Kansalaissodan lopputulos vaikutti ratkaisevalla tavalla myös nuoren Hertta Kuusisen elämänvaiheisiin. Hertan isä, Otto Ville Kuusinen, pakeni muiden punaisten johtomiesten tapaan Neuvosto-Venäjälle keväällä 1918. Tuolloin 14-vuotias Hertta muutti äitinsä ja neljän sisarensa kanssa Helsingistä Luhangalle, missä sijaitsi äidin kotitalo. O-V Kuusinen kävi 1919 salaa Suomessa ja tapasi mm. vanhimman tyttärensä, joka sen jälkeen palvoi isäänsä vallankumoussankarina. Kun O-V Kuusisen avioliitto Suomessa hajosi, Hertta muutti juhannuksena 1922 isänsä luo Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa hän solmi nopeasti avioliiton punaupseeri Tuure Lehenin kanssa. Nuori Hertta sai työpaikan kirjastonhoitajana, mutta hänen mielensä paloi vallankumoustoimintaan. Hän siirtyi pian Kominternin kansainvälisen yhteysosaston (OMS) palvelukseen. Hertan tehtäväksi tuli sanomien salakirjoitus ja kuriiritoiminta. Salaisen toiminnan ensimmäiseksi kohdemaaksi tuli Saksa. Kohdemaahan liittyen hän kävin Lenin-koulun saksalaisen osaston peitenimellä Greta Kraft. Tiedustelutehtävissä ollessaan Hertta todisti Saksassa 1933 mm. Hitlerin valtaantulon. Kommunistien toiminta hankaloitui kuitenkin Saksassa sen jälkeen niin paljon, että Hertan toiminta-alueeksi määrättiin Suomi. Hän saapui keväällä 1934 Helsinkiin Iris Petterssonin nimellä. "Petterssonin" vakoilijan ura Helsingissä jäi lyhyeksi, sillä hänet pidätettiin jo kuukauden kuluttua. Hertta sai 4 vuoden 8 kuukauden vankeustuomion, vaikka hän ei vielä ehtinyt syyllistyäkään varsinaiseen vakoilutoimintaan. Toisaalta vankilatuomio Suomessa saattoi pelastaa hänen henkensä, sillä Stalinin terrori hävitti juuri tuohon aikaan lähes täysin koko OMS:n organisaation. Hertta Kuusinen vapautui vankilasta toukokuussa 1939, mutta ei päässyt palaamaan takaisin Neuvostoliittoon. Hän piileskeli talvisodan ajan Luhangan seudulla yhdessä toisen kommunistin ja tulevan aviomiehensä Yrjö Leinon kanssa. Välirauhan aikana Hertta johti taustalta kommunistien toimintaa. Hän sai uudelleen yhteyden myös isäänsä. Hertan suunnitelmat raukesivat kuitenkin 18.6.1941, kun Suomen viranomaiset pidättivät hänet ja panivat turvasäilöön Hämeenlinnan naisvankilaan. Jatkosodan jälkeen Hertta vapautui muiden kommunistien mukana vankilasta ja hänen elämässään alkoi uusi vaihe. Kuusisesta tuli eräs suomalaisten kommunistien kärkihahmoista, jonka puhujanlahjoja "maan alla" vuosikausia toiminut kommunistinen puolue kipeästi tarvitsi. Hertta Kuusinen valittiin 1945 eduskuntaan, missä hän istui yhtäjaksoisesti SKDL:n kansanedustajana aina vuoteen 1971 saakka. Vuosina 1945-48 Hertta ja hänen sisäministeriksi nimitetty miehensä Yrjö Leino olivat hetken ehkä Suomen poliittisen elämän vaikutusvaltaisin pariskunta. Avioliitto Yrjö Leinon kanssa kariutui miehen alkoholiongelmiin vuonna 1950. Samaan aikaan myös SKDL:n kannatus alkoi vähentyä. Taustastaan huolimatta Hertta Kuusinen toimi 1950- ja 1960-luvuilla eduskunnassa käytännön reformipoliitikkona, joka ajoi eduskuntaryhmänsä johtajana monia työelämään ja sosiaalilainsäädäntöön liittyviä uudistuksia. Kommunistien sisäisissä riidoissa 1960-luvulla Kuusinen melkein ainoana "vanhan kaartin johtajista" liittyi enemmistösiipeen. Oman puolueen riitaisuudet saivat ehkä Hertta Kuusisen hakeutumaan Naisten Kansainvälisen Demokraattisen Liiton johtotehtäviin vuonna 1969. Hän kuoli Moskovassa 18.3.1974. Hertta Kuusisen elämään sisältyi paradoksi. Vallankumousliikettä palvellut nainen rakensi osaltaan hyvinvointiyhteiskuntaa, joka itse asiassa söi pohjan kumoukselliselta toiminnalta Suomessa.