Luonnossa - Kysymykset | yle.fi

Kysymyksiä: Sepelkyyhkyjä kaupungeissa
Näin sepelkyyhkyn kaupungissa, mikä on sepelkyyhkyn levinneisyys? Sepelkyyhky on runsastunut Keski-Euroopassa selvästi tämän vuosisadan alussa. Suomessakin laji on levittäytynyt tehokkaasti 50 vuoden aikana. Laji pesii vielä kohtalaisen yleisenä Kolari-Kemijärvilinjalla, mutta pohjoisempiakin pesimähavaintoja on. Sepelkyyhky ei ole enää pelkkä metsälintu, jollaisena monet vanhemman polven kansalaiset sen ehkä muistavat. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana sepelkyyhkyt ovat alkaneet kaupunkilaistua ja niitä pesii esimerkiksi Turun ja Helsingin puistoissa, jopa yllättävän urbaaneilla alueilla. Tulevaisuudessa sepelkyyhkyjä pesii varmasti entistä enemmän kaupungeissa ja taajamissa. » takaisin ylös
Heinäkuun alkupuolella näin Lappeenrannan lähettyvillä mielenkiintoisen näköisen karvaturrin lönköttelevän tien poikki. Metsään kadotessaan se kääntyi kerran katsomaan tielle päin ja silloin hämärässä erottui pystyssä olleet korvat. Sen oli pakko olla ilves, vaikka koko ei mielestäni ollut järin suuri. Ilves oli kai iltapalaa etsimässä, mutta mitä? Hyvä havainto! Ilves on ainoa villi kissaeläin Suomen luonnossa. Miksipä kesäyö ei olisi ollut sopiva saalistamiseen. Ilveksen ruokavalio on suhteellisen monipuolinen. Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saalistaneet urokset voivat painaa yli 20 kiloa. Jänisravinnolla elävät tupsukorvat ovat lähes aina muutaman kilon kevyempiä. Ilveksellä on hyvä kuulo- ja näköaisti, joiden perusteella ilves paikallistaa saaliin. Sen taktiikkana on hiipiä lähemmäksi kohdettaan ja jäädä sitten hyviin tarkkailuasemiin odottamaan. Kun saaliseläin tulee sopivalle etäisyydelle, ilves hyökkää uhrin kimppuun. Jänisten ja sorkkaeläinten lisäksi ilvekset syövät metsäkanalintuja, oravia, kettuja, kissoja ja pikkunisäkkäitä. Näiden osuus ravinnosta on kuitenkin vähäinen. » takaisin ylös
Näin ruokintapaikalla punanokkaisen viherpeipon, oliko kyseessä joku värimuunnos? Maistuuko viherpeipoille myös tali, en ole havainnut niiden käyneen läskillä? Kirjassa luki, että viherpeippo on osittaismuuttaja, aloittavatko talvehtineet yksilöt pesinnän aiemmin kuin muuttajat? Talvella viherpeipot vierailevat mielellään ruokintalaudoilla ja paksuilla nokillaan ne pystyvät särkemään suuriakin siemeniä. Auringonkukan siemenet ovat suosituinta ravintoa, mutta viherpeipoille kelpaavat pähkinätkin. Pelkkä tali ei ilmeisesti viherpeipoille maistu, en ole myöskään koskaan nähnyt viherpeippoa rasvapalan kimpussa, enkä ole kuullut sellaisista havainnoista. Sen sijaan jos taliseoksen joukkoon on laitettu siemeniä, se on tehnyt kauppansa. Syksyisin viherpeipot viihtyvät enemmän ruusu- ja koristepensaissa. Kurttulehtiruusupuskista kuuluu vain hiljainen pupellus, kun parvi viherpeippoja on aterioimassa. Kun parvi lehahtaa lentoon ja laskeutuu takaisin näkyville, havaitsee usein, että nokan ympäristö on värjäytynyt ruusunkiulukoiden ahmimisesta oranssinpunaiseksi. Ehkä tässä on vastaus kysymykseen. Talvehtineet linnut aloittavat varmasti pesinnän aiemmin kuin muuttajat. Keväällä laulaessaan koiras lentää perhosmaista soidinlentoa, jolloin keltaiset kuvioinnit siivissä ja pyrstössä näkyvät selvästi. Soidinlento alkaa joskus jo helmikuussa ja tuo mieleen helposti pääskysten lennon. Saattaa hyvinkin olla, että ensimmäiset keväiset pääskyshavainnot ovatkin virhemäärityksiä. Helmi-maaliskuun vaihteessa pääskysiksi arvellut linnut ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä soidinlentoa esitteleviä viherpeippoja. Viherpeippo on siis aikainen pesijä, leutoina talvina poikasia näkee maastossa jo toukokuun alkupuolella, joskus jopa huhtikuun lopussa. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Ohjelmassanne luontoharrastaja Pasi Jürgens kertoi kämmeköistä. Aihe oli niin mielenkiintoinen, että se olisi voinut olla hiukan pidempi. Mieltäni jäi kaihertamaan myös lempikukkani maariankämmekän nimen synty. Olisiko mahdollista saada siitä lisätietoa ja tutkailla maariankämmekkää muutenkin hiukan tarkemmin? Orkideoista voisi tehdä varsin hyvin puolen tunnin ohjelman, sillä sen verran mielenkiintoinen on Suomen luonnonkin lajisto. Kokovertailussa ja lajimäärissä kotoiset kämmekät eivät kuitenkaan ihan pärjää ulkomaisten orkideoiden kanssa. Maariankämmekkä on Suomen yleisin kämmekkäkasvi ja se viihtyy parhaiten kosteilla alueilla: rantaniityillä, rehevissä metsissä, nevoilla, letoilla ja lähteiköillä. Kasvin ulkonäkö muuntelee kasvupaikkojen ja perintötekijöiden mukaan. Kasvin koko, kukinnon tiheys ja kukkien lukumäärä vaihtelevat, kukkien värisävy voi olla vaaleanpunaisesta lähes violettiin. Maariankämmekän lehdissä olevien tummanruskeiden täplienkin määrä, muoto ja väri muuntelevat. Eikä ihan tarkasti edes tiedetä ovatko kaikki maariankämmeköiksi kutsutut kasvit edes samaa lajia. Kasvin nimitys ei viittaa vain koreaan kukkaan, vaan kahteen liuskaiseen juurimukulaan, jotka muistuttavat käsiä. Näiden mukaan Maariankämmekälle on annettu muitakin jumalallisia nimiä: Johanneksen, Vapahtajan ja Aatamin kämmen. Toinen juurimukuloista on kurttuinen, koska sen ravintovarastot ovat kuluneet ilmaverson kasvattamiseen. Toiseen, sileäpintaiseen, mukulaan varastoituvat taas eväät seuraavan kevään kasvulle. Juurimukuloita on käytetty onnenamuletteina ja niiden on uskottu vahvistavan sukupuoliviettiä, sillä mukulat muistuttavat hieman miesten kiveksiä. Vanhan uskomuksen mukaan mukuloiden avuilla saattoi yrittää vaikuttaa lapsen sukupuoleen. Jos mies nautti riittävästi sileäpintaisesta mukulasta tehtyä rohtoa, hänellä oli paremmat mahdollisuudet saada poika. Jos perheeseen haluttiin tytär, vaimolle tuli tarjota ruttuisia mukuloita. