Nanna Susi

Elämää väreissä

Vääksyssä sijaitsee legendaarinen "Lauran kauppa", mistä saa kaikkea kengännauhoista kristallikruunuun. Omistaja on taidemaalari Nanna Suden äiti. Hän asuu itse kaupan alakerrassa, mikä sekin on varsinainen tavarataivas. Nanna ja hänen sisarensa Nina varttuivat täällä. hulvattoman ja mielikuvitusrikkaan äitinsä luomassa satumaailmassa. Jokaisen oven takaa avautui mystisiä paikkoja, aarteita ja kätkettyjä salaisuuksia. Nannan lapsuus ja nuoruus oli huoletonta itsensä toteuttamisen ja itsenäiseksi kasvamisen aikaa Hänelle kaikki tuntui olevan mahdollista. Nanna Susi uskoo, että hänestä ei olisi tullut taiteilijaa ilman äitiään.

Vastapainoksi tytöt joutuivat - Nanna sanoin - raatamaan jo 7-vuotiaasta. Kotona piti siivota, koska yrittäjä-äiti oli aina töissä. Vapaa-aikana taas piti tienata pennosia vaikkapa kesäkioskin pitäjänä. Hellittää ei voinut koulussakaan. Nannan isä oli liikunnanopettaja ja tytär hiihti, potki palloa ja telinevoimisteli tosissaan, parhaista pisteistä taistellen. Ehkä tästä johtuen kollegat luonnehtivat Nanna Sutta poikkeuksellisen ahkeraksi ja vastuuntuntoiseksi persoonaksi.

Omiin taitoihinsa luottaneen nuoren naisen itseunto sai kovan kolauksen, kun häntä ei hyväksytty Ateneumiin ensi yrittämällä. Shokki oli niin suuri, että siitä toipumiseen auttoi vain raskaiden kivien kärrääminen maalla. Toinen kerta kuitenkin toden sanoi ja Susi valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 1998. Kaksi vuotta myöhemmin Nanna Susi valittiin jo vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Italia oli tullut jo aiemmin tullut tutuksi ja Susi muuti sinne rakkauden perässä. Italia antoi paljon. Susi tutustui siellä erilaiseen muotokieleen, värien runsauteen ja oppi kunnioittamaan käsityötaitoja. Kotimaahan verrattavaa henkistä turvaverkkoa ei Italiassa kuitenkaan syntynyt ja Susi palasi Suomeen 3-vuotiaan Raffaello - poikansa kanssa. Kaikki elämässä meni uusiksi ja kaaoksen keskellä Susi purki tunteitaan valtaville kankaille. Syksyllä on edessä pitkästä aikaa näyttely Helsingissä.

Nanna Sudella on aina ollut kiire elää. Hänelle elämäon yhtä suurta asioiden vyöryä, joka ei millään mahdu taiteilijan sisälle. Siksi sitä pitää ehtiä keriä kankaalle - ettei pakahtuisi. Samalla Susi toivoo, että uskaltaisi joskus pysähtyä. Elämä tavallaan hajallaan, tavallaan koossa, kuten Nanna Susi itse sanoo, on kuluttavaa, mutta pelko jämähtämisestä pitää villinä ja vapaana syntyneen taiteilijan liikkeessä.