Sisältö


Kamarimusiikkiosuus näyttää uusia puolia soittajista

Aamupäivän kamarimusiikkiosuudessa soittivat Marko Mustonen, Sofya Gulyak ja Irina Zahharenkova. Olipa mielenkiintoista nähdä kuinka erilaisen kuvan näistä pianisteista sai kamarimusiikin parissa!

Marko Mustosen kanssa soittivat Ravelin triossa Annemarie Åström, viulu, ja Markus Hohti, sello. Tämä oli mielestäni aamuryhmän paras kamarimusiikkiesitys. Marko antoi hienosti tilaa sellon soinnille ja balansoi onnistuneimmin soittoaan. Hän ei myöskään arastellut solistista otetta siellä missä sitä vaadittiin. Ajoitukset olivat tarkkaan punnittuja ja soitto oli yhtenäistä. Ainoat puutteet, jotka tosin vaivasivat lähes koko teoksen ajan, olivat hieman yksipuolinen harmoniaväritys ja Markon tapa toisinaan katkoa pitkiä melodia- ja harmonialinjoja. Tämän vuoksi pienmuotorakenteiden elastisuus kärsi. Erityisesti kolmannen osan alun pitkä yksiääninen melodia ei oikein tahtonut hahmottua. Täytyy tosin myöntää, että kyseessä on erittäin vaikea kohta ja F-Musiikin Steinwayn bassorekisteri on selvästikin kelle tahansa vaikea hallita pianissimonyansseissa. Joka tapauksessa Marko Mustosen kamarimusiikkiesitys oli hieno ja tasapainoinen kokonaisuus.

Sofya Gulyak oli valinnut Brahmsin trion op. 101 kamarimusiikkiteoksekseen. Siitä kuultiin esitys, joka askarrutti monella tavalla. Ensinnäkin on todettava, että Gulyakin sointi on parhaimmillaan huikea ja että hänen pianistinen taituruutensa oli jälleen huippuluokkaa. Hän selvitti Brahmsin hankalat sointuhypyt ja muut tekniset vaikeudet leikiten. Toisaalta esityksessä törmäsivät hieman epähedelmällisellä tavalla venäläinen, suomalainen ja saksalainen kulttuuri niin soinnin tasolla kuin yleismusiikillisestikin. Gulyakin sointi oli totaalisesti erilainen kuin hänen kanssaan soittaneiden viulisti Reeta Maalismaan ja sellisti Joel Laakson. Esitys kuulosti koko ajan soinnillisesti kahtiajakautuneelta, mikä osaltaan vaikeutti karaktäärien selkeää hahmottumista. Gulyak tuntui balansoivan soittoaan ikäänkuin soittaisi soolopianoteosta, eikä priorisoinut tekstuuria sen suhteen, mikä pianotekstuurissa on erityisen tärkeää ja mikä taas taustaa. Myös teosvalinta mietitytti. Brahmsin trio oli hyvin venäläisen kuuloinen tällä kertaa, mutta ei sillä tavalla kuin vaikkapa Gilelsin tai Richterin Brahms-esitykset, joissa venäläisyys on hyve. Nyt se kuulosti enemmän Tshaikovskilta, mikä oli ainakin minusta hieman hämmentävää.

Irina Zahharenkova soitti Reeta Maalismaan ja Joel Laakson kanssa Dmitri Shostakovitshin trion nro 2 op. 67. Erityisesti tässä esityksessä pohdin sitä, miten vaikea tuolla soittimella - joka oli siis sama kuin Markolla - on soittaa hyvin kontrolloidusti bassorekisterissä. Trion alun pianon sisääntulossa olevat bassot jyräsivät minusta liian voimakkaasti ja mystinen ilmapiiri kärsi. Balanssi ei ollut muutenkaan esityksessä aivan ihanteellinen. Zahharenkova osoitti, että hän pystyy soittamaan myös rajusti ja dynaamisesti. Teoksen huipennus olikin todella komeaa kuultavaa. Esitys jätti silti hieman valjun mielikuvan. On totta, että mikä tahansa kamarimusiikkiteos vaatisi enemmän harjoitusaikaa kuin tässä kilpailussa on mahdollista käyttää. Silti minusta tuntui, että jousisoittajat ja pianisti olivat turhan suuressa määrin eri linjoilla tulkinnan suhteen. Varsinkin kolmannessa osassa tuntui, että fraseerauksesta olisi kannattanut sopia etukäteen. Pianon soinnut ja jousien melodia olivat mielestäni liian irtaallaan toisistaan. Zahharenkova osoitti alku- ja välierässä miten upea soittaja hän on. Kamarimusiikkiosuudessa hän ei ollut ehkä aivan parhaimmillaan.

Risto-Matti Marin

Viimeisimmät kommentit