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Miksi lepät eivät saa ruskan värejä? Suomessa esiintyy kaksi leppälajia: tervaleppä ja harmaaleppä. Tervaleppä kasvaa kosteilla ja ravinteisilla paikoilla. Se viihtyy parhaiten meren ja suurten järvien rannoilla, rehevissä lehtokorvissa ja lehdoissa. Harmaaleppä tulee toimeen kuivemmissakin ympäristöissä. Lepät pudottavat lehtensä vihreinä, koska niiden ei tarvitse siirtää, muiden puiden tavoin, typpeä runkoonsa talven ajaksi. Leppien juuristoissa elää nystyräbakteereja, joiden vaikutuksesta juurten ulkopinnalle kehittyy jopa nyrkin kokoisia korallimaisia kasvaimia. Niiden sisällä sädesienet sitovat ilmakehän typpeä ammoniakiksi ja leppä käyttää ammoniakin hyväkseen. Tällaisia typensitojabakteereita on myös hernekasveilla ja tyrnillä. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Sanotaan, että kissat ovat persoja valeriaanalle ja ihmisetkin ovat uskoneen sen tehonneen vähän kaikkeen. Mikä kasvi se oikein on ja mihin sitä on käytetty? Rohtovirmajuuresta on käytetty nimityksiä niittyangervo ja kissanyrtti. Monien mielestä kasvi ei haise kovin hyvälle, mutta kollikissojen mielestä sen tuoksu on mitä parhain ja innokkaan nuuhkimisen lisäksi kissat mielellään myös piehtaroivat virmajuurien seassa. Kasvin latinankielinen nimi valeriana tarkoittaa valoa ja ehkä näin myös osaltaan terveyttä ja voimaa. Suomenkielinen nimi virmajuuri juontuu todennäköisesti siitä, että kasvin avulla on aikoinaan yritetty hoitaa kaatumatautia, virmaa. Virmajuuren käyttö kansan keskuudessa on ikuistettu vanhoissa maalauksissa. Talleista ja navetoista maalatut lähikuvat paljastavat, että rohtovirmajuurikimppuja on ripustettu ovien yläpuolelle. Ilmeisesti aikoinaan uskottiin, että voimakastuoksuinen kimppu karkotti noidat ja peikot pois pihapiiristä ja suojeli näin samalla kallisarvoisia eläimiä. Keskiajalla virmajuurista keitettiin lemmenjuomia. Uskottiin, että mies saa naisen rakastumaan itseensä, jos hän onnistuu sujauttamaan rohtovirmaa naisen viinilasiin. Naiset taas yrittivät virmajuuren avulla pitää miehensä aloillaan. Keijujen ja muiden metsän haltioiden uskottiin himoitsevan vastakihlattuja nuoria miehiä. Vaimojen kannatti ommella rohtovirmajuuria miehen vaatteisiin, jotta nämä pitäisivät keijukaiset loitolla. Rohtovirmajuurta on käytetty monin eri tavoin avuksi kansanlääkinnässä. Sen on uskottu helpottavan vatsavaivoissa ja päänsäryssä. Lisäksi sitä on käytetty apuna unettomuuteen ja lihaskouristuksiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sillä hoidettiin sotaneurooseja ja sitä aiemmin jo virmajuuren ajateltiin laannuttavan hysteriakohtauksia ja lievittävän ylenpalttisia hengentuskia. Rohtovirmajuuren rauhoittavasta ja unettavasta vaikutuksesta on mainintoja yli kahden tuhannen vuoden takaa. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Miksi rautiainen on runsastunut, millainen sen pesä on? Rautiainen on yksi viime vuosikymmenien nopeimmin runsastuneista lintulajeista. Linjalaskentojen mukaan sen parimäärä on 30–40-kertaistunut 1940-luvulta 1980-luvulle. Runsastumista ovat edistäneet kuusimetsän alan kasvaminen, metsien pirstoutuminen ja karjan metsälaidunnuksen loppuminen. Rautiainen on siis yksi niistä harvoista lintulajeista, jotka ovat hyötyneet monotoonisten havupuutaimikoiden kasvusta. Toisaalta se on myös sopeutuvainen lintu ja kelpuuttaa pesimäympäristökseen melkein millaisen biotoopin tahansa. Kalliomänniköissä laji ei tosin taida viihtyä kovin hyvin. Rautiaisen pesä on usein matalalla, noin metrin korkeudella, näreikön suojaisassa kätkössä. Pesä on pikkulinnulle suhteellisen kookas ja tiivisrakenteinen. Rakennusaineena on käytetty enimmäkseen sammalta, jonkin verran oksia ja kasvien varsia. Sisäpuolelta pesä on vuorattu karvoilla ja höyhenillä. Ilmeisesti naaras rakentaa pesän suurimmaksi osaksi yksin. Rautiaisen pesimäbiologia on vielä puutteellisesti tunnettu, eikä koirasta ja naarasta pysty ulkonäön perusteella erottamaan, joten selvitettävää vielä löytyy. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Käyvätkö linnut juottamassa poikasiaan nyt kesällä, kun on ollut tavattoman kuuma? Yleensä linnut eivät varsinaisesti juota poikasiaan, koska ne saavat tarvitsemansa nesteen ravinnon mukana. Esimerkiksi kotipihan pöntössä pesivät tiaiset ja kirjosiepot ruokkivat poikasensa hyönteisillä ja muilla selkärangattomilla eläimillä, jotka ovat nestepitoisia. Käpylinnut ruokkivat poikasiaan siemenillä, mutta nämä saavat lisänestettä emojensa syljestä. Pulut ja muut kyyhkyt ruokkivat taas poikasiaan kuvusta erittyvällä maitomaisella nesteellä. Huonosti valittu pesäpaikka voi tietysti kuumentua liikaa ja tehdä poikasten olon tukalaksi, joten nestehukan mahdollisuus on olemassa. Heinä-elokuun vaihteessa kattopeltien alla varttuvat tervapääskyjen poikaset joutuvat joskus kuumuuden takia jättämään pesänsä liian varhain. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Onko pikkukaloilla vähemmän suomuja kuin aikuisilla? Melkein kaikilla Suomessa elävillä kalalajeilla on suomut. Tosin esimerkiksi ankeriaalta, mateelta ja kivinilkalta ne ovat surkastuneet. Suomujen määrä on lajikohtaisesti sama, oli sitten kyseessä nuori tai vanha, tai pienikokoinen tai suuri yksilö. Yleensä suomupeite on kehittynyt jo alle viisi senttimetrisille nuorukaisille. Kalan kasvun myötä siten myös suomun koko kasvaa. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Meillä pyörii pihapiirissä ampiaisia. Yksi niistä kävi ulkopöydällä ja otti lautaselle jääneestä lihanpalasta murusen. Syövätkö ampiaiset myös lihaa, luulin niiden käyvän vain kukilla? Kuten kysyjä on huomannut ampiaiset vierailevat mielellään myös ruokapöydillä. Ne voivat ottaa lautaselta palan lihaa tai jopa kalaa, mutta eivät syö sitä itse, vaan kiikuttavat purtavan toukilleen, jotka käyttävät hyväkseen myös jämerämpää ravintoa. Vastalahjaksi lihanpalasta toukat luovuttavat aikuisille pisaran erittämäänsä makeaa nestettä. Rituaalilla on tärkeä osuus yhteiskunnan lujittamisessa. Aikuiset ampiaiset syövät itse lähinnä kukkien mettä ja kirvojen mesikastetta. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös	Kukkaniitty
