Markku Peltola

Onnekkaiden syrjäpolkujen kulkija

- Kyllä mulla on yhä edelleen sama seikkailunhalu ja ”päätä mäntyyn” -asenne olemassa kuin nuoruudessakin. Mitä enemmän on elämää tajunnut, niin en koe sitä miksikään riemuvoitoksi. Elämässä eteenpäin meneminen on yleisen mittapuun mukaan masentavaa ainakin tällaiselle mielenlaadulle kuin minä, luonnehtii näyttelijä Markku Peltola.

- Mitä se on se boheemielämä? Sehän ei riitä että dokaa helvetisti. Mä olen itse ajatellut, että boheemi keskittyy työhönsä niin intensiivisesti, että muut asiat menevät rempalleen.

Peltolan viimeaikainen julkisuus on tuttua Aki Kaurismäen menestyselokuvista ”Mies vailla menneisyyttä” ja ”Kauas pilvet karkaavat”. Niissä Peltolan roolihahmot ovat elämän laitapuolen kulkijoita, yksinäisiä ja hyljättyjä. Yhtäläisyyksiä Peltolan persoonaan ei voi kuitenkaan elokuvista johtaa.

- Tuskin mä nyt niin hyvä ihminen olen kun ne roolihahmot. Mä en ole ikinä miettinyt julkisuuskuvaa. Toki elokuvan ”Mies vailla menneisyyttä” saama jättimenestys ulkomailla lämmittää ja tuntuu jännittävältä olla jossain päin maailmaa hyvinkin tunnettu. Kotikaupungissa Tamperella julkisuus ei elämää häiritse.

- Jos ryhtyisin julkisuutta miettimään, niin maineen tahraantumista saisi pelätä lopun ikäänsä.




Metsässä kuvassa keskellä istuu Jouko Virta ja oikealla Markku Klockars.





Maan mainiot ohjelmassa Peltola palaa kotikulmilleen Helsinkiin Puu-Käpylään ja Alppilaan. Lapsuuden ja nuoruuden vallattomat vuoden opettivat Peltolalle yhteisöllisyyttä ja vahvoja sosiaalisia taitoja. Niiltä ajoilta on hankittu tärkeitä näyttelijän työssä tarvittavia ominaisuuksia. Teini-iän muisteloita Peltola käy yhdessä ystäviensä Markku Klockarssin ja Jouko Virran kanssa. Miehet matkaavat metsäretkelle Sipoon tuttuihin maastoihin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Ohjelman on suunnitellut ja ohjannut Tuomas Tianen.

Vuonna 1956 syntynyt Markku Peltola on paljasjalkainen helsinkiläinen. Sirkusurasta haaveilevana Peltola päätyi nuorena miehenä kiertäväksi koomikoksi, josta tie vei monen mutkan kautta lopulta ammattiteatteriin Kajaaniin 1980-luvun alussa. Kajaanissa sai alkunsa kulttimainetta nauttiva Motelli Skronkle -bändi, joka keikkailee edelleen. Tänä vuonna Peltola on tehnyt myös myönteistä arvostelua saaneen soololevyn "Buster Keatonin karjatilalla."

Peltola oli mukana vuonna 1993 perustamassa Tampereelle Teatteri Telakkaa, joka tunnetaan myös monipuolisia kulttuurinautintoja tarjoavana ravintolana. Telakalla Peltola on toiminut muusikkona, näyttelijänä ja baarimikkona.

 

:: Sulje ikkuna ::