Tuomas HolopainenPoika joka ei halunnut aikuiseksi Viime syksynä pahuus löi korville odottamattomasti ja lujaa. Nightwish - yhtyeen ympärillä alkoi mediasirkus ja dramaattisia käänteitä oli enemmän kuin viimeisinä 10 vuotena yhteensä. Aina ristiriitoja kaihtaneelle lauluntekijälle riepotuksesta toipuminen on ollut rankka prosessi. Oman musiikin parantavat voimat nostivat miehen kuitenkin jälleen kerran pohjalta pintaan. Vanhempien omakotitalon yläkerrassa syntikka soi jo uusia säveliä. Ja uusiin lauluihin kanavoituvat kaikki suuret tunteet, joista ei edelleenkään voi ääneen puhua.
Holopainen kiittää luotettuja läheisiään, jotka ovat jaksaneet tukea ja kannustaa, kirjoittivatpa lehdet mitä tahansa. Erityisinä inspiraation lähteinä hän mainitsee Walt Disneyn, fantasiakirjallisuuden, elokuvat ja elokuvamusiikin. Tällaisten "hyvien haltijoiden" turvaverkko takanaan Holopainen näyttää olevan valmis seuraavalle vuosikymmenelle! Ohjelman on toimittanut Sinikka Hein. Tuotanto YLE Asiaohjelmat. |
:: Sulje ikkuna :: |