Muurahaispesä oli hajonnut ja siellä oli valkoisia munia. Kiinnitin huomion niiden kokoon. Miten voi olla mahdollista, että muurahaisten munat ovat suurempia kuin itse muurahaiset? Hyvä kysymys, joka on varmasti askarruttanut muitakin. Kyseessä ei kuitenkaan ole muurahaisten munat vaan kotelot, jotka ovat kookkaita. Itse munat ovat pieniä, reilusti alle millimetrin mittaisia. Niitä voisi koon puolesta verrata vaikkapa suolakiteisiin. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös	Muurahainen
Yritin saada poistettua kaislikon saunan edustalta, eipä onnistunut. Uimaria se haittaa, onko siitä kenellekään hyötyä? Kyse on järviruo´osta, joka tunnetaan kansan keskuudessa paremmin nimellä kaislikko. Ruovikon valtavan voimakas levittäytymiskyky perustuu vankkaan juurakkoon. Sen on moni kesämökkiläinen karvaasti todennut, kun on yrittänyt tehdä rantatilalleen parempaa uima- tai venepaikkaa. Vaikka ruovikon on saanut päällisin puolin kaadettua ja luullut jo voittaneen järviruo`on, on seuraavana keväänä jälleen harmiksi noussut uusi kasvusto ja kenties vielä tiheämpi kuin edellinen. Näin on ilmeisesti käynyt tässäkin tapauksessa. Järviruoko kertoo osittain vesistön ravinteikkuudesta. Matalissa ja rehevissä rantavesissä ruovikko saattaa intoutua kasvamaan yli kolmen metrin korkuiseksi läpitunkemattomaksi viidakoksi. Neliömetrin alalta saattaa nousta satoja sinipunertavien röyhyjen värittämiä varsia. Laajat ja tiheät ruovikot antavat useille eläinlajeille suojaisan elinpaikan. Ruokoviidakossa on runsaasti selkärangattomia eläimiä ja näin ollen myös niiden saalistajia. Kymmenet lintulajit elävät salaperäistä elämäänsä ruovikon suojissa. Mm. pajusirkku, ruoko- ja rytikerttunen sekä silkkiuikku ovat riippuvaisia ruovikoista. Piisamit, vesimyyrät ja useat kalatkin viettävät valtaosan elämästään turvallisen ruovikon suojissa. Järviruokoa on aikoinaan käytetty monin tavoin hyväksi. Ainakin pula-aikana tärkkelyspitoiset juurakot kelpasivat hätäleivän raaka-aineiksi ja nuoret versot korvasivat vihannekset. Korsista ja lehdistä saatiin katetarpeita, peuhkua ja rehua karjalle. Pehmeät röyhyt taas käytettiin patjojen ja tyynyjen täytteiksi. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys » takaisin ylös
Mitä yhteistä on nahkiaisilla ja likomadoilla? Mitä nahkiaiset syövät? Arto Huhtamäki Nahkiaisnaaraan jokien sorapohjalle munimista mätimunista kuoriutuu toukkia, joita kutsutaan likomadoiksi. Nämä sokeat otukset kaivautuvat liejupohjaisten jokien lietetörmiin ja pohjamutiin. Ne elävät omissa koloissaan ja työntävät vain päänsä ulos siivilöidäkseen ravinnokseen virran tuomia leviä ja pohjaeläimiä. Likomatovaihe kestää 4-5 vuotta, jonka jälkeen alkaa muodonvaihdos. Se alkaa syksyllä ja kestää usein kevääseen asti. Likomadon alkeelliset silmälaikut kehittyvät silmiksi, huulista muodostuu imusuu ja hengitysjärjestelmä tehostuu. Elintoiminnot muuttuvat, sappirakko häviää. Nahkiaisten vaellus mereen alkaa maaliskuussa. Tulvahuippujen mukana alle vaaksanmittaiset nahkiaiset jättävät kotijokensa. Nahkiaisten merivaiheesta ei tiedetä paljon. Meressä nahkiainen saalistaa kaloja, joiden pehmytkudosta se järsii imukuppimaisen suunsa sarveishampailla. Ilmeisesti suurin osa nousee parin kasvukauden jälkeen, joskus elokuussa, lihavina ja hyvävoimaisina takaisin jokiin kutemaan. Pikkunahkiainen (L. planeri) ei vaella mereen eikä aikuisena syö lainkaan, vaan kutee heti muodonvaihdoksen jälkeisenä keväänä. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Nahkiainen
Näin yksinäisen jäniksenpoikasen. Oliko emo hylännyt sen, eikö jänis tee pesää? Onko karvanvaihdosta muuta hyötyä kuin suojaväri. Joskus näkee valkoisia jäniksiä, vaikka lumet ovat jo sulaneet? Mitä jänikset syövät? Terhi Kokkila Metsäjäniksellä sanotaan olevan kolme poikuetta: hanki-, lehti- ja sänkipoikaset. Sama emo ei synnytä vuoden aikana kuin korkeintaan kaksi poikuetta. Jänisemo saa kerralla kolmesta viiteen poikasta. Jänis ei tee pesää, joten pienet poikaset piilottelevat kuka missäkin. Ne ovat hajaantuneet maastoon, jotta jos vaikkapa kettu ilmaantuu paikalle, kaikki eivät jää saaliksi. Jänisemo käy imettämässä poikasiaan parin viikon ajan. Imetyksen loppuvaiheessa poikaset alkavat syödä pehmeitä kasvinosia. Jäniksien jokasyksyinen ja -keväinen karvanvaihto ei liity pelkästään suojavärin hankkimiseen. Talviturkki on kaksi kertaa kesäturkkia tiheämpi. Kylmyyttä vastaan jänis pörhistää turkkinsa, jolloin karvojen väliin jää lämmin ilmavaippa. Kesäajan ravintona on apiloita ja heiniä. Talvella jänikset pystyvät haistamaan ne kasvit, joissa on vain pieniä määriä ruoansulatusta haittaavia aineita. Puiden ja pensaiden taimet ovat usein aromeiltaan liian vahvoja, joten jänikset syövät kookkaampien, kaatuneiden tai varta vasten jäniksiä varten kaadettujen puiden runkoja ja latvuksia. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Jänis talvipuvussaan
Mitä rantakäärme syö? Miten se lisääntyy? Rantakäärme syö lähinnä pikkukaloja ja sammakoita, jotka se nielaisee kokonaisena. Naaras munii keskikesällä 1540 munaa kivenkoloon, kompostiin, rakkolevävalliin, lantatunkioihin tai johonkin lämpimään paikkaan, mihin se jättää munat itsekseen hautumaan. Noin kahden kuukauden päästä munista kuoriutuu runsaan vaaksan mittaisia poikasia, jotka käyttävät aluksi ravinnokseen lähinnä selkärangattomia pikkueläimiä. Niiden on löydettävä heti riittävästi ravintoa ja löydettävä sitten hyvä kiviröykkiö tai maankolo horrostamispaikaksi. Ensimmäinen talvi on monille poikasille vaikea ja ilmeisesti karsii runsaasti joukkoa. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Rantakäärme
