Esko Ahon hallituksen tie vuosina 1991-95 oli varsin kivikkoinen. Hallitus kamppaili koko nelivuotiskautensa taloudellisten vaikeuksien kanssa. Vastoin ennakko-odotuksia Ahon suurimmat saavutukset pääministerinä tulivat ulkopolitiikan saralta. Niistä tärkein oli Suomen johdattaminen EU:n jäseneksi. Suomen EU-jäsenyys oli kuitenkin Ahon kannalta varsin hankala asia, koska hänen johtamansa puolue vastusti sitä jyrkästi. Aho joutuikin julkisuudessa esittämään EU-jäsenyyttä koskevat mielipiteensä varovasti, kuten ääninäytteessä Pääministerin haastattelutunnilta 18.4.1994.

Kuuntele ääninäyte tästä

Näytteet ovat RealAudio-muodossa,
niiden kuuntelemiseen tarvittavan ilmaisen ohjelman saat täältä

Esko Aho, pääministeri 1991-95.

Taustaa

Kun Esko Ahon hallitus aloitti työnsä huhtikuussa 1991, se joutui ratkomaan maamme nopeasti heikentyvän taloudellisen tilanteen mukanaan tuomia ongelmia. Työttömyyden kasvu ja verotulojen pienentyminen aiheuttivat valtiontalouteen ongelmia, joiden ratkaisemiseksi hallituksen oli turvauduttava menojen leikkauksiin. Nämä kansalaisten kannalta epämiellyttävät toimenpiteet eivät tietenkään lisänneet hallituksen ja sen nuoren pääministerin suosiota. Hän saikin pilkkanimen "Pula-Aho". Taloudellisten vaikeuksien keskellä Ahon hallitus joutui pohtimaan myös maamme asemaa uudessa ulkopoliittisessa tilanteessa. Neuvostoliitto alkoi hajota loppukesällä 1991 ja Suomen liittyminen Euroopan Unionin jäseneksi tuli ajankohtaiseksi saman vuoden syksyllä. Suomen EU-jäsenyys oli hankala kysymys Esko Aholle, koska hänen oman puolueensa sisällä oli voimakas EU-vastainen oppositio. Vastustuksen taustalla oli pelko jäsenyyden aiheuttamista haitoista Suomen maataloudelle. EU-jäsenyyden kannattajat puolestaan tulivat talouselämän puolelta. He taas katsoivat, että Suomen teollisuus hyötyisi EU-jäsenyydestä. Kun Esko Aho tapasi syyskuussa 1991 EU-johtajia, hän alkoi tunnustella, millaiset mahdollisuudet Suomella olisi päästä EU:n jäseneksi yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa. Näistä keskusteluista Aho ei voinut kertoa mitään kotimaassa. Kun jäsenyyden suurimpana esteenä koetun maatalouden ongelmien helpottamiseksi keksittiin ryhtyä puuhaamaan kotimaista tukipakettia, Ahon hallitus päätti käynnistää 18.3.1992 virallisesti EU-jäsenyysneuvottelut. Kaksi vuotta kestäneet jäsenyysneuvottelut päättyivät keväällä 1994. Tässä vaiheessa kamppailu EU-jäsenyydestä muodostui kamppailuksi myös Suomen keskustan johtajuudesta. (Vuonna 19.6.1988 puoluekokous muutti nimen Keskustapuolueen nimen Suomen keskustaksi.) Entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen arvosteli jyrkästi Ahoa ja hänen EU-politiikkaansa. Väyrynen esitti esim. 18.4.1994 TV:n A-studio lähetyksessä, että EU edusti hänestä vastenmielistä suuntausta aatteellisesti. Hän teki myös pesäeroa Ahoon toteamalla, että EU-kamppailussa oli vastakkain "mielikuvapolitiikka" ja "tahtopolitiikka". Tahtopolitiikallla hän tarkoitti itseään ja mielikuvapolitiikalla Ahoa. Tässä hankalassa tilanteessa pääministeri Esko Aho uskalsi selkeästi kyllä Suomen EU-jäsenyydelle vasta 26.5.1994, kun hallitus oli hyväksynyt EU-siirtymäkauden tukipaketin Suomen maataloudelle. Aho varmisti EU-päätöksen alistamalla sen neuvoa-antavaan kansanäänestykseen, joka pidettiin 16.10.1994. Kansanäänestyksessä kysyttiin suomalaisilta, tuliko Suomen liittyä EU:n jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti. EU:n kannattajat voittivat äänestyksen yllättävän selvästi. Asetettuun kysymykseen vastasi äänestäneistä 56,9 % KYLLÄ ja 43,1 % EI. Liittymissopimuksesta käytiin eduskunnassa vielä pitkä jarrutuskeskustelu. Sen päätyttyä eduskunta kuitenkin vahvisti liittymissopimuksen 7.11.1994 yllättävän selvästi. Liittymissopimuksen puolesta äänesti 152 ja vastaan 45 kansanedustajaa. Näin Suomesta tuli EU:n jäsen vuoden 1995 alusta. Suomen EU-jäsenyys jää historiakirjoihin Ahon hallituksen merkittävimpänä tekona. Samalla se osoitti, kuinka Esko Aho näki oman puolueensa ryhmäetujen yli ja kuinka hän vei kansallisesti merkittävän hankkeen päätökseen taitavaa poliittista pelisilmää osoittaen. Näytteessä pääministerin kyselytunnilta 18.4.1994 on puheenjohtajana Heikki Peltonen ja äänessä olevina kyselijöinä toimittajat Tuomo Lappalainen (Suomen Kuvalehti) ja Juha-Pekka Virtanen (Radio Suomi).

