Kaveri väitti, että vierekkäin kasvavat haavat ovat usein sukua toisilleen. Pitääkö se paikkansa? Entä mitä hyötyä tästä nopeasti levittäytyvästä puusta oikein on?
Sari HelminenLuontoharrastaja arvostaa haapaa majavan, metsäjäniksen ja hyönteisten tärkeänä ruoka-aittana. Haapa on myös monien tikkojen suosima pesäpuu. Mäntymetsän kasvattajan mielestä haapa on usein kuitenkin viheliäinen männynversoruosteen levittäjä, joka vesoo tehokkaammin kuin muut puulajit.
Haapa lisääntyy pääasiassa kasvullisesti juurivesojen avulla. Yhden haavan juurista putkahtaneet laajat kasvustot ovat klooneja – perinnöllisesti siis samaa yksilöä aina sukupuolta myöten. Eli ne ovat melkein enemmän kuin sukua keskenään!
Vesojen lehdet ovat aluksi kookkaita ja kolmiomaisia. Vanhempien haapojen lehdet ovat pyöreitä, pitkäruotisia ja ne kahisevat tuulessa. Keväällä lehtien väri vaihtelee hopeanvalkoisesta tummanvihreään, syksyllä värikirjo voi olla keltaisesta tummanpunaiseen.
Saman perimän omaavien puiden lehtien värit ovat samanlaisia ja saattavat poiketa paljonkin naapurikloonin väreistä. Joskus vierekkäin kasvaa aivan erivärisiä haapoja. Lehtien värin perusteella voi yrittää erottaa eri klooneja toisistaan.
Haavan kuori on pH-arvolta neutraali. Siksi haavan rungolla elävä jäkälä- ja sammallajisto on monipuolisempi kuin monilla lehtipuilla ja huomattavasti runsaampi kuin havupuilla. Haapaan erikoistuneita juurisieniä on kymmeniä, niistä tunnetuin on ruokasienenäkin kelvollinen haavanpunikkitatti.
Isoäiti kertoi käyttäneensä piharatamoa lapsena laastarin korvikkeena. Mistä piharatamo on kotoisin?
Kaija Parviainen, PoriPiharatamo on alunperin eurooppalainen kasvi, joka on ihmisen mukana asuttanut muutkin maanosat. Intiaanit kutsuivat sitä kalpeanaaman jalanjäljeksi. Meillä Suomessa tutumpia nimityksiä ovat rauta- ja laastarilehti. Nimet kuvaavat varsin hyvin piharatamoa. Paksuhkot, jännemäisten suonien vahvistamat lehdet kestävät jatkuvaa tallaamista ja tähkämäinen kukintovanakin on sitkeä. Se ei jalan alla katkea, vaan taipuu ja ponnahtaa taas iloisesti pystyyn.
Lehtien verenvuotoa tyrehdyttävä ja antiseptinen vaikutus on tiedetty jo kauan. Lehtiä on käytetty sellaisinaan laastarina tai murskattuna hauteisiin ruhjeiden parantamiseksi. Piharatamoa on kokeiltu myös rohtona yskään ja ripuliin.
Piharatamo leviää lähinnä ihmisten toimesta, mutta tehokkaasti myös eläinten avulla. Kotahedelmistä paljastuneiden siementen pinnat ovat tahmeita ja tarttuvat ohivilistävien karvaturrien tai siivekkäiden matkaan.
Katajia tuntuu olevan joka lähtöön, miksi niiden ulkonäkö vaihtelee? Miksi katajanmarjat ovat erivärisiä ja kuinka vanhaksi katajat elävät?
Sirpa AlkunenSaariston ja tunturien tuulisessa tuiverruksessa katajat kasvavat maanmyötäisinä mattomaisina kasvustoina. Hakamaiden ja vanhojen laitumien katajat ovat pylväsmäisiä, suurimmat ja vanhimmat katajat ovat puumaisia. Useimmin katajat ovat kuitenkin monihaaraisia pikku pensaita, joilla ei ole selvää päärunkoa. Katajat sisältävät monenlaisia terpeenejä, hartseja ja eteerisiä öljyjä. Yhdisteet ovat lievästi myrkyllisiä ja luovat katajaan vahvan tuoksun ja maun. Myös katajan marjat ovat voimakkaan makuisia. Marjat kypsyvät vasta kolmantena kesänä. Ensimmäisenä kesänä marjakäpy kasvaa nuppineulanpään kokoiseksi. Toisena kesänä se tulee täysikasvuiseksi, mutta on raaka ja väriltään vihreä. Kolmantena kesänä marja kypsyy ja muuttuu siniseksi. Kataja on kasviemme vanhus. Lemmenjoelta on löydetty 1057 vuotta vanha kataja. Etelä-Suomen vankat, yli kymmenenkin metriä korkeat, puumaiset katajat eivät pärjää ikävertailussa Lapin katajille. Etelän katajat ovat vain 700-800 -vuotiaita.
Pietaryrtti tuoksuu mielestäni aika pahalle. Mikä on sen alkuperä ja onko siitä rohdoskasviksi, kuten väitetään?
Sari Vatanen TurkuPietaryrtti on alkuperäinen merenrantakasvi. Sieltä se on tuotu aikoinaan pihamaille koriste- ja rohdoskasviksi. Pihoilta se on taas levittäytynyt tienvarsille ja pientareille. Kuivuutta kestävänä kasvina pietaryrtti juurtuu vahvasti kasvusijoilleen ja kestää hyvin kilpailun muiden kasvien kanssa. Pietaryrtin nappimaisissa mykeröissä ei ole lainkaan kielimäisiä laitakukkia ja mykeröiden perusteella se on saanut nimet nappikukka ja napheinä. Pietaryrttien eri kantojen kemiallinen koostumus vaihtelee. Toiset sisältävät niin paljon myrkyllistä tujonia, että kasvin käyttö voi aiheuttaa kouristuksia ja huimausta, pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman. Siksi pietaryrttiä ei voi suositella salaattiaineksiksi, mausteeksi tai rohdokseksi vatsatauteihin, vaikka monissa vanhemmissa opuksissa niin tehdäänkin.
Kasvit
Haapa. Kuva: Juha Laaksonen
Piharatamo. Kuva: Juha Laaksonen
Kataja. Kuva: Juha Laaksonen
Pietaryrtti. Kuva: Juha Laaksonen
