Johannes Virolainen syntyi maanviljelijäperheeseen Viipurin pitäjän Yläsommen kylässä vuonna 1914. Johannes peri Paavo-isältään monia poliitikon uralla hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten yhteiskunnallisen aktiivisuuden, optimistisen luonteenlaadun, laulutaidon ja raittiin elämäntavan. Virolaisen perhe pani lukumiehen ominaisuuksia osoittaneen Johanneksen oppikouluun. Hänestä tuli kotikylänsä ensimmäinen ylioppilas vuonna 1932. Sen jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Helsinkiin ja valmistui maatalous- ja metsätieteen kandidaatiksi sekä agronomiksi vuonna 1938. Opiskeluaikana Virolainen vieroksui AKS:n oikeistohenkisyyttä ja liittyi 1937 Maalaisliittolaisten ylioppilaiden yhdistykseen. Talvisodan aikana nuori agronomi joutui haastavan tehtävän eteen. Hän joutui järjestämään karjalaisten evakuoinnin luovutetulta alueelta. Jatkosodan aikana Virolainen organisoi karjalaisten paluun entisille asuinsijoilleen sekä sotaonnen käännyttyä heidän evakuointinsa uudelleen. Siirtoväenosaston päällikkönä 1944-48 hän johti vielä karjalaisten asuttamisen Kanta-Suomen alueelle. Tässä työssä Johannes Virolainen joutui tekemään nopeita päätöksiä oman harkintakykyynsä luottaen. Hän säilytti tämän ominaisuutensa myöhemmin myös poliitikkona. Johannes Virolainen siirtyi poliitikoksi heti sotien jälkeen. Siirtokarjalaiset valitsivat hänet edustajakseen vuoden 1945 eduskuntavaaleissa. Tästä alkoi hänen ainutlaatuisen pitkä parlamentaarikon uransa, joka jatkui yhtä vaalikautta lukuun ottamatta vuoteen 1991 saakka. Toisaalta Johannes Virolainen säilytti koko poliittisen uransa ajan tuntuman myös käytännön maanviljelykseen, sillä hän viljeli Lohjan Kirkniemestä hankkimaansa tilaa lähes viisikymmentä vuotta. Kansallisen politiikan huipputehtäviin Virolainen nousi jo vuonna 1945, kun hänet valittiin juuri perustetun Maaseudun nuorten liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Sitä tietä hänestä tuli myös Maalaisliiton varapuheenjohtaja. Ministerinura Virolaiselle avautui syyskuussa 1950, kun Kekkosen ensimmäisessä hallituksessa vapautui toisen sisäministerin paikka. Sen jälkeen Johannes Virolainen olikin ministerinä peräti 15 eri hallituksessa. Ministerinä hän oli itsenäinen ja käytti täysmääräisesti valtuuksiaan, mikä Kekkosen Suomessa ei aina ollut ongelmatonta. Johannes Virolainen säilytti vielä 1950-luvun alkuvuosina Urho kekkosen luottamuksen ulkopolitiikan osalta, mutta tilanne muuttui ns. yöpakkasten aikana 1958. Sen jälkeen Kekkonen ei uskaltanut enää nimittää Virolaista ulkoministerin tehtävään - muiden ministeriöiden johtoon kylläkin. Kekkonen vaikutti myös Maalaisliiton johdon vaihtamiseen vuonna 1964, jolloin Virolainen syrjäytti puolueen entisen puheenjohtajan V. J. Sukselaisen. Virolaisen puheenjohtajakausi ei ollut helppo. Maamme elinkeinorakenteen muutos aiheutti voimakkaan muuttoliikkeen kaupunkeihin. Tilanne oli vakava haaste maanviljelijäväestöön tukeutuvalle puolueelle. Virolaisen johdolla 1965 Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi ja ryhtyi hankkimaan kannattajia myös kaupunkiväestön keskuudesta. Tähän samaan ajankohtaan ajoittui myös Johannes Virolaisen ainoa pääministerikausi (1964-66). Keskustapuolue kärsi vuoden 1970 eduskuntavaaleissa vaalitappion, josta Virolaista joutui ryöpytyksen kohteeksi seuraavassa puoluekokouksessa. Hän säilytti kuitenkin puolueen puheenjohtajuuden vuoteen 1980 saakka. Kun Urho Kekkonen joutui luopumaan sairauden takia presidentinviran hoitamisesta, Johannes Virolainen ryhtyi kamppailemaan Ahti Karjalaisen kanssa puolueensa presidenttiehdokkuudesta. Vuoden 1981 lopulla Virolainen valittiinkin "kentän tuella" puolueensa presidenttiehdokkaaksi, mutta Mauno Koiviston kansansuosiolle ei hänkään voinut mitään. Johannes Virolainen oli kuitenkin pariin otteeseen muodollisesti tasavallan toinen mies, sillä hän toimi eduskunnan puhemiehenä 1966-68 ja 1979-83. Hän johti useiden vuosien ajan maamme parlamentaarikkoryhmää IPU:n eli Parlamenttien välisen liiton kokouksissa. Virolainen ei asettunut vuonna 1991 enää kansanedustajaehdokkaaksi ja siirtyi pois aktiivipolitiikasta. Sen jälkeen hän esiintyi puolisonsa Kyllikin kanssa monissa julkisissa tilaisuuksissa. Virolainen kirjoitti myös laajaan henkilökohtaiseen arkistoonsa nojautuen useita muistelmateoksia. Hän sai vuonna 1989 valtioneuvoksen arvonimen. Isänmaan palveluksessa Virolaisen elämäntyö liittyi vallan, etujen ja velvollisuuksien jakamiseen, johon hän liitti omien sotavuosien kokemusten pohjalta myös yhteisvastuun ajatuksen. Johannes Virolainen kuoli joulukuussa 2000.