2.4.2003
Käärmekammoisten
mielestä eräs kaikkein inhottavimpia piirteitä
käärmeissä on niiden kaksihaarainen kieli, joka
livahtelee ulos ja sisään suusta. Vaan mistä se
johtuu, että käärme lipoo kieltään?
Kysymyksen
jäljille päästiin jo vuonna 1809, jolloin tanskalainen
lääkäri ja eläinten rakenteen tutkija Ludwig
Levin Jacobson havaitsi matelijoiden päässä Jakobsonin
elimen, joka lähes kaikilla muilla eläimillä on
surkastunut. Sen toiminnasta ei kuitenkaan vielä silloin
tiedetty mitään, eikä silloin siis tiedetty, että
kielen avulla käärme haistaa.
Kun käärme
haluaa selvittää mitä kaikkea sen ympäristössä
oikein on, se työntää kielensä ulos yläleuassa
olevasta kolosta ja kurottaa sen kohti tutkittavaa kohdetta. Kieli
on kaksihaarainen, mistä on hyötyä sikäli,
että käärme voi sen avulla haistaa stereona, niin
kuin ihmiset kuulevat tai näkevät. Kun se on saanut
poimituksi kielen pintaan hajuhiukkasia, se vetää kielen
takaisin suuonteloon, ja siellä se asettaa kielen siihen
kohtaan, josta avautuvat kanavat Jacobsonin elimiin. Kieli siis
kuljettaa hajuviestejä, ja Jakobsonin elimessä ne aistitaan.
Käärmeen
hajuaistin mekanismit eivät siis heti selvinneet, mutta käärmeiden
tarkka hajuaisti on sen sijaan ollut jo pitkään tiedossa.
Jo 1920-luvulla saksalaisten tutkijoiden kokeissa kävi ilmi,
että kun kuollutta hiirtä vedettiin maata pitkin, pystyi
kyykäärme sen jättämiä hajujälkiä
seuraamalla löytämään hiiren. Ja vastaavasti,
kun lasilevyn pintaa hangattiin naaraskäärmeen iholla,
osasi koiras jäljittää nopeasti nahan viitoittaman
reitin.
Ja hyvä
hajuaisti on käärmeelle elintärkeä, sillä
sen maailma perustuu hajuihin, ja haistelemalla koiras löytää
naaraan ja haistelemalla käärmeet saavat myös saaliin
kiinni.
|