Poliitikkona "unohdetun kansan" puolustajana profiloitunut Veikko Vennamo syntyi Jaakkimassa 1913. Kotiseudun menetys talvi- ja jatkosodan myllerryksissä merkitsi käännekohtaa nuoren lakimiehen elämässä. Maatalousministeri Viljami Kalliokosken aloitteesta Vennamo tuli vuonna 1940 mukaan talvisodassa luovutetun alueen asuttamistehtäviin. Kun karjalaiset palasivat jatkosodan aikana uudelleen entisille kotisijoilleen, Veikko Vennamo toimi vuosina 1942-43 luovutetun Karjalan maaseudun jälleenrakennuksen päällikkönä. Hän jatkoi asutustehtävissä jatkosodan päätyttyä. Syksyllä 1944 Vennamo valmisteli maatalousministeriön asutusasiainosaston (ASO) päällikkönä maanhankintalain siirtoväen ja rintamamiesten uudelleen asuttamista varten. Vennamo johti lain perusteella tapahtunutta asutustoimintaa niin määrätietoisesti, että hän joutui itsekin julkisen arvostelun kohteeksi. Arvostelijat kritikoivat ASO:n tapaan puuttua yksityiseen omistusoikeuteen, sen henkilökunnan määrän kasvuun, valtionvarojen runsaaseen käyttöön ja ylijohtaja Vennamon laajaan päätösvaltaan, jota hän myös reippaasti käytti. Vennamo vastasi kritiikkiin tarpeella hoitaa asutustoiminta ripeästi päätökseen, mikä osaltaan takasi yhteiskuntarauhan säilymisen sodan jälkeisinä epävarmuuden aikoina. Asutustoiminnan yhteydessä Vennamon saavutti etenkin karjalaisten suosion. Hän muutti tämän suosion poliittiseksi kannatukseksi. Vennamo valittiin vuonna 1945 kansanedustaksi Maalaisliiton riveistä todellisena ääniharavana. Maalaisliiton eduskuntaryhmässä hän sijoittui puolueensa vasempaan laitaan ja äänesti usein vasemmiston mukana etenkin pienviljelijöiden etuja koskevissa kysymyksissä. Omapäinen kansanedustaja hankkikin vastustajia lähes kaikista puolueista - Maalaisliitto mukaan lukien. Urho Kekkonen teki ovelan vedon, kun hän veti vastustajanaan esiintyneen Veikko Vennamon mukaan viidenteen hallitukseensa. Vennamo tekikin sitten vuoden 1956 presidentinvaaleissa ponnekkaasti työtä Kekkosen hyväksi. Vennamon yritys nousta Maalaisliiton puheenjohtajaksi epäonnistui kesällä 1956. Sen jälkeen Vennamon ja Maalaisliiton muiden johtohenkilöiden välit alkoivat tulehtua. Vennamo oli valittu vuonna 1954 Asutusliiton kunniapuheenjohtajaksi. Vuoden 1956 jälkeen hän alkoi liiton tuella valmistella oman puolueen perustamista. Suomen Pientalonpoikien Puolue perustettiinkin vuonna 1959. Puolue menestyi kuitenkin heikosti vaaleissa. Kun Maalaisliitto muutti vuonna 1965 nimensä Keskustapuolueeksi, Vennamo oivalsi tilaisuutensa tulleen. Hän perusti seuraavana vuonna Suomen Maaseudun Puolueen (SMP), koska "kaupunkeihin pyrkivä Keskustapuolue oli hylännyt maaseudun ja alkiolaisen rehellisyyden". Värikkäänä puhujana tunnettu Vennamo saikin yhteiskunnallisen muutoksen jalkoihin jääneet maaseudun asukkaat runsaslukuisesti taakseen. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa SMP sai Suomen eduskuntavaalien historiassa ainutlaatuisen tuloksen - puolueen edustajaluku kohosi yhdestä kahdeksaantoista! Menestykseen vaikutti myös Sirkka Vennamo, joka keksi nasevia ilmaisuja, kuten "rötösherra", puolisonsa käyttöön. Veikko Vennamo johti suvereenisti puoluettaan, mikä johti kuitenkin pian sisäisiin riitoihin ja puolueen kannatuksen jyrkkään laskuun. Vennamo johti puoluettaan vuoteen 1979 saakka, jolloin ohjaimiin tarttui hänen oma poikansa Pekka Vennamo. Kun Pekka nimitettiin posti- ja telelaitoksen (nyk. Sonera) pääjohtajaksi, SMP:n tarina päättyi Suomen poliittisessa historiassa. Värikäs poliitikko ja populisti Veikko Vennamo kuoli 12.6.1997.