Näin Hangossa käärmeen uimassa tutulla rantakäärmepaikalla. En kuitenkaan nähnyt keltaisia niskatäpliä, eli oliko kyseessä kyy, uivatko kyyt? Kysyjä on osannut etsiä rantakäärmeiden parasta tuntomerkkiä, keltaisia niskalaikkuja. Siitä ne ovat yleensä helpoimmin tunnistettavissa jo kaukaa. Jotkut yksilöt voivat kuitenkin olla väriltään niin tummia, että niiden laikut eivät erotu. Sellaiset yksilöt muistuttavat nopeasti katsottuna mustaa, selkäpuolelta sahalaidatonta kyytä. Tällöin on turvauduttava muotoseikkoihin. Rantakäärme on yleensä muodoltaan laihempi ja sillä on kapeampi pää sekä huomattavasti tasaisemmin suippeneva häntäpää. Jos näkee tumman rantakäärmeen läheltä, pyöreä silmän pupilli on hyvä tuntomerkki. Kyyllä on pystysuora silmäterä ja sen kuono on jyrkkä. Rantakäärme on hyvä uimari ja pystyy olemaan sukelluksissa jopa puoli tuntia. Rantakäärme saalistaa mielellään vedessä, joten yleensä sen näkee vesirajassa tai uimassa. Pelkän ympäristön perusteella käärmeitä ei kuitenkaan voi tunnistaa, sillä myös kyy osaa myös uida, ilmeisesti ihan taidokkaastikin, mutta ei tee sitä yhtä mielellään kuin rantakäärme. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Rantakäärme
Miksi haukea haukutaan pohjoisessa huonoksi kalaksi? Mielestäni hauki on hieno ja hyvänmakuinen kala. Olen samaa mieltä kysyjän kanssa. Hauki on kaikin puolin hieno kala. Saaliskalana se on harrastelijakalastajalle miltei yhtä arvokas kuin perinteiset jalokalat. Taisteluvalmiudeltaan hauki on aina iskussa ja sehän on kuin kunnon petokalan todellinen prototyyppi. Hauen pää, kita, hampaat ja silmät ovat suuret, ruumis on sukkulamainen ja evät keskittyneet ruumiin peräpäähän vahvaksi potkupinnaksi huimiin syöksyihin. Se on häikäilemätön saalistaja ja taistelijana hurja vastustaja. On valitettavaa, ettei haukea kaikkialla arvosteta. Onhan se erinomainen ruokakala sekä paistettuna että piparjuuressa keitettynä. Savustettunakin hauki toimii vallan hyvin, kun ei päästä sitä liikaa kuivumaan. Hauen ongelma on kuitenkin nähtävästi sama kuin ahvenen, kumpikin on liian yleinen päästäkseen tavoiteltujen saaliiden arvolistalle. Hauki kilpailee ahvenen ja mateen kanssa maamme yleisimmän kalan tittelistä. Pohjoisessa se vie voiton, mutta koko maata ajatellen ahven on kuitenkin ykkönen. Jos taas vertaa lajeja globaalisesti, hauki on kuningas. Sitä tavataan miltei kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla, muita kaloja ei. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Hauki
Löytävätkö oravat piilonsa, vai tekevätkö ne turhaa työtä hamstratessaan evästä? Mikä on niiden uimataito? Näin märän oravan saaressa, olikohan sateen kastelema vai todellinen uimari? Oravat valmistautuvat talveen keräämällä ravintoa maahan, koloihin ja oksanhankoihin. Jos näkee puuhun kiikutetun sienen, tietää oravan olleen asialla. Oravat tekevät talven ja vielä keväänkin aikana monta piiloa, jotta varas ei yhden löytäessään veisi kaikkea. Toisaalta oravat eivät ehkä itsekään aina muista minne ovat herkut kätkeneet. Kun on useita piiloja, joku niistä löytyy aina  jos ei oma, niin naapurin. Orava ei ainakaan ole uimamaisteri, tuskin edes kandikaan. Ennen uskottiin, että oravat asuttivat uudet alueet kaarnanpalalla tai oksalla purjehtien. Nykyään tiedetään, että veteen joutunut orava on kiivennyt kelluvalle alustalle ja ajautunut sen mukana sinne minne virta on sen kuljettanut. Oravat osaavat uida, mutta eivät tee sitä mielellään. Siirtyminen saaresta toiseen tapahtuu yleensä talviaikaan jäitä pitkin. Linkit - Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus » takaisin ylös	Orava vaihtamassa ruskeaan kesäturkkiin
Talojen katoilla pesii lokkeja. Ovatko ne kala- vai harmaalokkeja, mistä nämä erottaa toisistaan? Miksi ne ovat vallanneet talojen katot? Sirpa Allonen Valkopäisiä, harmaaselkäisiä lokkeja, joilla on mustat siiven kärjet, on kaksi lajia. Pienikokoinen ja kiltinnäköinen on kalalokki. Sillä on ohut keltainen nokka ja kellanvihreät jalat. Isokokoinen ja vihaisennäköinen on harmaalokki. Sen koivet ovat yleensä punertavat ja paksussa keltaisessa nokassa on selvä punainen täplä. Nuoret lokit ovat harmahtavanruskehtavia, mutta koon perusteella erotettavissa toisistaan. Kalalokki on parinkymmenen viime vuoden aikana sopeutunut kaupunkielämään erinomaisesti. Esimerkiksi Helsingissä rakennusten katoilla pesii useita satoja kalalokkipareja. Ne ilmeisesti rinnastavat katot avariin kallioluotoihin, joilla on tilaa pesiä ja vähän petoja. Pesimämenestys katoilla on todennäköisesti hyvä, joten kattopesinnät tulevat vielä yleistymään. Kalalokkien pesiä on löytynyt myös sadekouruista, katulamppujen kupujen päältä, varastotelineiltä ja kesäteloille jätetyistä purjeveneistä. Jotkut linnut ovat alkaneet pesiä vanhoissa variksen pesissäkin. Harmaalokki on myös suhteellisen yleinen kattopesijä. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Kalalokki
Pihapiirissämme on kolme mustarastasta. Kahdella niistä on keltainen nokka, mutta yhdellä ei. Mistä moinen johtuu? Vanhat mustarastaskoiraat ovat yleisväriltään mustia ja niillä on kauniin keltainen nokka. Naaraat ovat väriltään ruskeita ja niiden nokka on kellertävä tai tummahko. Nuoret koiraat muistuttavat jo ensimmäisenä talvenaan vanhoja koiraita, mutta eivät ole höyhenpuvultaan aivan yhtä mustia ja niillä on vielä tumma nokka. Pihapiirissä voi siis vierailla hieman erinäköisiä mustarastaita ja niiden erot johtuvat sukupuolesta ja iästä. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Mustarastas
