vuonna 1930. Vuonna 1933 Salmisen päämatkaksi tuli 10.000 metriä. Samalla aukeni myös kansainvälinen menestys. Hän voitti 1934 Torinon EM-kisojen "kympin" lyöden loppukirissä Arvo Askolan 0,6 sekunnilla. Sama asia toistui pari vuotta myöhemmin Berliinissä. Ilmari Salmisen juoksijan ura oli harvinaisen pitkä. Vielä 45-vuotiaana hän voitti ikäluokkansa mestaruuden 10.000 metrillä ajalla 31.45,6. Tulos säilyi tämän ikäluokan ennätyksenä 1980-luvulle saakka. Ilmari Salminen suoritti varsinaisen työuransa Kouvolassa puolustusvoimainen palveluksessa. Tästä syystä hän sai lempinimen "Kultavääpeli". Valkealassa 2.12.1909 syntynyt Arvo Askola kuului 1930-luvulla kestävyysjuoksijoidemme kärkikaartiin. Askola uskalsi ottaa kilpailuissa kärkipaikan ja pitää lujaa vauhtia yllä. Hänen suurimmat saavutuksensa olivat hopeamitalit Torinon EM-kisojen ja Berliinin olympialaisten 10.000 metrin juoksuissa. Kuusantehtaan urheilijoita edustanut rakennusmestari jäi huippuvuosinaan kuitenkin kultavääpeli Salmisen varjoon. Volmari Iso-Hollo syntyi Ylöjärvellä 5.1.1907. Iso-Hollon todellinen leipälajinsa oli estejuoksu. Hän voittikin jo Los Angelesin kisoissa 3000 metrin esteissä kultamitalin. Neljä vuotta myöhemmin Iso-Hollo uusi voittonsa Berliinin kisoissa epävirallisella maailmanennätysajalla 9.03,8 (tuolloin ei estejuoksussa vielä noteerattu virallisia maailmanennätyksiä). Vaikka Iso-Hollo oli estejuoksija, hän menestyi myös sileällä. Tästä todisteena on esim. Berliinin kympin pronssimitali. Volmari Iso-Hollon urheilusaavutusten arvoa kohottaa se, että hän sairasti nivelreumaa. Se oli myös sairaus, joka vei hänet vanhempana myös hautaan. Sairaudestaan huolimatta Volmari Iso-Hollo kilpaili vuoteen 1945 saakka.