Presidentinvaalit 15.2.1956 olivat varsinainen jännitysnäytelmä. Presidentinvaalin lopputulos selvisi kaikille osapuolille vasta kolmannen äänestyskierroksen jälkeen, kun vaalilippujen julkilukijana toiminut Väinö Leskinen oli luetellut Kekkosen nimen 151 ja Fagerholmin nimen 149 kertaa. Pääministerinä vaalitoimitusta johtanut Kekkonen julisti tarkistuslaskennan jälkeen, että hänet oli valittu seuraavaksi presidentiksi. Näytteessä ovat äänessä myös radioselostajat Leo Meller ja Pontus Nordling sekä eduskunnan pääsihteeri Olavi Salervo.

Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä


Suomen tasavallan kahdeksas presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Presidenttikausi 1956-1981.

» Lue lisää aiheesta


Taustaa




Urho Kekkonen (1900-86)

Urho Kaleva Kekkonen syntyi 1900 Pielavedellä metsätyönjohtajan perheeseen. Perhe muutti pian isän työn mukana Kajaaniin, missä nuori Urho kävi koulunsa. Kekkonen osallistui lukiolaisena kansalaissotaan valkoisten puolella Kajaanin sissien riveissä. Hän pääsi ylioppilaaksi 1919. Kekkonen ryhtyi opiskelemaan oikeustiedettä ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1926 ja väitteli lakitieteen tohtoriksi 1936. Opiskeluaikanaan Kekkonen oli myös aktiiviurheilija. Hän voitti 1924 Suomen mestaruuden korkeushypyssä tuloksella 185 cm. Oman urheilu-uran jälkeen Kekkonen siirtyi urheilujohtajan tehtäviin. Hän toimi Suomen urheiluliiton puheenjohtajana 1932-47 ja Suomen olympiakomitean puheenjohtajana 1938-46. Urho Kekkosen osallistui jo opiskeluaikanaan ylioppilaspolitiikkaan, mutta aktiivinen puoluepoliitikon ura avautui 1936, kun hänet valittiin kansanedustajaksi Maalaisliiton riveistä. Kekkosen ministeriura käynnistyi 1936, jolloin hänet nimitettiin oikeus- ja apulaissisäasiainministeriksi. Sotavuosina 1940-44 Kekkonen ei ollut ministerivastuussa, mutta toimi kansanedustajan työn ohella mm. Siirtoväen huollon johtajana (1940-43). Hän osallistui hallituksen ulkopuolelta päivän politiikkaan kirjoittamalla nimimerkillä Pekka Peitsi eri lehtiin useita keskustelua herättäneitä eri artikkeleita, joissa pohdittiin mm. sodan päämääriä ja Suomen kansanvälistä asemaa pitkällä tähtäimellä. Sodan jälkeen Kekkonen kohosi maamme poliittiseen eliittiin. Hän toimi oikeusministerinä vuodet 1944-46 ja eduskunnan puhemiehenä 1948-50. Kekkonen johti pääministerinä viittä hallitusta vuosina 1950-56. Urho Kaleva Kekkosen poliittinen ura huipentui vuonna 1956, kun hänet valittiin Suomen tasavallan kahdeksanneksi presidentiksi. Kekkosen presidenttikausi (1956-81) oli Suomen historiassa ainutlaatuisen pitkä ja tulee todennäköisesti sellaiseksi myös jäämään. Kekkosen asema presidenttinä ei aluksi ollut kovin vahva. Tilanne muuttui, kun hänet valittiin ns. noottikriisin jälkeen toiselle kaudelle vuonna 1962. Kekkosen arvovalta kohosi huippuunsa 1970-luvun puolivälissä, jolloin hän mm. "runnasi" kokoon Martti Miettusen viiden puolueen "hätätilahallituksen" asianomaisten puolueiden mielipiteistä paljon välittämättä. Vaikka Kekkosen vallankäyttöä voidaankin arvostella, hänen ansionsa presidenttinä ovat silti kiistattomat. Kylmän sodan aikana Kekkonen pystyi pitämään Suomen suurvaltakiistojen ulkopuolella ja kykeni Neuvostoliiton epäluuloista huolimatta ajamaan maamme taloudellisia etuja länsivaltojen kanssa solmittujen kauppapoliittisten järjestelyjen kautta. Kekkonen joutui jättämään presidentin tehtävät terveydellisistä syistä kesken viidennen presidenttikautensa vuonna 1981. Sen jälkeen hän vietti elämänsä viimeiset vuodet presidentin virka-asunnossa Tamminiemessä, joka muutettiin hoitokodiksi. Urho Kekkonen kuoli Tamminiemessä pitkällisen sairauden murtamana 31.8.1986.






Lisää aiheesta:



Urho Kaleva Kekkonen syntyi Pielavedellä 3.9.1900. Vanhemmat: työjohtaja Juho Kekkonen ja Emilia, os. Pylvänäinen. Puoliso, kirjailija Sylvi Kekkonen, os. Uino. Ylioppilas 1919, oikeustutkinto 1926, varatuomarin arvo 1928, lakitieteen tohtori 1936. Maalaiskuntain liiton lakimies 1927-32, maatalousministeriön nuorempi hallitussihteeri 1933-44, Siirtoväen huollon keskuksen johtaja 1940-43, valtiovarainministeriön virastovaltuutettu 1943-46 ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen 1946-56. Oikeusministeri ja apulaissisäasiainministeri 1936-37, sisäasiainministeri 1937-39, oikeusministeri 1944-46, viiden hallituksen pääministeri 1950-56, eduskunnan jäsen 1936-56, puhemies 1948-50, tasavallan presidentti 1956-81. Kuoli 31.8.1986 Helsingissä. Kirjoitti useita teoksia ja lukuisia artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin.