Aimo Kaarlo (A. K.) Cajanderin kiinnostus luonnontieteisiin ja suomenkielisen kulttuurin vaalimiseen sai alkunsa jo syntymäkodista. Uusikaupunkilaisen luonnontieteiden opettajan ja rehtorin poika valmistui maisteriksi 1901 pääaineenaan kasvitiede. Valmistuttuaan Cajander lähti tutkimusmatkalle Siperiaan keräämään aineistoa väitöskirjaansa varten. Pohjoisen Euraasian kasvillisuutta käsittelevä väitöskirja ilmestyi 1903. Jo samana vuonna hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kasvitieteen dosentiksi. Cajander jatkoi opintojaan myös Evon metsäopistossa ja valmistui metsänhoitajaksi 1906. Samaan aikaan hän teki opintomatkoja Keski-Eurooppaan ja valmisteli suunnitelman metsätieteellisen koelaitoksen perustamisesta Suomeen. A. K. Cajander nimitettiin metsänhoitotieteen professoriksi 1911. Hänen johdollaan metsähoidosta kehittyi tieteenala. Cajanderin merkittävimpänä tieteellisenä tutkimustuloksena pidetään ns. metsätyyppiteorian kehittämistä. Teoria perustuu siihen, että kasvien välisen kilpailun johdosta samankaltaisille kasvupaikoille kehittyy samankaltainen kasvusto. Tähän pohjautuen puhutaan esim. puolukka- tai mustikkatyypin metsästä. Cajanderin tyyppiteoriaa käytetään hyväksi vielä tänäänkin metsänhoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Professorin viran ohella hän hoiti vuodesta 1918 alkaen Metsähallituksen ylijohtajan virkaa. Professorin virasta Cajander luopui vasta vuonna 1934, kun hänet nimitettiin tuolloin perustettuun Metsähallituksen pääjohtajan virkaan. Politiikkaan metsäntutkija A. K. Cajander tuli vuonna 1922, jolloin presidentti Ståhlberg pyysi hänet virkamieshallituksen pääministeriksi. Hän ei ollut aikaisemmin osallistunut aktiivisesti politiikkaan, vaikka kuuluikin Kokoomuspuolueeseen. Toisen kerran Ståhlberg kutsui Cajanderin virkamieshallituksen johtoon tammikuussa 1924. Cajanderin lyhytikäisten hallitusten tehtäväksi tuli asioiden siihen saakka, kunnes maahan saatiin taas parlamentaarinen hallitus. Cajander liittyi vuonna 1927 Kansallisen Edistyspuolueen jäseneksi. Tässä ominaisuudessa hänet valittiin 1928 Mantereen hallituksen puolustusministeriksi. Eduskuntaan 1929 Cajander valittiin 1929. Kun Kyösti Kallio oli vuonna 1937 valittu tasavallan presidentiksi, hän pyysi edistyspuolueen puheenjohtajana toiminutta Cajanderia muodostamaan laajapohjaisen enemmistöhallituksen. Cajanderin onnistuikin koota hallitus, jonka rungon muodostivat eduskunnan kaksi suurinta puoluetta - sosialidemokraatit ja Maalaisliitto. Cajanderin pääministerin rooliksi muodostui hallituksen ja erityisesti sen voimamiesten - Väinö Tannerin ja Juho Niukkasen - näkemysten sovittelu. A. K. Cajanderin taitavuutta osoittaa se, että hallitus pysyi koossa aina talvisodan syttymiseen saakka. Ulkopoliitikkona Cajander oli idealisti, joka ei uskonut vielä elokuussa 1939, että Neuvostoliitto todella hyökkäisi Suomea vastaan. Osittain tästä syystä Suomen armeijaa joutui taisteluun puutteellisesti varustettuna. Kansan suussa osittain siviiliasusteista koostunut univormu saikin pilkkanimen "malli Cajander". Talvisodan syttymispäivänä Cajanderin hallitus pyysi ja sai eron. Tämän jälkeen Cajander vetäytyi pois valtakunnan huippupolitiikasta. Hän kuoli äkillisesti eduskunnassa tammikuussa 1943.