Pietaryrtti tuoksuu mielestäni aika pahalle. Mikä on sen alkuperä ja onko siitä rohdoskasviksi, kuten väitetään? Sari Vatanen, Turku Pietaryrtti on alkuperäinen merenrantakasvi. Sieltä se on tuotu aikoinaan pihamaille koriste- ja rohdoskasviksi. Pihoilta se on taas levittäytynyt tienvarsille ja pientareille. Kuivuutta kestävänä kasvina pietaryrtti juurtuu vahvasti kasvusijoilleen ja kestää hyvin kilpailun muiden kasvien kanssa. Pietaryrtin nappimaisissa mykeröissä ei ole lainkaan kielimäisiä laitakukkia ja mykeröiden perusteella se on saanut nimet nappikukka ja napheinä. Pietaryrttien eri kantojen kemiallinen koostumus vaihtelee. Toiset sisältävät niin paljon myrkyllistä tujonia, että kasvin käyttö voi aiheuttaa kouristuksia ja huimausta, pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman. Siksi pietaryrttiä ei voi suositella salaattiaineksiksi, mausteeksi tai rohdokseksi vatsatauteihin, vaikka monissa vanhemmissa opuksissa niin tehdäänkin. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Pietaryrtti
Osallistuuko fasaanikoiras perheen huolehtimiseen vai keskittyykö se lähinnä pullistelemiseen? Siltä se ainakin vaikuttaa. Tiina Nieminen Fasaanikukon jyhkeä soidinrääkäisy ja siipien äänekäs ravistelu on monille tuttu kevättapahtuma. Koiras pyrkii uhollaan osoittamaan voimansa toisille koiraille ja lähialueen naaraille. Vahvin kukko on parhaassa asemassa ja kokoaa haaremiinsa useita naaraita. Nuori ja heiveröinen koiras jää usein kokonaan ilman kumppania. Haaremin omistaja huolehtii naaraista yleensä vain siihen asti kun ne aloittavat pesinnän. Tämän jälkeen naaras saa huolehtia hautomisesta ja poikueesta yksin. Eli fasaanikoiras keskittyy lähinnä pullistelemiseen, kuten kysyjä on arvellutkin. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Fasaani
Mitä nuijapäät syövät lammikoissa? Aleksi Kukkonen Sammakko laskee kutunsa lätäköihin, ja kutuhyytelöstä kehittyy nuijapäitä, jotka elävät ja kasvavat lammikoissa noin 10 viikkoa ennen maalle siirtymistään. Sammakon toukat syövät aluksi mätimunien suojana ollutta hyytelöä. Sen jälkeen ne riipivät ravinnokseen sarveishampaillaan leviä ja bakteerimassaa kasvien pinnalta ja rantakalliosta. Myöhemmin vähän kasvettuaan nuijapäät alkavat syödä myös pieniä vesieläimiä. Nuijapäät ovat itsekin monien eläinten ruokaa. Ne maistuvat mm. vesissä eläville petohyönteisille ja niiden toukille, pienille kaloille ja joillekin linnuille, kuten variksille. Lisäksi niiden kehitystä haittaa esimerkiksi se, että koko kotilätäkkö saattaa toisinaan kuivua ennen aikojaan. Nuijapään elämässä on niin paljon uhkia, että vain muutama prosentti munista kehittyy aikuisiksi sammakoiksi sukua jatkamaan. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Nuijapäitä lammikossa
Aika kookas rupikonna oli jäänyt auton alle. Ketkä muut kuin ihminen ovat sen vihollisia, onko liikenne yleisin kuolinsyy? Mitä rupikonnat syövät ja kuinka vanhaksi ne elävät? Aki Väyrynen, Kotka Vanhat rupikonnat kököttelevät yleensä päivisin kannon, kiven, rakennuksen tai suurilehtisten kasvien suojissa ja lähtevät liikkeelle vasta iltahämärissä. Kulkureitin varrelle osuvat hämähäkit, etanat, lierot ja siirat joutuvat niiden ateriaksi. Tielle osuvat muurahaiset, pistiäiset ja jopa ampiaisetkin kelpaavat ravinnoksi. Kun maha on täynnä, konna palaa takaisin tuttuun lymypaikkaan. Se ei turhia liiku. Rupikonnien vihollisia puolestaan ovat käärmeet, kärppä ja petolinnut. Niitä eivät rupikonnan erittämät myrkkyaineet, bufoteniini ja bufotaliini, haittaa. Suurin uhka rupikonnille on liikenne, kuten kysyjäkin arveli. Jos konnien kutulammikko sijaitsee vilkasliikenteisen tien läheisyydessä, pienet rupikonnat ovat suuressa vaarassa. Pahimmillaan näkee elokuussa satojen pikkukonnien kokeneen ensimmäisellä retkellään kovan kohtalon. Rupikonnat tulevat sukukypsiksi 3-5 vuoden ikäisinä. Ne ehtivät lisääntyä moneen kertaan, sillä konnat ovat pitkäikäisiä. Ne elävät luonnossa 10-15-vuotiaiksi. Ranskalaisen rupikonnan tiedetään saavuttaneen kunnioitettavan 50 vuoden iän. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Rupikonna
Näin kesällä hännättömän sisiliskon. Onko sille sattunut joku turma, kuka olisi käynyt kimppuun? Mitä sisiliskot syövät, ovatko samat kaverit ensi vuonnakin pihallamme. Siru Lappalainen, Kuopio Ehkä sisiliskoa on joku todella ahdistellut, jos se on häntänsä irrottanut hämäykseksi kiemurtelemaan. Hännän jättäminen ahdistajan tai pedon saaliiksi voi pelastaa sisiliskon hengen, mutta samalla se menettää arvokkaan ravintovaraston. Jos sisilisko menettää häntänsä syksyllä, talvehtiminen ei onnistu, mutta jos onnettomuus tapahtuu alkukesällä, on aikaa vielä kasvattaa uusi häntä, joskaan se ei yleensä ole entisen veroinen. Suomessa sisiliskot joutuvat usein pikkunisäkkäiden, kyyn ja lepinkäisten ruokalistalle. Etelä-Euroopassa tuulihaukat käyttävät sisiliskoja pääravintonaan. Sisiliskot itse syövät hämähäkkejä, lukkeja, perhosia, kaksisiipisiä ja kaskaita. Suurikokoiset liskot saalistavat järeämmän kokoisia saaliita kuin pienemmät. Sisiliskot ovat paikkauskollisia. Koiraat liikkuvat elämänsä aikana vain muutaman aarin alueella, naaraat vielä vähemmän. Ei tarvitse turhaan liikkua, jos alueella on sopivia saalistusmaastoja, auringonottopaikkoja ja yöpymiskoloja. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös
Ovatko punatäplät yhtä vaarallisia miltä ne näyttävät vai onko väritys huijausta? Montako lajia niitä on? J. Laine, Turku Suomessa on seitsemän punatäplälajia. Viidellä niistä siipien pohjaväri on mustasininen ja siipiä koristavat kirkkaan punaiset laikut. Loput heimon lajit ovat hohtavan vihreitä. Punatäplien räikeä väritys on selvä viesti saalistajille: olen myrkyllinen ja ravinnoksi kelpaamaton, ei kannata vaivautua. Pikkulinnun on syytä ottaa varoitus tosissaan, sillä punatäplät sisältävät syaanivetyä, joka estää hapen kiinnittymisen vereen. Myrkyllisenvärisen perhosen nielleen linnun henki voi salpautua. Vaikka lintu ei kuolisikaan ensimmäiseen erheeseensä, se ei varmasti iske samannäköiseen kohteeseen uudestaan. Kemiallinen puolustus ei kuitenkaan ole aina aivan aukoton. Joidenkin lintuyksilöiden on nähty hierovan punatäpliä maata vasten, ehkä ne osaavat valuttaa osan myrkystä maahan. Ravinnoksi punatäplät kuitenkaan tuskin kelpaavat. Punatäplät luottavat varoittavaan väriinsä. Ne istuvat usein näkyvästi kasvien varsilla ja kukilla. Punatäplät eivät paljon piittaa ihmisestäkään. Kun kävelee loppukesällä heinikkoista polkua pitkin ja yllättää punatäplän, tämä ei hätkähdä, vaan lähtee laiskasti pöristen lentoon vasta metrin parin päästä. Sen lento on hidasta ja epävarman näköistä. Useimpien punatäplien toukat elävät virnoilla, nätkelmillä ja apiloilla, yhden keltamaiteella ja tunturitäplän toukka elää monilla kasvilajeilla. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Punatäplä
