PAJULINNUT LÄHTENEET TALVEHTIMISALUEILLEEN

25.9.2002 Suomessa arvioidaan pesivän arviolta kymmenen miljoonaa pajulintuparia, eli maamme 50 miljoonasta lintuparista joka viides on pajulintu. Ehkä se riittää perusteeksi, minkä takia pajulintu on syytä tuntea, jos ei ulkonäöltä, niin ainakin laulun perusteella. Lokakuussa pajulinnut ovat jättäneet jo Suomen. Syyskuun aurinkoisina aamuina pensaikoista kuuluu vielä nuorten pajulintukoiraiden lurituksia. Laulu ei kuitenkaan ole vielä täydellistä, vaan nuorukaiset tapailevat vasta oikeaa sointia. Ensi keväänä melodiat ovat kuitenkin kohdallaan, mutta ketkä niitä silloin pääsevät esittämään. Pajulintujen muuttomatka talvehtimisalueille on pitkä ja vaarallinen, mutta matkalla on myös suuri joukko lintuja. Pajulinnut pesivät kesän aikana yleensä yhden kerran. Kolme pesintää viidestä onnistuu ja tuottaa keskimäärin kuusi poikasta. Tästä voidaan laskea, että kymmenen miljoonaa pajulintuparia saa yhteensä 36 miljoonaa poikasta. Kun aikuisten oma kuolleisuus on kesän aikana melko vähäistä, niin voi arvioida, että vähintään 55 miljoonaa pajulintua piilottelee elokuussa suomalaisissa metsissä. Muuttomatkalla on vaikeuksia Kuinka pienikokoiset pajulinnut pystyvät matkaamaan trooppiseen Afrikkaan ja ylittämään ennen kaikkea Saharan aavikkoalueen? Miten kahdeksasta kymmeneen gramman painoiset pajulinnut suoriutuvat parin tuhannen kilometrin lennosta ilman ravintoa ja nestettä? Eivätkö energiavarat lopu kesken? Pajulinnut muuttavat leveänä rintamana, kuten monet muutkin pikkulinnut. Niillä ei ole siis tiettyjä reittejä kuten esimerkiksi päiväpetolinnuilla ja kurjilla. Suomesta lähtiessään pajulinnut ovat hyvässä kunnossa ja ne pystyvät tankkaamaan lisäravintoa Välimeren rannikolle asti. Niiden paino nousee rasvavarastojen ansioista useammalla grammalla. Sitten alkaa ilmetä ongelmia. Välimeren saaret ovat karuja, eivätkä Pohjois-Afrikan seudutkaan tarjoa mitään ravintoaittaa. Edessä on aavikkovyöhyke Afrikan länsirannikolta aina Saudi-Arabiaan saakka. Sitä on turha lähteä kiertämään, vaan yli on mentävä siitä kohdasta, mihin on sattunut siihen mennessä suunnistamaan. Aavikko on karu ja keitaita on niukasti. Kaikki linnut eivät voi pelkällä onnella löytää niitä. Jossain on kuitenkin matkan aikana levättävä ja aterioitava, vai onko? Saksalaiset tutkijat Herbert Biebachin johdolla pyydystivät ja punnitsivat lintuja Välimeren saarilla ja totesivat ne hyväkuntoisiksi ja lihaviksi. Aavikon ylittämiseen oli siis hyvät edellytykset. Tutkijat etsivät tämän jälkeen lintuja aavikoilta. Keitailla ja jopa kivikkoisilla tasangoilla levähti erikuntoisia yksilöitä. Huonokuntoiset joutuivat etsimään ravintoa polttavassa kuumuudessa, selvitäkseen edes seuraavaan päivään, mutta hyväkuntoiset linnut vain lepäsivät varjoisissa kohdissa, eivätkä aterioineet lainkaan. Ne odottivat jo seuraavaa yötä, jolloin matkaa voisi jatkaa. Energian kulutus oli yön viileydessä pienempi ja tällä taktiikalla rasvavarat siivittäisivät niiden menoa pidempään kuin päiväsaikaan. Tutkijat mittasivat lintujen energiavarat, energian kulutuksen ja lentonopeuden. Näiden tekijöiden avulla voitiin arvioida kuinka pitkälle linnut pystyivät lentämään. Laskelmat antoivat kuitenkin tuloksen, jonka mukaan pajulinnut eivät voisi päästä edes puoliväliin taivaltaan. Ehkä vain jotkut keitailta keitaille sattumalta suunnistavat linnut pääsisivät perille ja mahdollisesti keväällä takaisin pesimäseuduilleen. Tämän teorian seurauksena pajulintujen rintamamuuton pitäisi loppua ja mikäli aavikolla vallitsisi jonain syksynä myrsky ja pesimävuosi olisi huono, saattaisivat viimeisetkin mohikaanit menehtyä. Myötätuulessa Saharan yli Biebachin tutkamittaukset lintujen muuttolentonopeuksista aavikoilla paljastivat kuitenkin salaisuuden. Pajulinnut eivät lennäkään niin hitaasti kuin laboratorio-oloissa oli todettu. Syksyllä noilla leveysasteilla vallitsee pohjoistuuli ja pajulintu porhaltaa aavikon yllä kolme kertaa nopeammin kuin oli odotettu. Kaiken takana on siis tuuli ja pajulinnut ovat sopeutuneet käyttämään sitä tehokkaasti hyväkseen. Sahara ei siis ole valtavista mittasuhteistaan huolimatta ylivoimainen surmanloukku edes pienimmille ylitystään yrittäville linnuille. Keväällä suomalaismetsään palaava pajulintu voi olla juuri joku niistä miljoonista, jotka eivät ole osuneet seurailemaan Niilin vartta, vaan on sankarillisesti suoriutunut lähes uskomattomasta urakasta.

Tietoiskut

Pajulintu. Kuva: Juha Laaksonen