YLE YLE Oppiminen opettaja.tv

Jaksolista
Luontoluuppi Kouluportti
RAPORTIT SÄHKÖISISTÄ LUONNONILMIÖISTÄ


Eräänä päivänä kun olin 5 vuotta ja asuin Porvoossa, niin oli kova ilma. Meidän lähistöllä on metsä. Siellä satoi rajusti. Minä ja ystäväni innostuimme juoksemaan ympäri metsää. Sitten minä näin suurenevan salaman. Sitten se oli niin iso että minä jo säikähdin niin että juoksin omalle pihalle. Seuraavana päivänä ilma oli jo tyyni. Minä menin takaisin metsään. Huomasin kaatuneen sähkötolpan.
Hamzah 3.b Hamarin koulu

Olin kavereiden kanssa ulkona viime kesänä Porvoossa. Äkkiä alkoi sataa. Menimme katoksen alle katsomaan salamoita. Seuraavana päivänä huomasimme, että salama oli kaatanut kaksi pihapuuta.
Sonja 3.b Hamarin koulu.

Minä olin mökillä Orimattilassa kun iso salama iski järven toisella puolella. Siitä on jo vuosi aikaa. Minä laskin sen jälkeen kuinka kaukana ukkonen on. Se oli kilometrin päässä. Sinä iltana myös iso puu kaatui keskelle tietä. Yksi maanviljelijä Antti nosti sen traktorilla pois.
Väinö 3.b Hamarin koulu.

Olin mökilläni Kinnulassa Keski-Suomessa. laitoin puita meidän ulkosaunassa kun taivaalta tuli jotain liekehtivää. Luulin ensin sitä meteoriksi mutta se oli pallosalama. Minua pelotti. Salama tärisytti ikkunoita ja sitten se lähti. Se tapahtui toissakesänä.
Jali 3.b Hamarin koulu

Olin Porvoossa kodissani Samun ja isäni kanssa kun huomasimme, että ulkona oli ukonilma. Katselimme Samun kanssa salamia ja sähkömiehet ahersivat katolla. Sitten ukonilma yhtäkkiä loppui. Se oli unohtumaton kokemus.
Taina Hamarin koulu 3.b

Olin Porvoossa tulossa autolla kotiin kun satoi kaatamalla ja salamoi. Yksi salama iski meidän omenapuuhun ja yksi salama melkein osui meidän taloon. Isosiskoni kaverin piti lähteä, mutta hän ei uskaltanut mennä. Isäni toi hänet kotiin. En saanut hyvin unta, mutta kyllä minä myöhemmin unta sain.
Valtteri Hamarin koulu 3.b

Olin mökillä Kajaanissa. Minä olin uimassa. Sitten huomasin että tuli myrsky. Nousin vedestä pois ja menin mökkiin.
Aleksi 3.B. Hamarin koulu.

Minä, äiti ja Jyrki tulimme kaupungilta kun rupesi satamaan kaatamalla. Me juoksimme äkkiä autoon. Onneksi me olimme hoitaneet asiamme kaupungilla. Tulimme kotipihalle mutta kuului niin kova jyrinä, että odotimme sen ajan, että jyrinä lakkaa. Kun se oli lähellä, näin salaman ihan läheltä.
Mikko 3.b Hamarin koulu

Minä näin pallosalaman. Olin silloin Askolassa mökilläni. Olin silloin viisivuotias. Olin metsässä kun näin pallosalaman.
Vili 3. b Hamarin koulu.

Olin kaverini luona. Minä, Rosanna ja Rebekka leikimme. Yhtäkkiä taivas pimeni mutta emme huomanneet sitä. Sitten iski salama, me säikähdimme. Me menimme katsomaan. Me näimme salamapallon. Sitten Rosanna meni hakemaan hänen äitinsä. Rosannan äiti ei nähnyt mitään ja me jatkoimme leikkejä.
Natalia 3.b Hamarin koulu

Olin mökilläni Kinnulassa Keski-Suomessa. laitoin puita meidän ulkosaunassa kun taivaalta tuli jotain liekehtivää. Luulin ensin sitä meteoriksi mutta se oli pallosalama. Minua pelotti. Salama tärisytti ikkunoita ja sitten se lähti. Se tapahtui toissakesänä.
Jali 3.b Hamarin koulu