Näin toukokuun puolenvälin tienoilla amiraaliperhosen Hämeenlinnassa. Onko se viettänyt talven täällä? Tarja Purhonen Korea amiraali on yksi hienoimmista perhoslajeistamme. Amiraalit ovat vaeltajia ja saapuvat joinakin vuosina kaakkoisten ilmavirtauksien mukana Suomeen suurin joukoin jo touko-kesäkuussa. Runsaus vaihtelee vuodesta toiseen, joskus amiraalit ovat täysin kateissa. Keväällä saapuneet amiraalit munivat ja uusi sukupolvi kehittyy nokkosella. Heinäkuun lopulta syyskuun alkuun kuoriutuvat amiraalit etsiytyvät puutarhoihin ja teiden varsille. Niiden on lähdettävä liikkeelle, koska amiraalit eivät pysty talvehtimaan Suomessa. Syksyllä amiraalit nousevat aurinkoisina päivinä korkealle ja antavat pohjoisten tuulien kannatella itseään kohti etelää. Lämpiminä syksyinä amiraaleja voi nähdä vielä lokakuussa viimeisillä kukilla ja mädäntyvillä hedelmillä. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Amiraaliperhonen
Näin viime syksynä Tammisaaressa valtavasti meduusoita. Mitä meduusat syövät ja kuka niitä syö. Pystyvätkö ne uimaan ja miten ne lisääntyvät. Kuolevatko meduusat syksyllä? Hans Bergholm Joinakin lämpiminä syksyinä, kuten viime vuonna, voi merenrannalla sukeltaa merivasikoiden eli korvameduusojen sekaan. Se on yksi erikoisimmista luontokokemuksista, joita Itämeri tarjoaa. Hyytelömäisten meduusojen rytmikäs ja rauhallinen uintityyli on kaunista katseltavaa. Kellomaiset oliot liikkuvat alassuin arvovaltaisen näköisinä, vaikka aallokko niiden menoa hiukan vauhdittaakin. Meduusat syövät ensin pienen pientä eläinplanktonia, äyriäisiä ja lopulta suurempana jopa kalanpoikasia. Saaliit tarttuvat uimakellon alapuolella roikkuviin ohuisiin pyyntilonkeroihin, joissa on polttiaiselimiä, jotka lamaannuttavat uhrin. Meduusojen poltinelimet tuskin suojaavat niitä itseään saalistajilta. Toisaalta ei myöskään tiedetä syövätkö esimerkiksi kalat meduusoja. Korvameduusan massasta peräti 99,9 prosenttia on vettä, joten niillä ei ole juurikaan ravintoarvoa, eivätkä meduusat säily kalojen mahassa edes sen aikaa, että perattaessa voisi tutkia, onko niitä ollut särjen tai ahvenen ruokalistalla. Korvameduusat saavuttavat sukukypsyyden loppukesällä, jolloin ne myös lisääntyvät. Koiraan ja naaraan voi erottaa toisistaan kuvun keskellä olevien kaarimaisten sukupuolirauhasten perusteella. Koiraalla ne ovat sinertävät ja naaraalla punertavat. Koiras purskauttaa siittiöt veteen ja ne joutuvat naaraan suuhun ja sukurauhasten munasolujen luo. Hedelmöittyneistä munasoluista kehittyy ripsekkäitä toukkia, jotka irrottautuvat emojen kyydistä. Ne asettuvat talveksi meren pohjaan ja kasvavat tötterömäisiksi polyypeiksi, joista seuraavana kesänä irtoaa millin mittaisia pikkumeduusoja. Korvameduusoja näkee yleensä eniten loppukesällä ja syksyllä rantavesissä, varsinkin lounaismyrskyjen jälkeen. Niiden tulevaisuus on tyly. Kaikki kuolevat viimeistään alkutalvesta. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Korvameduusa
Laitoin venettä vesille ja huomasin, että veneen pohja oli täynnä jotain vaaleaa kasvustoa. Naapuri sanoi, että ne ovat merirokkoja ja vene olisi ollut syytä raaputtaa puhtaaksi jo syksyllä. Mikä otus tällainen merirokko oikein on? Kari Virtanen Merirokko on valkoinen tai vaaleansininen meressä elävä siimajalkaisiin kuuluva äyriäinen, joka kiinnittyy rakkolevien, sinisimpukoiden, laiturien tai veneiden pohjiin. Huolimattomasti katsottuna aikuinen yksilö näyttää noin sentin kokoiselta, rokonarpiselta kalkkikuorimuodostumalta, eikä sitä miellä äyriäiseksi. Kiinnittyessään alustaansa merirokon toukka on vain puolen millimetrin mittainen. Sen jälkeen merirokko ei enää liiku, vaan kasvaa alustallaan aikuiseksi. Jos merirokkoa katsoo tarkasti, näkee kuinka se haroo itselleen ravintoa sulkamaisilla jaloillaan. Se työntää jalat ulos kalkkikuoreen aukeavasta luukusta. Merirokot lisääntyvät suvullisesti eli koiras hedelmöittää naaraan. Jos merirokot eivät ole kiinnittyneet tarpeeksi lähekkäin, koiraan penis ei tavoita naarasta. Merirokot pystyvät kuitenkin hedelmöittämään myös itse itsensä, sillä niillä on sekä koiras- että naaraspuoliset sukuelimet. Usein pienellä alueella on tuhansia merirokkoja ja tämän on moni veneilijäkin huomannut, kuten tässäkin tapauksessa. Perämeren veneilijöiden ei tarvitse kaapia kuollutta kasvustoa irti veneen pohjista, sillä merirokko ei menesty vedessä, jonka suolapitoisuus on alle kolmen promillen. Rokon levinneisyysraja kulkee Merenkurkun tienoilla. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Merirokko
