Pieni valkoselkätikka on ehkä uhanalaisin lintulajimme. Arviot niiden lukumäärästä vaihtelevat 20-50 parin välillä. Valkoselkätikkaa tavataan eniten Päijät-Hämeessä ja Saimaan alueella. Se viihtyy parhaiten rantakoivikoissa ja peltojen laitoja kiertävissä haavikoissa. Valkoselkätikan reviiriin saattaa kuulua useitakin toisistaan erillisiä lehtimetsäsaarekkeita. Tutkimuksissa on todettu, että valkoselkätikka viihtyy erityisesti itähämäläisessä kaskikoivikossa, mistä syystä se sopii hyvin Päijät-Hämeen maakuntalinnuksi. Se tekee pesäkolonsa 4-10 metrin korkeudelle lahovikaiseen lehtipuuhun (lähinnä koivuun tai haapaan). Valkoselkätikka aloittavat munien hautomisen jo huhti- toukokuun vaihteessa, jolloin muut linnut vasta aloittevat pesäntekoa. Valkoselkätikan poikaset (3-4) kuoriutuvat tavallisesti toukokuun puolivälissä. Ne ovat lentokysyisiä yleensä jo 20-30 päivän kuluttua kuoriutumisesta. Pesimiskauden jälkeen valkoselkätikat viettävät hiljaiseloa syksyyn saakka. Talven aikana niitä voi nähdä asutuksen ympärillä. Ravinnokseen valkoselkätikka käyttää lahopuissa eläviä hyönteisiä ja toukkkia. Valkoselkätikan käyttäytymiselle on tyypillistä, että kaikisssa toimissaan se liikku ja puuhailee hiljaa. Peloteltuna tikka päästää hiljaisen varoitusäänen "kyk". Tehometsätalouden vuoksi valkoselkätikan suosimat reviirialueet - vanhat lehtometsät - ovat vähentyneet. Valkoselkätikan reviirialueiden suojelusta on syntynyt joissakin tapaukssa kiistoja metsänomistajien kanssa.