www.yle.fi
       
 




Rooleissa
Tekijät
Palaute
     
Sunnuntaina 25.12.2005 klo 18.15 TV2

Hei!
LINTU SININEN on satuaarre ja aika vanha, kuten perintökalleudet yleensä. Topelius kirjoitti sen meille melkein sata viisikymmentä vuotta sitten. Kun luin kuusivuotiaana kaikki Topeliuksen sadut perä perää, ne menivät päässäni vähän sikin sokin. Siksi kerron nyt Lintu Sinisestä niin kuin sen muistan ja nykyään ymmärrän.

Kauan sitten eräällä saarella asui kuninkaallinen perhe, jossa oli kaksi tytärtä. Ella oli äidin tyttö ja Inna isän.
Roosa ja Liila Lähipiiriin kuului vielä muun muassa palvelusneidit Roosa ja Liila, joita ei erottanut kuin väreistä, hölösuinen tiedottaja tai oikeammin melumestari Holofernes sekä joka paikan palvelija Sämpy. Kumpikaan perheen tyttäristä ei ollut ihan tyytyväinen, sillä kaikenlaista pahaa puhuttiin puuttuvista vanhemmista. Muutenkin tytöt olivat vähän kuin kissa ja koira.

kuningatar-äiti, Sämpy ja Ella Ella ahmi kaikkea hyvää ja rohmusi kivoja tavaroita ja vaatteita. Hän oli selvästi kuningatar-äidin lellikki. Inna ei ollut mielestään minkään näköinen eikä yhtään halunnut kasvaa tylsäksi aikuiseksi. Siksi hän mieluummin oleili omissa oloissaan tai lintujen kanssa puutarhassa. Hänestä oli kai näppärää kuvitella kaikenlaista. Itse asiassa hän taisi salaa keksiä koko tämän sadun Lintu Sinisestä.

Innan syntymäpäivän iltana, juuri kun kaikki on mennyt pieleen, oudosti tutunoloinen Valo-Haltia ilmestyy Innalle ja taikoo hänet juhlakuntoon. Mutta perässä viuhuu jo Sysi-Yökkö-noita. Hänestä ei ole juuri mitään hyvää sanottavaa. Tosi mahtava siinä mielessä. Tottakai suuressa ihmisjoukossa ja kameroiden edessä Inna häkeltyy täysin ja on rynnätä pihalle koko tilaisuudesta. Amsku-prinssikin tuijottaa häntä, vaikka tanssii Ellan kanssa! Toisaalta Innalla ei ole mitään sitä vastaan, että Ella jää kakkoseksi, kerrankin.

Kuten arvata saattaa, homma menee Innan osalta nenälleen. Hän tekee ratkaisevan virheen, ja seuraavana aamuna on vaikea sanoa mikä oli unta mikä totta. Pikkuhiljaa todellisuus kuitenkin paljastuu. Siihen tarvitaan tosin vielä noin seitsemän syntymäpäivää. Näiden vuosien kuluessa Inna hellii salaa sinistä lintua ikkunallaan. Saarella kiertelee huhuja Sysi-Yökön taioista. Eräänä aamuyönä lintu haavoittuu kuolettavasti. Valon nousuun mennessä vain yksi voi sen pelastaa ja noidan loitsu laukeaa.

Hauskaa ja jännittävää seikkailua koko perheelle!

Ohjaaja Eija-Elina Toivoo
Eija-Elina
Ohjaaja