Lisää aiheesta:

Esko Tapani Aho syntyi Vetelissä 20.5.1954. Vanhemmat maanviljelijä Kauko Kaleva Aho ja emäntä Laura Kyllikki, os. Harjupatana. Puoliso Kirsti Hannele, os. Söderkultalahti. Lapset ; Antti (s. 1981), Jukka (1983), Elina (1987) ja Pekka (1996). Esko Aho kirjoitti ylioppilaaksi 1973 ja valmistui valtiotieteen kandidaatiksi 1980. Hän on toiminut ulkoasianministerin poliittisena sihteerinä 1979-80, Kannuksen elinkeinoasiamiehenä 1980. Eduskunnan jäsen alkaen vuodesta 1983. Suomen keskustan puheenjohtaja 1990-2002. Pääministeri 1991-95. Pääministerikautensa jälkeen Aho palasi rivikansanedustajaksi ja oppositiojohtajaksi. Ulkopuolisten silmin näytti kuitenkin siltä, että uusi asema ei täysin tyydyttänyt Ahoa. Asia on ymmärrettävä, koska koko vaalikauden istuvien enemmistöhallitusten aikakautena oppositiosta käsin on ei voi kovin paljon vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Oppositiojohtaja Aho nähtiinkin tuolloin julkisuudessa usein esim. Suomen hiihtoliiton puheenjohtajan ominaisuudessa. Esko Aho pääsi politiikan parrasvaloihin uudelleen vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä. Hän kävi hyvän vaalikamppailun ja hävisi vain niukasti vaalin toisella kierroksella Tarja Haloselle. Presidentinvaalin jälkeen Aho ilmoitti tarvitsevansa välivuoden politiikasta "ladatakseen akkuja uudelleen". Hän vietti lukuvuoden 2000-2001 Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston vierailevana luennoitsijana. Paluu Suomeen ja Keskustapuolueen johtoon keväällä 2001osoittautui jostain syystä Aholle varsin ongelmalliseksi. Tilanteeseen vaikutti ehkä se, että sijaispuheenjohtajana toimineen Anneli Jäätteenmäen suosio kasvoi yllättävänkin suureksi Keskustapuolueen sisällä. Esko Aho ilmoittikin keväällä 2002 jättävänsä poliittisen elämän kokonaan eikä asettunut enää uudelleen ehdokkaaksi Keskustapuolueen puheenjohtajavaaliin. Koska Aho on vielä suhteellisen nuori ja hyväkuntoinen, hän aikoo ilmeisesti tehdä vielä toisen uran jollakin muulla työelämän saralla. Vaikka Esko Aho on nyt siirtymässä pois päivänpolitiikasta, jää hän Suomen poliittiseen historiaan kovahermoisena pääministerinä, joka vei kansakunnan läpi ehkä sodanjälkeisen kauden taloudellisesti vaikeimman ja toisaalta monia maamme ulkopoliittiseen aseman muutoksia sisältäneen nelivuotisjakson.