Juha Pentikäinen

Elon ja tuonen tuttu


Helsingin yliopiston uskontotieteiden professori Juha Pentikäiselle kuolema tuli tutuksi jo lapsena. Hän syntyi Rantsilan pappilassa helmikuussa 1940, suoraan sodan varjoihin. Pentikäinen näki, kuinka isä Veikko, tunnettu lestadiolainen pappi ja sananjulistaja, vei suruviestejä ja siunasi kaatuneita.

Myöhemmin, nuoruusvuosina Haapajärven pappilassa isä opetti poikiaan ajamaan autoa kuljettamalla heitä mukana sairaskäynneillä. Joka torppa tuli tutuksi, samoin tavallisten ihmisten hätä, kärsimys ja kuolema. Tätä kautta Pentikäinen pääsi lähelle Suomen kansaa, eikä ihme, että hän myöhemmin ajautuikin opiskelemaan kansojen tutkimusta, kansantiedettä ja kirjallisuutta.

Vuonna 1960 kenttätyö vei ensin Itä-Suomessa asuvan runonlaulajan Marina Takalon luokse. Kaksi vuosikymmentä kului saamelaiskulttuurin parissa. Työn kenttä laajeni Karjalaan ja suomalaisuuden tutkimiseen ympäri maailmaa. Kun Siperia avautui tutkijoille 1988, alkoi 16 vuotta politiikassakin vaikuttanut Pentikäinen perehtyä samaniuden saloihin. Sen kautta hän pääsi sukeltamaan syvälle ihmismielen peruslokeroihin ja kuolemankulttuurillekin aukesi uusia ulottuvuuksia.

Juha Pentikäinen on hoitanut uskontotieteiden professuuria nyt 33 vuotta, tehden aina välillä työrupeamia ulkomailla. Kiinnostus uskonasioihin on säilynyt ja tänä päivänä ne painottuvat Lars Leevi Laestadiuksen persoonan uusien puolien tarkasteluun.

Ohjelmassa Pentikäinen kulkee vanhemman veljensä Samulin kanssa lapsuudenkodin tiloissa Haapajärven pappilassa. Hän käy myös Simossa tapaamassa Marina Takalon poikaa Olavia, josta on tullut elinikäinen ystävä. Tornionjokilaakson Kukkolankoskella ajatukset kääntyvät omiin juuriin ja niiden merkitykseen. Pohdiskeluissa on läsnä tietysti kuolema, mutta myös veljeys, luottamus ja ystävyys.


Ohjelman on toimittanut Sinikka Hein ja ohjannut Tapio Turpeinen.