Soilla tarpoessa tuntuu siltä, että kaikki paarmat ovat kiinnostuneet juuri minusta. Millä keinoilla ne valitsevat uhrinsa, onko niitä useita lajeja ja voiko niitä välttää? Ovatko koiraat ja naaraat samannäköisiä. Jussi Hakanen Moni kesämökkiläinen kokee paarmat kesän pahimmaksi vitsaukseksi. Loppukesällä kuulee hurjia tarinoita, joissa paarmojen on väitetty määrätietoisesti keskittyneen kiusaamaan tiettyjä ihmisiä. Paarmat käyvät ihmisten lisäksi kaikkien muidenkin selkärankaisten kimppuun. Jos jollakin alueella paarmoista on poikkeuksellisen paljon vaivaa, se kertoo siitä, että siellä on hyvät lisääntymismahdollisuudet ja naaraille ravintoa tarjolla. Tällaisella alueella liikkumista on vältettävä, mikäli ei tule paarmojen kanssa toimeen. Kookkaat nautapaarmat (Tabanus bovinus) lentävät yleensä vain lämpimällä säällä. Ne pitävät lentäessään surinaa, toisin kuin kolmiomaiset sokkopaarmat (Chrysops relictus), jotka lentävät ääneti. Sokkopaarmat ovat yleisiä soilla ja vesistöjen läheisyydessä. Ne tulevat myös sisätiloihin ja etsiytyvät ikkunoihin. Sutjakkaan muotoiset suppupaarmat (Haematopota pluvialis) lentävät jopa sadesäällä. Paarmat käyttävät uhrin etsimiseen eri aisteja. Todennäköisesti ne paikantavat saaliin pääosin tästä huokuvan hiilidioksidin perusteella. Paarmat kykenevät näkemään värejä ja liikettä. Ne pystyvät havaitsemaan myös taivaalta polarisoitunutta valoa. Tutkimuksien mukaan tummat värit aktivoivat paarmat saalistamaan. Paarmat ovat myös ilmeisesti persoja siniselle värille, eikä sen takia sinisessä tuulipuvussa kannattane lähteä suolle tarpomaan. Paarmakoiraat erottaa naaraista silmien perusteella. Koiraiden silmät ovat päälaella yhteen liittyneet, naaraiden silmät ovat toisistaan erillään. Sekä koiraiden että naaraiden silmät ovat kauniin värikkäät. Paarmojen liikutellessa päätään sateenkaarimaiset värit silmien pinnalla vaihtelevat. Iholle pyrkivä paarma on aina naaras, sillä koiraat hakevat ravintonsa kukilta. Naaraat imevät siis verta, mutta käyvät aterioimassa myös kasveilla. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Paarma
Miksi suruvaipat näyttävät keväällä resuisilta ja loppukesällä hyväkuntoisilta. Luulisi, että keväällä ne olisivat kauneimmillaan ja syksyä kohden rupsahtaisivat? Jari Laine, Lappeenranta Komea ja kookas suruvaippa on yksi parhaiten tunnettuja perhosiamme. Sen suuret, vaaleareunuksiset siivet näyttävät valaistuksesta riippuen sametinruskeilta tai metallin sinimustilta. Komeimmillaan suruvaippa on elokuun alkupäivinä, kun kesällä syntynyt uusi sukupolvi on lähtenyt liikkeelle. Nuorten suruvaippojen siivet ovat ehyet ja siipien reunat kermankellertävät. Nuorukaiset ovat liikkeellä syyskuun puoliväliin asti ja etsiytyvät sitten talvehtimaan sopiviin ryteikköihin ja puiden onkaloihin. Onnistuneesti talvehtineet suruvaipat heräävät keväällä aikaisin. Niiden siipien reunat ovat usein rispaantuneet ja väriltään lähes valkoiset. Keväällä lentävät yksilöt ovat siis vanhuksia ja näin ollen elämänsä ehtoopuolella. Ne eivät valitettavasti enää seuraavaa syksyä näe. Aikoinaan toivottiin, ettei kevään ensimmäinen perhoshavainto olisi koivunrungolla mahlan kimpussa ahkeroiva suruvaippa. Uskottiin, että värikkäät nokkos- ja sitruunaperhoset ennustivat hyvää tulevaisuutta, tumma suruvaippa saattoi tietää onnettomuutta ja surua. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Suruvaippa
Katajia tuntuu olevan joka lähtöön, miksi niiden ulkonäkö vaihtelee? Miksi katajanmarjat ovat erivärisiä ja kuinka vanhaksi katajat elävät? Sirpa Alkunen Saariston ja tunturien tuulisessa tuiverruksessa katajat kasvavat maanmyötäisinä mattomaisina kasvustoina. Hakamaiden ja vanhojen laitumien katajat ovat pylväsmäisiä, suurimmat ja vanhimmat katajat ovat puumaisia. Useimmin katajat ovat kuitenkin monihaaraisia pikku pensaita, joilla ei ole selvää päärunkoa. Katajat sisältävät monenlaisia terpeenejä, hartseja ja eteerisiä öljyjä. Yhdisteet ovat lievästi myrkyllisiä ja luovat katajaan vahvan tuoksun ja maun. Myös katajan marjat ovat voimakkaan makuisia. Marjat kypsyvät vasta kolmantena kesänä. Ensimmäisenä kesänä marjakäpy kasvaa nuppineulanpään kokoiseksi. Toisena kesänä se tulee täysikasvuiseksi, mutta on raaka ja väriltään vihreä. Kolmantena kesänä marja kypsyy ja muuttuu siniseksi. Kataja on kasviemme vanhus. Lemmenjoelta on löydetty 1057 vuotta vanha kataja. Etelä-Suomen vankat, yli kymmenenkin metriä korkeat, puumaiset katajat eivät pärjää ikävertailussa Lapin katajille. Etelän katajat ovat vain 700-800 -vuotiaita. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Kataja
Isoäiti kertoi käyttäneensä piharatamoa lapsena laastarin korvikkeena. Mistä piharatamo on kotoisin? Kaija Parviainen, Pori Piharatamo on alunperin eurooppalainen kasvi, joka on ihmisen mukana asuttanut muutkin maanosat. Intiaanit kutsuivat sitä kalpeanaaman jalanjäljeksi. Meillä Suomessa tutumpia nimityksiä ovat rauta- ja laastarilehti. Nimet kuvaavat varsin hyvin piharatamoa. Paksuhkot, jännemäisten suonien vahvistamat lehdet kestävät jatkuvaa tallaamista ja tähkämäinen kukintovanakin on sitkeä. Se ei jalan alla katkea, vaan taipuu ja ponnahtaa taas iloisesti pystyyn. Lehtien verenvuotoa tyrehdyttävä ja antiseptinen vaikutus on tiedetty jo kauan. Lehtiä on käytetty sellaisinaan laastarina tai murskattuna hauteisiin ruhjeiden parantamiseksi. Piharatamoa on kokeiltu myös rohtona yskään ja ripuliin. Piharatamo leviää lähinnä ihmisten toimesta, mutta tehokkaasti myös eläinten avulla. Kotahedelmistä paljastuneiden siementen pinnat ovat tahmeita ja tarttuvat ohivilistävien karvaturrien tai siivekkäiden matkaan. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Piharatamo
Kaveri väitti, että vierekkäin kasvavat haavat ovat usein sukua toisilleen. Pitääkö se paikkansa? Entä mitä hyötyä tästä nopeasti levittäytyvästä puusta oikein on? Sari Helminen Luontoharrastaja arvostaa haapaa majavan, metsäjäniksen ja hyönteisten tärkeänä ruoka-aittana. Haapa on myös monien tikkojen suosima pesäpuu. Mäntymetsän kasvattajan mielestä haapa on usein kuitenkin viheliäinen männynversoruosteen levittäjä, joka vesoo tehokkaammin kuin muut puulajit. Haapa lisääntyy pääasiassa kasvullisesti juurivesojen avulla. Yhden haavan juurista putkahtaneet laajat kasvustot ovat klooneja – perinnöllisesti siis samaa yksilöä aina sukupuolta myöten. Eli ne ovat melkein enemmän kuin sukua keskenään! Vesojen lehdet ovat aluksi kookkaita ja kolmiomaisia. Vanhempien haapojen lehdet ovat pyöreitä, pitkäruotisia ja ne kahisevat tuulessa. Keväällä lehtien väri vaihtelee hopeanvalkoisesta tummanvihreään, syksyllä värikirjo voi olla keltaisesta tummanpunaiseen. Saman perimän omaavien puiden lehtien värit ovat samanlaisia ja saattavat poiketa paljonkin naapurikloonin väreistä. Joskus vierekkäin kasvaa aivan erivärisiä haapoja. Lehtien värin perusteella voi yrittää erottaa eri klooneja toisistaan. Haavan kuori on pH-arvolta neutraali. Siksi haavan rungolla elävä jäkälä- ja sammallajisto on monipuolisempi kuin monilla lehtipuilla ja huomattavasti runsaampi kuin havupuilla. Haapaan erikoistuneita juurisieniä on kymmeniä, niistä tunnetuin on ruokasienenäkin kelvollinen haavanpunikkitatti. Linkit - Suomen Perhostutkijain seura - Korento.Net » takaisin ylös	Haapa ruskan väreissä
