Talvisodan ulkoministeri

Väinö Tannerin poliittisen toiminnan vaikeimmat kysymykset liittyivät Suomen ja Neuvostoliiton välisin suhteisiin. Hän kuului jo vuonna 1920 puolueensa valtuuskuntaan, joka neuvotteli Tartossa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen rauhansopimuksen. Kun Neuvostoliitto alkoi keväällä 1938 vaatia eräitä Suomenlahden saaria itselleen, Tanner sai tehtäväkseen käydä salaisia neuvotteluja asiasta. Syksyllä 1939 nämä neuvottelut muuttuivat julkisiksi. J. K. Paasikivi otti tällöin Tannerin mukaansa Moskovaan neuvottelukumppaniksi. Neuvottelujen epäonnistuttua puna-armeija aloitti 30.11.1939 laajamittaisen sotatoimet maatamme vastaan - alkoi talvisota. Heti sodan syttymisen jälkeen Suomeen muodostettiin Risto Rytin johdolla uusi, laajapohjainen hallitus. Sen ulkoministeriksi nimitettiin Väinö Tanner. Suomen armeija joutui maaliskuun alussa 1940 vaikeaan tilanteeseen ylivoimainen vihollisen edessä. Rytin, Tannerin ja Paasikiven johdolla Suomen hallitus taipui tekemään rauhan Neuvostoliiton kanssa. Rauhansopimus tuli voimaan 13.3.1940. Ulkoministeri Väinö Tanner sai tehtäväkseen kertoa raskaat rauhanehdot radiossa Suomen kansalle. Hän teki sen omalla, koruttomalla tavallaan. Suomalaisten kannalta järkyttävän päivän tunnelmia kuvaa Yleisradion ohjelmapäivystäjän päiväkirjaan kirjatut sanat. "Päivä, jonka muistamme niin kauan kuin elämme. Liput ovat puolitangossa, mielet painuksissa. Mutta molemmat nousevat - Venäjän valtakunta luhistuu, ja Suomi ottaa omansa koron kanssa takaisin. Ohjelmaa oli kovasti muutettava. Tanner puhui kammottavan asiallisesti. Soitettiin suomalaista, isänmaallista, rohkaisevaa musiikkia ja todettiin, että sellaista on meillä jo runsaasti. Koko kansa istui vastaanottimien ääressä".

"Tannerin tasavalta"

Kirjailija Paavo Haavikko on kutsunut sotien välistä Suomea "Tannerin tasavallaksi". Vaikka nimitys on hieman liioitteleva, sosialidemokraattien johtomieheksi tuolloin kohonnut Väinö Tanner kuului kiistatta maan vaikutusvaltaisimpien miesten joukkoon. Thomassonin rautatieläisperheeseen syntynyt Väinö osoitti jo lapsena lukumiehen lahjoja. Perheen edistyksellisyyttä osoittaa se, että poika pantiin oppikouluun. Helsingin suomalainen reaalilyseo istutti nuoreen Väinöön kansallista ajattelua niin, että hän muutti sukunimensä 1896 Tanneriksi. Keväällä 1900 ylioppilaaksi tullut Väinö Tanner oli aluksi poliittiselta kannaltaan vanhasuomalainen. Käytyään liikemiesten kauppaopiston, hän matkusti Saksaan perehtyäkseen osuustoimintaan. Tällä matkalla Väinö Tannerista kehittyi maltillinen sosialisti. Palattuaan Suomeen hän täydensi opintojaan suorittamalla lainopin kandidaatin tutkinnon. Samaan aikaan nuori Tanner liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen, joka etsi koulutettuja ehdokkaita maamme ensimmäisiin eduskuntavaaleihin1907. Tanner tulikin heti valituksi. Yrjö Sirola luonnehti Tanneria 1909 puolueensa revisionistisen suunnan parhaaksi teoreetikoksi. Luonnehdinta kuvaa hyvin Väinö Tannerin poliittista ajattelua. Hän halusi kehittää työväenluokan asemaa vähän kerrallaan ja tarvittaessa myös yhteistyössä porvarillisten keskustapuolueiden kanssa. Tannerin käytännönläheiseen politiikkaan soveltui hyvin hänen toimintansa osuustoimintaliikkeessä. Väinö Tannerista tuli 1915 Osuusliike Elannon toimitusjohtaja, missä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1946 saakka. Tanner ei hyväksynyt puolueensa jyrkän siiven lähtemistä vallankumouksen tielle 1918. Kansalaissodan jälkeen oikeistososialistit ryhtyivät käynnistämään jälleen puolueen toimintaa. Tässä yhteydessä puolueen johtoon nousi varatuomari Väinö Tanner, joka ohjasi puolueensa seuraavina vuosikymmeninä tiukasti kansanvallan ja laillisten toimintamuotojen tielle. Talvi- ja jatkosotien aikana Tanner vaikutti olennaisella tavalla siihen, että sos. dem. puolue tuki lojaalisti maan hallitusta sekä osallistui kotirintamalla sotaponnisteluja tukevaan työhön. Jatkosodan jälkeen Tanner tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vankeuteen. Se katkeroitti Tannerin. Toisaalta myös Neuvostoliiton poliittinen johto tunsi epäluuloa Tanneria kohtaan. Tämä tilanne aiheutti ongelmia SDP:lle kun hänet valittiin vuonna 1957 uudelleen puolueen puheenjohtajaksi. Väinö Tanner vetäytyi pois päivän politiikasta vuonna 1963.