Naakan tuntomerkit. Pituus 33-37 cm. Höyhenistö on musta lukuunottamatta niskaa ja kaulan sivuja, jotka ovat harmaita. Silmän ympärillä on valkea kehä. Naakka ja varis sekoitetaan joskus toisiinsa . Naakan nokka on kuitenkin lyhyempi kuin variksen, minkä perusteella lajit voi erottaa toisistaan. Naakkaparit viettävät koko vuoden yhdessä ja ne istuvat usein oksalla tai kirkon katon räystäällä kylki kiinni toisen kyljessä. Naakan kohdalla ei voi oikeastaan puhua laulusta, koska ryhmissä elävinä lintuina ne lähinnä rääkyvät kuorossa kja, kju ja kjäär, kjäär -äänteitä. Naakat suosivat elinympäristöjä, joista löytyy suojaisia pesäkoloja ja ravintoa tarjoavia ruohostoja. Ravintonaan ne käyttävät matoja, hyönteisiä, toukkia ja kasvien silmuja sekä siemeniä. Naakat pesivät usein suurehkoissa ryhmissä selvästi erottuvina yhdyskuntina. Suosittuja pesäpaikkoja ovat keskiaikaiset harmaakivikirkot ja linnojen rauniot sekä kivitalojen kattorakenteiden kolot ja piiput. Pesimisessä onkin havaittavissa selvä sidonnaisuus kulttuuriympäristöön. Naakan levinneisyysalue rajoittuu Lounais- ja Etelä-Suomeen. Kanta on vahva etenkin Turun seudulla ja muualla Varsinais-Suomessa. Naakat ryhtyvät rakentamaan pesäänsä jo huhtikuun alkupuolella. Muninta tapahtuu huhti-toukokuun vaihteessa. Tällöin naaras tekee pesään 4-5, vaaleansinivihreää munaa, joita koristaa muutamat tummat täplät. Naaras hautoo munia 17-20 vuorokautta, minkä jälkeen pesäpoikaskausi kestää vielä noin kuukauden verran. Molemmat puolisot osallistuvat poikasten ruokintaan. Poikaset pystyvät lentämään yleensä jo kesäkuun puolivälin tienoilla. Pohjoisimmissa kolonioissa pesimiskierto tapahtuu noin kaksi viikkoa myöhemmin. Naakka on osittaismuuttaja. Osa kannasta talvehtii kaupungeissa, osa taas muuttaa Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan. Naakat ovat helposti havaittavia lintuja pesimispaikkojensa ja yhdyskuntamaisen asumistapansa vuoksi. Naakkojen aiheuttamat haitat etenkin vanhoissa kivikirkoissa vaikuttivat siihen, että lajin suojelupäätös purettiin vuonna 1962. Sen jälkeen naakkoja ryhdyttiinkin häätämään pois niiden perinteisistä pesäpaikoista. Onneksi suhtautuminen naakkoihin on sittemmin muuttunut. Niille on viime vuosina rakennettu vanhoihin kirkkoihin omia pesäkoppeja tai jopa lintuhuoneita. Näin naakkakannan väheneminen on saatu pysähtymään ja se säilyttänee edelleen paikkansa Varsinais-Suomen kultuurimaisemassa.