Itsenäisyysjulistus

Senaatti antoi Suomen valtiollista itsenäistymistä tarkoittavan julistuksen eduskunnalle ilmoituksena 4.12.1917. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917. Kun Suomi vietti itsenäisyytensä 20-vuotisjuhlaa 6.12.1937, presidentti Svinhufvud luki Yleisradion erikoisohjelmassa itsenäisyys-julistuksen. Svinhufvudin ääninäyte on kopio ohjelman mainitusta kohdasta.


Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä


Pehr Evind Svinhufvud, Suomen tasavallan kolmas presidentti 1931-37

» Lue lisää aiheesta


Taustaa





"Hänen nimensä tarkoittaa sian päätä" kerrotaan Leninin sanoneen tovereilleen, kun P. E. Svinhufvud tuli senaatin puheenjohtajana (pääministerinä) pyytämään Pietarissa bolshevikkijohtajilta Suomen itsenäisyyden tunnustamista vuoden 1917 viime tunteina. Venäjän vallankumousta johtava kansankomissaarien neuvosto hyväksyi yllättäen Svinhufvudin johtaman valtuuskunnan esittämän pyynnön, vaikka se merkitsi käytännössä porvarien hallitseman Suomen irrottautumisen Venäjästä. Svinhufvudin rooli poliittisessa elämässä ei kuitenkaan päättynyt siihen, että hän johti maamme valtiolliseen itsenäisyyteen. Juurevana maan isänä - Ukko Pekkana - tunnettu Svinhufvud valittiin presidentiksi 1931. Jo seuraavana vuonna hän joutui presidenttikautensa vaikeimman tilanteen eteen. Äärioikeistoa edustava Lapuan liike sai osan suojeluskuntalaisista nousemaan kapinaan maan hallitusta vastaan. Vaikka Svinhufvud itsekin oli suojeluskuntavääpeli, hän ei tiukkana laillisuusmiehenä hyväksynyt Mäntsälään kokoontuneiden aseveljiensä toimintaa. Svinhufvud piti 2.3.1932 radiopuheen, missä hän tuomitsi jyrkästi kapinaliikkeen. Sen jälkeen kapinalliset hajaantuivat rauhallisesti ja maa säästyi verenvuodatukselta. Teollaan Svinhufvud kohosi maamme suurten presidenttien joukkoon.

Lisää aiheesta:



Pehr Evind Svinhufvud syntyi Sääksmäellä 15.12.1861. Lakimieskoulutuksen saanut Svinhufvud valittiin valtiopäiville ensimmäisen kerran 1894. Ensimmäisen sortokauden aikana hänet valittiin perustuslaillisen järjestön Kagaalin johtoon. Svinhufvud toimi useaan otteeseen säätyvaltiopäivien puheenjohtajana, missä ominaisuudessa hän tuomitsi venäläistämistoimenpiteet, jotka olivat ristiriidassa Suomen autonomisen aseman kanssa. Vuonna 1914 Lappeen tuomiokunnan tuomarina toiminut Svinhufvud vangittiin ja karkotettiin Siperiaan. Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen hän palasi Suomeen ja nimitettiin prokuraattoriksi (oikeuskansleriksi). Syksyllä 1917 Svinhufvud. muodosti ns. itsenäisyyssenaatin (hallituksen), joka ryhtyi ajamaan maan valtiollista itsenäistymistä. Se jätti eduskunnalle 4.12.1917 esityksen Suomen julistamisesta riippumattomaksi tasavallaksi. Eduskunta hyväksyi äänestyksen jälkeen esityksen 6.12.1917. Kun punaiset ottivat Helsingin haltuunsa tammikuun lopulla 1918, Svinhufvud siirtyi salaa Saksaan ja sitten Ruotsin kautta Vaasaan johtamaan sinne siirtynyttä senaattia. Vapaussota-kansalaissodan jälkeen Svinhufvud nimitettiin valtionhoitajaksi. Tässä tehtävässä hän noudatti saksalaismyönteistä politiikkaa. Valtiomuototaistelun aikana Svinhufvud kannatti monarkiaa. Saksan kärsittyä tappion 1. maailmansodassa, Svinhufvudin politiikalta putosi pohja ja hän erosi valtionhoitajan tehtävästä 12.12.1918. Svinhufvud palasi uudelleen politiikkaan äärioikeistoa edustavien voimien aktivoitumisen myötä 1930. Tällöin hänestä tuli pääministeri. Seuraavana vuonna hänet valittiin maamme kolmanneksi presidentiksi. Svinhufvudin presidenttikaudella solmittiin hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa ja Suomen ulkopolitiikan keskeisenä tavoitteena oli pohjoismaisen suuntauksen vahvistaminen. Svinhufvud sulki presidenttikaudellaan sosialidemokraatit hallituksen ulkopuolelle, mistä syystä he ottivat päämääräkseen estää hänen uudelleenvalintansa 1937. Sosialidemokraatit onnistuivatkin tässä tavoitteessaan, vaikka vaalin lopputulos oli äärimmäisen tasaväkinen. Presidenttikautensa jälkeen Svinhufvud vetäytyi yksityiselämään Luumäelle, missä hän kuoli 29.2.1944.