Puna-armeijan suurhyökkäys mursi suomalaisten puolustuslinjat kesäkuussa 1944. Linkomiehen hallitus tiedusteli tuolloin Neuvostoliitolta rauhanehtoja. Maamme poliittinen johto tulkitsi venäläisiltä saatujen ehtojen merkitsevän käytännössä lähes ehdotonta antautumista. Siihen ei haluttu suostua ja taistelua päätettiin jatkaa Saksasta luvatun aseavun turvin. Pääministeri Edwin Linkomies kertoi hallituksen ratkaisusta radiopuheessa 3.7.1944. Samalla hän valoi kansalaisiin uutta uskoa vaikeassa tilanteessa.


Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä


Yliopistomies ja poliitikko Edwin Linkomies.

» Lue lisää aiheesta


Taustaa




Edwin Linkomies (vuoteen 1928 saakka Flinck) oli todellinen koulunero. Hän luki Rauman lyseossa muutamia luokkia yli ja kirjoitti ylioppilaaksi jo 16-vuotiaana. Hurja vauhti jatkui yliopistossa, missä hän opiskeli pääaineenaan latina. Edwin valmistui filosofian kandidaatiksi 19-vuotiaana ja väitteli tohtoriksi 25-vuotispäivänään (1919). Edwin Linkomies nimitettiin vuonna 1923 Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professoriksi. Hänen tieteellinen pääteoksensa (1929) koski latinan ablativus absolutus -rakennetta. 1930-luvun alussa Edwin Linkomiehelle alkoi kasaantua tehtäviä yliopiston hallinnossa. Muutaman vuoden kuluessa hänestä tuli historiallis-kielitieteellisen osaston varadekaani ja yliopiston vararehtori. Lisäksi Satakuntalainen osakunta valitsi hänet inspehtorikseen. Edwin kuului koulupoikana Raumalla Risto Rytin johtamaan nuorsuomalaisen piiriin. Suomalaisten puolueiden jakaantuessa hallitusmuototaistelun yhteydessä Linkomies liittyi Kokoomuspuolueeseen. Puoluevalintaan vaikutti myös Linkomiehen toiminta kulttuuripoliittisessa aikakauslehti Valvoja-Ajassa. Hän oli lehden päätoimittajana vuosina 1923-31. Linkomies valittiin 1933 eduskuntaan. Hän kuului aluksi Kokoomuksen oikeistosiipeen, mutta tarkisti sittemin kantaansa maltillisempaan suuntaan. Talvisodan loppuvaiheessa Linkomies kannatti rauhaa kovillakin ehdoilla. Välirauhan aikana hän vastusti voimakkaasti kommunistien liikehdintää ja kannatti saksalaissuuntausta vastapainona Neuvostoliiton harjoittamalle poliittiselle painostukselle. Jatkosodan vuosina Edwin Linkomiehen ja Risto Rytin vanha ystävyys elpyi uudelleen. Keväällä 1943 Ryti nimitti Linkomiehen pääministeriksi ja johtamaan hallitusta, jonka piti johdattaa maa pois sodasta. Linkomiehen hallitus tekikin rauhantunnusteluja alkutalvella 1944 ja uudelleen kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton Kannaksella aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen. Ryti ja Linkomies torjuivat venäläisten rauhanehdot molempina kertoina, koska he katsoivat niiden hyväksymisen merkitsevän liian suurta uhkaa maamme itsenäisyydelle. Samassa yhteydessä he päättivät ottaa vastaan saksalaisten tarjoaman sotilaallisen avun. Kun rintamalinjat vakiintuivat heinäkuun lopulla, Ryti ja Linkomiehen hallitus erosivat antaakseen tilaa uusille miehille, joiden saattoivat ilman vanhoja rasitteita ryhtyä tunnustelemaan rauhanmahdollisuuksia Neuvostoliiton kanssa. Jatkosodan jälkeen Linkomies tuomittiin sotasyyllisoikeudenkäynnissä 5 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankilavuotensa Linkomies käytti kirjalliseen työhön. Hän kirjoitti silloin mm. muistelmansa "Vaikea aika", joka ilmestyi postuumina 1970. Vankilasta vapauduttuaan Linkomies palasi jälleen yliopistouralle. Hänet valittiin 1956 Helsingin yliopiston rehtoriksi ja kansleriksi 1962. Näissä tehtävissä Linkomies saavutti legendaarisen yliopistomiehen maineen, jonka syntymiseen vaikutti osaltaan hänen Impulsiivinen luonteensa ja tietoisuus omasta arvostaan. Edwin Linkomies kuoli Helsingissä 8.9.1963.






Lisää aiheesta:



Edwin Johan Hildegard Linkomies (vuoteen 1928 Flinck) syntyi 22.12.1894 Viipurissa. Vanhemmat; alikapteeni Evald Flinck ja Hilda Vilhelmiina, os. Cajander. Ura: ylioppilas 1910, fil.kand. 1913 ja väitöskirja 1919 ja fil.tri 1923. Helsingin yliopiston roomalaisen filologian dosentti 1921-23, Rooman kirjallisuuden professori 1923-63, yliopiston vararehtori 1932-43, rehtori 1956-62 ja kansleri 1962-63. Aikakauslehti "Valvoja-Ajan" päätoimittaja 1923-31 ja uudelleen "Valvojan" päätoimittaja 1955-63. Kansanedustaja (Kokoomus) 1922-45 ja eduskunnan 2. varapuhemies 1939-43. Pääministeri 1943-44. Kärsi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä langetetun tuomion vankilassa 1946-48. Kuoli Helsingissä 8.9.1963.