25.9.2002 esitetty ohjelma:

 

Syyskuun lopun Luonnossa- ohjelmassa perehdytään pikkuperhosten salattuun ja erikoiseen maailmaan.

Ohjelmassa vieraillaan Vaasassa Söderfjärdenin pelloilla, joille kerääntyy parhaina syksyinä tuhansia kurkia ruokailemaan ja valmistautumaan edessä olevaan syysmuuttoon.
Hangon lintuasemalla seurataan aseman syyspuuhia, ja puhutaan lintujen syysmuuton salaisuuksista.

Alansa mestarina luontokuvaaja Heikki Willamo kertoo suomalaismetsästä. Ohjelmassa puhutaan kanahaukoista, joita Willamo on kuvannut vuosikausia. Niiden pesämetsä, vankkarunkoinen kuusimetsä, sopii yksiin kuvaajan oman sielunmaiseman kanssa. Vanhan metsän pehmeällä sammalella maatessa voi luontokuvaajan mukaan tehdä matkan myös aikojen taakse suomalaisiin myytteihin ja uskomuksiin.

Kaupunkiluonto- osiossa kalastetaan syyssilakoita Helsingissä Lauttasaaren sillalla. Kalansaalis on pieni, mutta kalajutut sitäkin suurempia.