Kävin retkellä Espoon Suomenojalla ja havaitsin siellä nokikanoja. Jotkut pesivät aivan ulkoilupolun vieressä. Ovatko nokikanat hyviä lentämään, mitä ne syövät ja miltä poikaset näyttävät? Kari Turunen 12v. Nokikanat ovat mustia, muodoltaan pyöreähköjä lintuja, joilla on norsunluun värinen nokka ja otsakilpi. Ne ovat tunnistettavissa jo kaukaa nykivän uintityylin perusteella. Nokikanoja näkee harvoin lennossa. Lentoon päästäkseen niiden on juostava pitkään veden pintaa roiskuttaen. Kun nokikanat kävelevät maalla, kiinnittyy huomio niiden suuriin, liuskamaisiin varpaisiin. Nokikanat sukeltavat ravinnokseen vesikasveja ja pieniä vesieläimiä. Pienet poikaset ovat yllättävän kirkkaanvärisiä. Niillä on punertava pää, sinertävä silmälaikku ja kellertävää höyhennystä päälaella. Kerjätessään ruokaa ne päästelevät jatkuvasti ääntä, joka muistuttaa ruosteisen oven narinaa. Tänä vuonna nokikanan poikaset kuoriutuivat aikaisin. Vuonna 2002 ensimmäiset nähtiin Espoon Suomenojalla jo toukokuun 22 päivä. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Nokikana
Olen onkiessa huomannut, että ahvenet ovat eri vesistöissä erivärisiä. Vaihtavatko ne väriä ja kuinka kauan kestää, että ahven saavuttaa onkikoon? Raimo Keskinen Ahventen vihertävänkellertävän pohjavärin tummuusaste vaihtelee, kuten kysyjä on todennut. Tummimmat ahvenet ovat ruskeavetisissä pikku lammissa ja vaaleimmat kirkasvetisissä järvissä. Ahvenet pystyvät säätelemään väriään ympäristön mukaan. Kalojen verinahassa sijaitsevien verisolujen sisällä on väriainetta. Se on joko pallomaisesti keskellä solua tai hajaantuneena tasaisesti koko soluun, jolloin värit ovat selvimmin näkyvissä. Kussakin värisolussa on vain yhtä väriainetta. Ahven voi hermostonsa avulla säätää väriaineiden liikkeitä. Jos tumman ahvenen panee valkoiseen ämpäriin, väriaineet kerääntyvät solun keskelle ja ahven näyttää hetken päästä vaaleammalta. Ahven käy syöttiin jo vuoden ikäisenä. Ensimmäisen talven jälkeen ahvenella on mittaa viidestä kahdeksaan senttiin. Ne, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa, eivätkä saa kunnon ravintoa, jäävät myös pienikokoisiksi. Viiden vuoden päästä nämä ovat kasvaneet hädin tuskin 15 senttimetrin mittaisiksi ja painoakin on vain 30 grammaa. Paremmilla paikoilla saalistaneet ahvenet ovat venyneet samassa ajassa liki 30-senttisiksi ja painoa voi olla yli 350 grammaa. Jos ahven elää erittäin hyvissä oloissa, se voi kymmenen vuoden ikäisenä painaa jo kilon. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Ahven
Kokeneet kalamiehet väittävät, että kivinilkat synnyttävät poikasia. Miltä ne syntyessään näyttävät? Missä kivinilkkaa esiintyy? Veijo Rantanen Kivinilkka on hidaskasvuinen, viileitä vesiä suosiva pohjakala, joka esiintyy rannikkoalueilla lähes Perämerta myöten. Se ei ole taloudellisesti merkittävä, joten kalastajat eivät ole pahoillaan, kun näkevät kivinilkan rantakäärmeen tai riskilän suussa. Kivinilkka saavuttaa sukukypsyyden 2-4 vuoden iässä. Tuolloin kalalle on kertynyt pituutta parisenkymmentä senttiä. Naaraat eivät muni, kuten useimmat muut kalat. Kivinilkat synnyttävät poikasia. Poikaset ovat syntyessään tulitikkuaskin pituisia ja painavat puoli grammaa. Ulkonäöltään ne muistuttavat muuten aikuisia. Poikaset joutuvat tulemaan heti toimeen itsenäisesti, sillä emo ei suojele niitä. Varomattomat poikaset voivat joutua jopa emokalan saaliiksi. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Kivinilkkoja
Kuinka paljon hirvi painaa ja kuinka paljon se tarvitsee ravintoa päivässä. Elääkö otus vain kasvisruoalla? Taru Penttinen Kookas hirvisonni on Suomen painavin eläin. Sillä voi olla massaa jopa 500-600 kiloa. Suuri eläin kasviravinnolla. Kesällä hirven ravinnonkulutus on jopa 50 kiloa vuorokaudessa. Kesäravinto koostuu runsaasti nestettä sisältävistä tuoreista puiden versoista sekä suo- ja vesikasveista. Suokasveista hirvikoiraat saavat mineraaleja sarvien kasvattamiseen. Syksyllä ruohovartisten kasvien lakastuttua hirven ruokavalio muuttuu varpuvoittoiseksi. Mustikka, puolukka ja kanerva tulevat tärkeiksi. Talvella hirven eineeksi jäävät vain puut ja pensaat. Talvella hirvi syö arviolta 8-16 kiloa vuorokaudessa. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Hirvi
Onko siilistä käärmeentappajaksi kuten huhutaan? Kuinka monta piikkiä siilillä on? Vesa Kangas Suurin osa siilin ruokavaliosta koostuu selkärangattomista eläimistä. Eteen tulevat kovakuoriset, etanat, lierot, hämähäkit ja toukat ovat pääravintoa. Lintujen munat, sammakot, sisiliskot ja pikkunisäkkäätkin kelpaavat ruokalistalle. Tosin siili saa harvoin pikkunisäkkäitä kiinni. Siili ei myöskään ole varsinainen käärmeensyöjä, kuten tarut kertovat. Siili voi taistelussa päihittää kyyn, sillä piikit suojaavat puremalta ja siilin veressä on aineita, jotka neutraloivat kyyn myrkyn. Todennäköisesti siilin rymytessä paikalle käärmeet kuitenkin ehtivät luikerrella tiehensä. Siilien piikkien määristä on esitetty erilaisia arvioita. Ilmeisesti useissa kirjoissa piikkien määrää on liioiteltu, 6000 lienee lähellä oikeaa. Linkit - Birdlife Suomi - Bongariliitto » takaisin ylös	Siili