Kesällä, heinäkuussa oli myrsky ja ukkonen, Porvoossa, Hamarissa. Menimme rantaan katsomaan myrskyä. Aallot olivat niin korkeita että veneet joutuivat tulemaan rantaan. Näkyvyyttä oli vain 20 metriä. Runeberg-laiva joutui ajamaan Haikkoon rantaan.
Aleksi 3.b Hamarin koulu

Oli kerran hirveä ukkonen. Minä olin kotona ja katsoin ikkunasta ulos. Ukkonen kesti hirveän pitkään. Näin myös monta erilasta salamaa. Ne olivat valkoisen värisiä ja sitten minä laskin kuinka pitkällä ukkonen oli.
Jani 3.b Hamarin koulu

Minä näin kerran mummon ikkunasta jätti salaman. Se tapahtui Lappeenrannan laitakaupungilla 26.6.2003. Se osui yhteen sähkötolppaan. Me menimme viisi minuuttia sen jälkeen katsomaan. Minun hiukseni menivät ihan pystyyn kun minä kosketin hiuksilla sähkötolppaan.
Juho 3.b Hamarin koulu

Olin Aliisan kanssa leirillä. Kun menimme nukkumaan ukonilma alkoi. Salama löi. Se oli salamapallo.
Mira 3.b Hamarin koulu

Olin yökylässä Kiialla ja Nikolla. He asuivat Espoossa kun olin kuusivuotias. Heti melkein kun tulin veljeni kanssa heille lähdimme Linnan mäelle. Olimme siellä kolme tuntia koska taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Alkoi sataa ja juoksimme metroasemalle mutta emme pystyneet menemään sillä perille saakka. Menimme loppu matkan bussilla. Katsoin ikkunasta ja näin että oli ukkonen.
Satu 3. b Hamarin koulu

Olin asuntovaunulla äidin siskon luona. Olin juuri tullut sisältä mökistä kun näin salaman iskevän asuntovaunuun. Onneksi ei käynyt mitenkään.
Susanna, 3.b, Hamarin koulu

Olin kerran Jyväskylässä kummisedän ja kummitädin mökillä. Yhtenä päivänä sain hauen. Olisimme paistaneet sen ulkona mutta alkoi salamoida. Menimme sisälle. Heti kun olimme menneet sisälle, niin salama iski veteen!
Valtteri 3.b Hamarin koulu

Olin eräässä saaressa kaverini kanssa. Hänen isänsä sanoi meille että tuolla kaukana on omituisen muotoisia salamoita. Katsomme niitä pitkään kunnes ne loppuivat. sitten menimme nukkumaan.
Ismo 3.b Hamarin koulu

Minä näin kun salama iski taloon. Se tapahtui Mikkelissä.
Janne 3.b Hamarin koulu

Olin uimassa. Yhtäkkiä tuli ukkonen alkukesänä 2002. Pelästyn, onneksi pääsin pois. Olin isin, äidin ja siskoni kanssa. Kun olimme tulleet kotiin niin näin hirveästi salamia.
Aliisa 3.b Hamarin koulu

Pari vuotta sitten, kaikki naapurin lapset olivat meillä yökylässä kotona Porvoossa.
Olin ystäväni Vapun kanssa kuistilla kun alkoi sataa. Silloin Sandelinit vasta tulivat. Alkoi
ukkostaa. Näimme kaarenmuotoisen salaman!
Ella 3.b Hamarin koulu

Minä olin Ellalla Porvoossa yökylässä. Siellä oli myös isosiskoni Vilja, ja naapurin pojat Kasper ja Anton. Silloin ukkosti. Näimme paljon salamoita. Se tapahtui pari vuotta sitten.
Vappu 3.b Hamarin koulu

Olin kotonani Peippolassa. Pihalla satoi ja ukkosti. Silloin oli iltapäivä. Satoi myös rakeita. Menin keräämään niitä mutta rakeita tippui päälleni.
Venla 3. b Hamarin koulu

Juhon boxi
Paluu
E-kortit
Sääkartta
Tutkimusraportit
Luontobongaukset